Koskenniska (Iitti)
Koskenniska on kylä Iitin pohjoisosassa Kymijoen itärannalla. Vastarannalla on Vuolenkosken kylä sekä kylän posti- ja kauppapaikka Huutotöyry. Koskenniskassa on asukkaita alle 100, mutta väkiluku kasvaa kesäisin ”mökkiläisten” ansiosta merkittävästi.
Koskenniska on noin 80–120 metrin korkeudella merenpinnasta, korkeimpana kohtana Ojamäki. Itä–länsi-suunnassa Koskenniskan kylän läpi kulkee osa Salpausselän harjua, johon vesi on puhkaissut aikanaan uoman, josta kohtaa varsinainen Kymijoki alkaa. Uomaan on tehty maantie- ja kävelysillat vehnämyllyn viereen. Silloilta näkyy joen alajuoksulla Koskenniskaan rakennettu vesivoimalaitos, jonka länsipuolella kuohui ennen voimalaitoksen rakentamista Pietilän koski. Yläjuoksulta, entisen Koskenniskan kosken alueelta, alkaa kesämökkien reunustama Konnivesi. Vesireitti jatkuu Heinolaan, jonne on matkaa vajaa 20 kilometriä, ja sieltä aina Päijänteelle asti. Kimolan uittokanava alkaa Koskenniskasta ja päättyy alajuoksulla Jaalaan Pyhäjärvelle. Vierumäki ja sen urheiluopisto vapaa-ajanviettomahdollisuuksineen on 15 km:n ja Lahti noin 35 km:n päässä. Kouvolaan matkaa kertyy noin 50 km.