Korttelihaipakka

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Korttelihaipakka
Ihmisiä kävelemässä Isokadulla Korttelihaipakan aikaan vuonna 2008.
Ihmisiä kävelemässä Isokadulla Korttelihaipakan aikaan vuonna 2008.
Tapahtumapaikka Oulun keskusta
Paikkakunta Oulu
Ensimmäisen kerran 2001
Järjestäjä Oulun Liikekeskus Oy
Oulu Sinfonia esiintyy Oulun kauppatorilla vuoden 2008 Korttelihaipakassa.

Korttelihaipakka on Oulun kaupungin elinkeinoelämän vuosittain yleensä elokuisin järjestettävä tapahtuma. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 2001 lähtien.[1]

Tapahtuman aikana useat kaupungin keskustan liikkeet, kahvilat ja ravintolat pidentävät aukioloaikojaan. Tapahtumassa järjestetään viihteellisiä tapahtumia sekä ohjelmanumeroita, esimerkiksi muotinäytöksiä, tanssiesityksiä, musiikkikonsertteja ja ilotulitus. Osa keskustan kaduista suljetaan autoliikenteeltä tapahtuman ajaksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Räihä, Sanna: Kort­te­li­hai­pak­ka sulkee Isokadun torstai-iltana 18.8.2009. Kaleva. Viitattu 12.8.2015.