Vaatturi
Vaatturi eli räätäli (vanhentuneelta nimitykseltään kraatari) on käsityöläinen, joka tekee ammatikseen vaatteita ja tarvittaessa uudistaa ja korjaa niitä. Termit ovat vanhastaan sukupuolittuneita: sekä vaatturi että räätäli tarkoittavat useimmiten miesten vaatteiden valmistajia, kun taas naisten vaatteita tilaustyönä tekeviä kutsutaan pukuompelijoiksi[1][2].
Historia ja nimitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ennen vaateteollisuuden syntyä räätälit tekivät suuren osan vaatteista niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Yksinkertaisempia vaatteita tehtiin puhdeaskareina kodeissa. Maaseudulla vaatteet tehtiin lähes kokonaan itse. Pyhävaatteet, kuten tumma puku, saatettiin teettää räätälillä, koska kaupoissa ei ollut pukuja kovin moneen lähtöön. Isojen talojen isäntien, kauppiaiden, kirkon ja virkamiesten puvut olivat lähes poikkeuksetta räätälin tekemiä.
Isaac Merritt Singer patentoi ompelukoneen vuonna 1851. Singer markkinoi konettaan aluksi kotiompelijoille, koska ajatteli, ettei räätälien ammattiylpeys sallisi koneen käyttöä. 1860-luvun alussa alkoi kuitenkin ilmestyä vaatturiverstaita joissa ommelttiin vaatteita koneilla sarjatyönä. Aikaisemminkin räätälit olivat valmistaneet yksinkertaisempia vaatteita varastoon, mutta nyt valmisvaateteollisuus erkani omille urilleen ja lähti laajenemaan nopeasti. Yhä pienenevä joukko räätäleitä valmisti vaatteita edelleen käsityönä, mutta he eivät kyenneet kilpailemaan perusvaatetuksen valmistuksessa teollisuuden kanssa. Räätälit säilyttivät kuitenkin asemansa korkealuokkaisten miestenpukujen valmistajina.
Sana räätäli viittaa perinteiseen ammatinharjoittajaan. Vaatturi on uudissana, joka luotiin 1800-luvun lopulla, samoihin aikoihin kun vaatteiden teollinen valmistus alkoi syrjäyttää räätälin valmistamia vaatteita. Paikkari oli ammattikuntalaitoksen aikana mestarintutkintoa suorittamattoman vaatturin nimitys. Kaikissa kielissä ei ole vastaavaa perinteistä ja modernia ilmaisua, vaan esimerkiksi ruotsiksi sanotaan aina skräddare ja englanniksi tailor.
Vaatturitoiminta muuttui Suomessa vaiheittain tilaustöiden kysynnän vähetessä, vaateteollisuuden lisääntyessä ja valmisvaatteiden tullessa markkinoille yksittäiskappaleiden valmistukseksi ja toisaalta kokonaan tai osittain sarjatyöksi: Vaatturiliike saattoi valmistaa yksittäistuotteita varastoon ja tuottaa samanaikaisesti sarjatuotantona vaatteita. Myös valmisvaatteiden välitys oli mahdollista.[3]
Vaatturin ammatti nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa vaatturiksi opiskellaan ammattikoulun vaatturilinjalla. Ammatillisia jatkotutkintoja ovat vaatturin ammattitutkinto, vaatturimestarin erikoisammattitutkinto sekä mallimestarin erikoisammattitutkinto.[4]
Nykyisin teollisuus toimittaa vaatteet suurimmalle osalle väestöstä ja vaatturit tekevät vaativia tilaustöitä, lähinnä pukuja. Vaatturintyönä tehty vaate on hintava, mutta sen istuvuus on parempi kuin muilla menetelmillä tehtyjen vaatteiden. Hyvä istuvuus on perinteisen miesten pukeutumisen keskeinen ominaisuus. Hyvin tehty puku istuu kuin "munankuori".
Tilaustyötä tekevät vaatturit voivat valmistaa pukujen lisäksi miesten päällysvaatteita ja juhlapukuja sekä naisten kävelypukuja sekä päällysvaatteita.
Tilaustyöksi kutsutaan perinteistä työmenetelmää jossa vaatteen osat harsitaan yhteen ja sovitetaan ainakin kahdesti valmistuksen aikana.
Mittatilauspuvut eivät ole perinteistä vaatturintyötä. Ne on mitattu yksilöllisesti, mutta ommeltu suoraan valmiiksi pukutehtaassa. Mittapuku sijoittuu hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan valmisvaatteiden ja tilaustyön väliin.[5]
Vaatturin ammatti on perinteinen käsityöammatti. Vaatturit käyttävät ompelukoneen lisäksi työssään useita tähän nimenomaiseen työhön suunniteltuja työvälineitä. Vaatturien käyttämiä työvälineitä ovat mm. syyrinki, patsukka, prässihevonen ja vaatturinkolmio.
Vaatturin tyypillinen työasento on työpöydällä istuminen, usein jakkara jalkojen alla. Näin vaatetta on helppo käännellä ja tutkia kun se on levitettynä viereen pöydälle, ja kulloinkin työn kohteena oleva kohta on helppo kääntää syliin työstettäväksi samalla kun muu osa vaatetta pysyy hyvin paikoillaan pöydällä. Ompelukonetyö tehdään toki tuolilla istuen ja silitys seisten.[5]
Yhden puvun tekeminen vie noin 50 työtuntia: takin teko 35 ja housujen tekeminen 15. Frakin tekemiseen menee 60 tuntia.[6]
Puvunteon vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Miesten puvun teko alkaa puvun mallin, kankaan ja vuorin valinnasta. Vaatturiliikkeessä on kattava valikoima kankaita, mutta asiakas voi teettää puvun myös esimerkiksi ulkomailta ostamastaan kankaasta. Jos kangas on heikkolaatuista tai tarkoitukseen sopimatonta, vaatturi saattaa kuitenkin kieltäytyä sen käytöstä. Seuraava vaihe on mittojen otto, joka tehdään vakioasiakkaillekin joka kerta uudelleen, koska kehon muoto muuttuu hieman iän myötä.[5]
Ilman asiakkaan läsnäoloa kankaista leikataan mittojen mukaan kaavat, joiden perusteella leikataan puvun suurimmat kangaskappaleet ja niitä tukevat liinat. Puvuntakin kappaleet harsitaan kokoon ensimmäistä sovitusta varten, mutta hihoja ei tuolloin vielä ole. Housut ovat ensimmäisessä sovituksessa jo takkia valmiimmat, mutta tarkennuksia tehdään muun muassa lahkeiden pituuden osalta.[5]
Ensimmäisen sovituksen jälkeen takki puretaan ja ommellaan kokoon tarvittavin korjauksin. Toisessa sovituksessa asiakkaan takissa on jo vuori ja taskut, mutta hihat puuttuvat yhä ja olkasauma on vain harsittu. Toisen sovituksen jälkeen ommellaan hartiat, kaulus, helma, kantit ja niskaripustin, tehdään napinlävet, lisätään olkapumpulit ja viimeistellään monia muitakin yksityiskohtia.[5]
Kolmatta sovitusta varten jo lähes valmiista takista poistetaan harsinlangat ja se höyrytetään ja prässätään huolitelluksi. Housuista ommellaan kaikki vielä auki olevat saumat.[5]
Pisimpiä saumoja lukuun ottamatta puku ommellaan yhä käsin. Räätälinpuku on käytännössä ikuinen: siihen jätetään väljennysvaraa muutaman kilon lihomisen varalta.[5] Huonolaatuinen kangas saattaa tosin muuttaa vuosien kuluessa väriään niin, että valolta piilossa olleet väljennysvarat ovatkin nyt tummempia.
Vaatturi tekee myös muita pieniä korjauksia vanhoihin pukuihin, mutta isommat korjaustyöt saattavat tulla melkein yhtä kalliiksi kuin uuden puvun teko.[5]
Räätäleitä ja vaattureita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Arman Alizad, paremmin tunnettu tv-juontajana ja -tuottajana
- Eirik Cronstedt, vapaaherra, talousneuvos
- Hiski Salomaa, amerikansuomalainen kuplettilaulaja
- Adolf Tillaeus, Venäjän keisarillisen perheen suomalainen hoviräätäli
- Kyösti Vaskuri, maalaisräätäli, joka ei päässyt Revonlahden postitoimiston hoitajaksi
- Gianni Versace, muotisuunnittelija
Kuvitteellisia räätäleitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aadolf Halme, Väinö Linnan romaanisarjassa Täällä Pohjantähden alla
- Tahvo Kenonen, Maiju Lassilan romaanissa Tulitikkuja lainaamassa
- Riimanni, Simo Puupposen eli Aapelin romaanissa Pikku Pietarin piha
- Räätälit H. C. Andersenin sadussa Keisarin uudet vaatteet
- Kraatari, yksi päähenkilöistä Sauvo Puhtilan sanoittamassa laulussa ”Kankaan kaunis Katriina”
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ vaatturi. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ pukuompelija. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ Kaipainen, M. 2008. "Ken tilauspukua käyttää, hän herrasmieheltä näyttää" Eteläkarjalainen maalaisvaatturi ja vaatturitoiminta Suomessa 1920–1960-luvuilla
- ↑ Vaatturityön koulutusohjelma, vaatturi Työ- ja elinkeinoministeriö: AVO-ammatinvalintaohjelma. Viitattu 6.8.2014.
- ↑ a b c d e f g h Räisänen, Matti (teksti) & Nokelainen, Joel (valokuvat): ”Vaatturi”, Perinteisiä käsityöammatteja, s. 156–161. Helsinki: Helsingin käsityö- ja teollisuusyhdistys, 1985. ISBN 951-99671-4-1.
- ↑ Jukka Keitele: Yrittäminen kannattaa aina! (s. 109) 2008. Uranus konsultointi. Viitattu 6.8.2014.