Korkeushyppy
| Korkeushyppy | |
|---|---|
 Platt Adams vuoden 1912 olympialaisten korkeushyppykilpailussa. |
|
Miesten ennätykset |
|
| Maailmanennätys |
 Javier Sotomayor245 cm (1993) |
| Olympiaennätys |
 Charles Austin239 cm (1996) |
Naisten ennätykset |
|
| Maailmanennätys |
 Stefka Kostadinova209 cm (1987) |
| Olympiaennätys |
 Jelena Slesarenko 206 cm (2004) |
Korkeushyppy on yleisurheilulaji, jossa on tarkoituksena hypätä yhdellä jalalla ponnistaen mahdollisimman korkealla olevan riman ylitse pudottamatta sitä. Korkeushyppy on ollut jokaisten kesäolympialaisten ohjelmassa. Suosituimmat hyppytyylit ovat vaihdelleet vuosikymmenten aikana: nykyisin käytetään eniten floppaustyyliä, jossa rima ylitetään selkä edellä. Korkeushypyn miesten maailmanennätys on kuubalaisen Javier Sotomayorin 245 cm ja naisten ennätys bulgarialaisen Stefka Kostadinovan 209 cm.
Säännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hyppääjän on ponnistettava yhdellä jalalla. Riman on jäätävä kannattimilleen, eikä hyppääjä saa ennen ponnistusta koskettaa alastulopatjaa tai rataa riman toisella puolella niin että hän hyötyy siitä.[1]
Kilpailija voi aloittaa mistä tahansa etukäteen ilmoitetusta korkeudesta, ja hän saa itse valita, mistä korkeuksista hän yrittää sen jälkeenkin. Kilpailijalla on kolme yritystä päästä yli kustakin korkeudesta. Kilpailija, joka epäonnistuu kolmesti peräkkäin, putoaa pois kisasta ja hänen tuloksekseen jää se korkeus, jonka hän on viimeksi ylittänyt. Ennen kuin kilpailija on käyttänyt kaikki kolme yritystä, hän voi siirtyä ylittämään seuraavaa korkeutta jäljellä olevilla yrityksillään. Jos kilpailija jatkaa kilpailua ainoana hyppääjänä, hän saa korotuttaa riman haluamaansa korkeuteen.[2]
Tasatuloksessa korkeammalle sijoittuu kilpailija, jolla on vähemmän hyppyjä siitä korkeudesta, jossa tasatilanne syntyi. Sen ollessa tasan vertaillaan pudotusten kokonaismäärää alemmista korkeuksista, ja vähimmillä pudotuksilla selvinnyt sijoittuu korkeammalle. Jos kaikki vertailut ovat tasan, kilpailun voitosta voidaan uusia, muuten sijoitus jaetaan.[3]
Kun kilpailijoita on paljon, hypätään yleensä ensin karsintakilpailu, josta loppukilpailuun pääsevät asetetun karsintarajan selvittäneet kilpailijat tai haluttu määrä kilpailijoita.[4]
Esimerkki korkeushyppykilpailun tulostaulukosta:[5]
| Kilpailija | 175 cm | 180 cm | 184 cm | 188 cm | 191 cm | 194 cm | Tulos | Sijoitus |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| A | O | XO | O | XO | X– | XX | 188 | 1. |
| B | – | XO | XO | XO | XXX | 188 | 2. |
Taulukossa ”O” merkitsee hyväksyttyä suoritusta, ”X” epäonnistumista ja ”–” väliin jättämistä. Kilpailijat A ja B saivat saman tuloksen 188 cm, mutta kilpailija A sijoittuu korkeammalle, koska hänellä on vähemmän pudotuksia alemmista korkeuksista.[5]
Välineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korkeushyppykenkä on hiukan erilainen kuin muiden yleisurheilulajien kengät. Korkeushyppykengässä käytetään paksua pohjaa ja piikkejä myös kantapäässä, jotta ponnistusvaiheeseen saadaan pitoa.[6] Yleisurheilun kansainvälisten sääntöjen mukaan korkeushyppykengän pohjan suurin sallittu paksuus on 20 millimetriä.[7] Piikkejä kengässä saa olla korkeintaan 11 kappaletta ja piikin korkein sallittu mitta on 12 millimetriä, mikä on 3 millimetriä enemmän kuin useimmissa muissa yleisurheilulajeissa.[8]
Korkeushyppyrima on poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoinen ja halkaisijaltaan enintään 30 millimetriä, pituudeltaan 4,00 metriä ja painoltaan enintään 2 kilogrammaa. Materiaaliksi käy sopiva materiaali, mutta ei kuitenkaan metalli. Riman päissä on päätykappaleet, joissa on yksi tasainen pinta. Rima saa riippua keskikohdastaan enintään 2 senttimetriä.[9] Rima ripustetaan telineillä oleville kannattimille. Alastulopatjan on oltava vähintään 5 × 3 metriä.[10]
Hyppytekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hyppytekniikalle on kaksi perusvaatimusta: kehon painopiste on saatava mahdollisimman korkealle ja keho sellaiseen asentoon, joka sallii riman ylittämisen mahdollisimman läheltä hypyn maksimikorkeutta. Tämän saavuttamiseksi on edullista pitää jotkin kehon osat mahdollisimman alhaalla, jotta toiset osat saadaan nousemaan korkeammalle. Myös käytettyyn hyppytyyliin soveltuva ja riittävän nopea vauhdinotto on tärkeä. Se antaa hyppääjälle tarvittavan nopeuden ja oikean vartalon asennon ponnistusvaiheessa.[11]
Tyylien kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1800-luvun alussa korkeutta hypättiin tehottomasti kyykkyasennossa ylävartalo pystysuorassa ja jalat koukussa riman yllä. 1870-luvulla opittiin käyttämään saksaustyyliä, jossa jalat ylittivät riman vuorotellen tehden saksien leikkausliikkeen. Pitämällä jalat vuorollaan riman alapuolella saatiin lantio korkeammalle ja näin rima pystyttiin ylittämään korkeammalta. 1890-luvulla keksittiin ulkojalantyyli: siinä ylävartalo pidettiin matalassa vaakasuorassa asennossa ja näin lantio saatiin korkeammalle kuin saksauksessa. Ulkojalantyyli vaati kuitenkin hyppääjältä paljon notkeutta. 1910-luvulla opittu sisäjalantyyli oli helpompi hallita kuin ulkojalantyyli: siinä rima ylitettiin kylki edellä ponnistusjalka vartalon ja riman välissä.[11]
.png)
Kierähdystyyli alkoi korvata sisä- ja ulkojalantyylejä 1930-luvulla. Kierähdyksessä rima ylitetään mahapuoli alaspäin keho riman suuntaisesti. Koska kierähdyksessä osat jaloista saatiin pidettyä riman alapuolella hypyn lakipisteessä, lantio saatiin korkeammalle, mikä tehosti hyppyä. Vuosien myötä kierähdystekniikkaa kehitettiin monin tavoin niin vauhdinoton, ponnistuksen kuin ilmalennonkin osalta. Tehokkain kierähdystekniikka opittiin 1960-luvulla, kun Neuvostoliiton maajoukkuevalmentaja Vladimir Djatškov selvitti tutkimuksissaan parhaan hyppytekniikan ja opetti sen valmennettavilleen hyvällä menestyksellä. Djatškov kehitti kierähdyksestä uuden sukellusmuunnelman, jossa pää pudotettiin hypyn lakipisteessä riman tason alle ja näin vartalo saatiin korkeammalle. Tehokkaimpaan kierähdykseen kuului nopea ja matala vauhdinotto, käsien heilautus ponnistettaessa, vapaan jalan heilauttaminen suorana eteen, pystysuora kehon asento ponnistuksen jälkeen ja sukellus riman yli.[11]
Dick Fosbury teki tunnetuksi 1960-luvun puolivälissä kehitetyn floppaustyylin voittamalla sitä käyttäen olympiakultaa vuonna 1968. Tyylin käyttöönottoa edesauttoi se, että alastulopaikoista oli alettu tehdä entistä turvallisempia.[11] Floppauksessa käännetään ponnistuksen jälkeen selkä rimaa kohti ja jalat heilautetaan riman ylitse, kun selkä on ylittänyt riman.[12] Floppaaja ei heilauta ponnistaessaan käsiään tai ojenna vapaata jalkaansa suoraksi samoin kuin kierähtäjä, vaan raajojen liike on vähäisempää. Hänen vauhdinottonsa on myös kaarevampi ja nopeampi kuin kierähtäjällä.[11]
Floppauksessa hyppääjän ei tarvitse nostaa kehonsa painopistettä yhtä korkealle kuten muissa tyyleissä.[13] Floppaaja voittaa näin 5–7 senttimetriä kierähtäjään nähden. Floppaaja saa lisäksi enemmän vauhtia hyppyynsä nopeamman vauhdinoton ansiosta. Toisaalta floppaaja häviää 5 senttimetriä siinä, että hänen painopisteensä on ponnistusvaiheessa alempana kuin kierähtäjällä. Koska floppauksen tekniikka on helpompi oppia kuin kierähtämisen, se on syrjäyttänyt kaikki muut hyppytyylit, vaikka joillekin hyppääjille kierähdystyyli ehkä sopisi floppausta paremmin.[11]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korkeushypyssä on kilpailtu 1800-luvun alkupuolelta asti. Antiikin ajan Olympian kisoissa korkeushypyn ei tiedetä vielä olleen mukana.[14]
Korkeushyppy on mukana olympialaisten ja muiden arvokisojen ohjelmassa, ja laji oli mukana jo ensimmäisissä nykyaikaisissa olympialaisissa 1896. Lajin ensimmäinen olympiavoittaja oli Ellery Clark tuloksella 181 cm. Vuoteen 1912 asti olympialaisten ohjelmassa oli myös vauhditon korkeushyppy. Korkeushyppytyylit kehittyivät nopeasti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa: aluksi suosittiin saksaustyyliä, josta siirryttiin ulkojalan ja sisäjalan tyyleihin.[14]
Ensimmäinen tunnettu naisten ennätyshyppy oli yhdysvaltalaisen Nancy Voorheesin 146 cm vuonna 1922. Naisten olympiaohjelmaan korkeushyppy tuli vuoden 1928 olympialaisissa, jolloin kisan voitti kanadalainen Ethel Catherwood.[14] Ensimmäiset kahdeksan miesten korkeushypyn olympiakultaa menivät Yhdysvaltoihin.[15] Suomen paras olympiasaavutus korkeushypyssä on Kalevi Kotkaksen neljäs sija Berliinissä 1936.[16]
1930-luvulla alettiin käyttää kierähdystyyliä. Vuonna 1960 yhdysvaltalainen John Thomas korotti maailmanennätyksen lukemiin 223 cm. Neuvostoliittolaiset kehittivät kierähdystyylin tekniikan huippuunsa, ja Valeri Brumel hyppäsi vuonna 1963 jo 228 cm. Kesäolympialaisissa 1968 yhdysvaltalainen Dick Fosbury voitti kultaa uudella floppaustyylillä, jossa rima ylitetään selkä edellä. Neljä vuotta myöhemmin suurin osa huippuhyppääjistä käytti jo floppaustyyliä, ja nykyisin kaikki huippuhyppääjät käyttävät sitä.[14]
Vuonna 1993 kuubalainen Javier Sotomayor hyppäsi edelleen voimassa olevan maailmanennätyksen 245 cm. Myös naisten ennätys on vanha: Stefka Kostadinova hyppäsi 209 cm vuonna 1987.[14] Kaudet 2013 ja 2014 olivat miesten korkeushypyssä korkeatasoisimpia sitten 1990-luvun alun, sillä vuonna 2013 kaksi hyppääjää (Bohdan Bondarenko ja Mutaz Essa Barshim)[17] ja vuonna 2014 kuusi hyppääjää (Barshim, Bondarenko, Ivan Uhov, Derek Drouin, Andri Protsenko ja Aleksei Dmitrik)[18] ylittivät 240 cm.
Korkeushyppy arvokilpailuissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Korkeushyppy olympialaisissa
Korkeushyppy on yksi nykyaikaisten olympialaisten yleisurheilun alkuperäisiä kilpailutapahtumia. Se on ollut lajivalikoimassa vuodesta 1896. Naisten korkeushyppy tuli kisaohjelmaan vuonna 1928. Olympiahistorian alkuvuosina kilpailutapahtumia oli kaksi, kun olympiamitalit ratkaistiin myös vauhdittomassa korkeushypyssä. yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa korkeushyppy on ollut ensimmäisistä MM-kilpailuista alkaen, vuodesta 1983. Menestynein maa korkeushypyn arvokilpailuissa on ollut Yhdysvallat.[19][20][21][22][23][24]
Voimassa olevia ennätyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maailmanennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- miesten ulkoratojen maailmanennätys: 245 cm, Javier Sotomayor, Kuuba, 1993 [25]
- naisten ulkoratojen maailmanennätys: 209 cm, Stefka Kostadinova, Bulgaria, 1987 [26]
- miesten sisäratojen maailmanennätys: 243 cm, Javier Sotomayor, Kuuba, 1989 [27]
- naisten sisäratojen maailmanennätys: 208 cm, Kajsa Bergqvist, Ruotsi, 2006 [28]
Suomenennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- miesten ulkoratojen suomenennätys: 231 cm, Mika Polku, 2000 ja Toni Huikuri, 2002 [29]
- naisten ulkoratojen suomenennätys: 195 cm, Ella Junnila, 2019 [30]
- miesten sisäratojen suomenennätys: 233 cm, Osku Torro, 2011 [31]
- naisten sisäratojen suomenennätys: 196 cm, Ella Junnila, 2021[31]
Kaikkien aikojen parhaat tulokset ulkoradoilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kultakin urheilijalta vain paras tulos. Päivitetty 30. heinäkuuta 2018.
Miehet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Tulos | Urheilija | Paikka | Pvm | |
|---|---|---|---|---|
| 1. | 245 | Javier Sotomayor |
Salamanca | 27.7.1993 |
| 2. | 243 |  Mutaz Essa Barshim |
Bryssel | 5.9.2014 |
| 3. | 242 |  Patrik Sjöberg |
Tukholma | 30.6.1987 |
| 242 |  Bohdan Bondarenko |
New York | 14.6.2014 | |
| 5. | 241 |  Igor Paklin |
Kobe | 4.9.1985 |
| 241 | Ivan Uhov |
Doha | 9.5.2014 | |
| 7. | 240 | Rudolf Povarnitsyn |
Donetsk | 11.8.1985 |
| 240 |  Sorin Matei |
Bratislava | 20.6.1990 | |
| 240 | Charles Austin |
Zürich | 7.8.1991 | |
| 240 | Vjatšeslav Voronin |
Lontoo | 5.8.2000 | |
| 240 |  Derek Drouin |
Des Moines | 25.4.2014 | |
| 240 | Andri Protsenko |
Lausanne | 3.7.2014 | |
| 240 | Danil Lysenko |
Monaco | 20.7.2018 |
Naiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Tulos | Urheilija | Paikka | Pvm | |
|---|---|---|---|---|
| 1. | 209 | Stefka Kostadinova |
Rooma | 30.8.1987 |
| 2. | 208 |  Blanka Vlašić |
Zagreb | 31.8.2009 |
| 3. | 207 | Lyudmila Andonova |
Berliini | 20.7.1984 |
| 207 | Anna Tšitšerova |
Tšeboksary | 22.7.2011 | |
| 5. | 206 | Kajsa Bergqvist |
Eberstadt | 26.7.2003 |
| 206 |  Hestrie Cloete |
Pariisi | 31.8.2003 | |
| 206 | Jelena Slesarenko |
Ateena | 28.8.2004 | |
| 206 |  Ariane Friedrich |
Berliini | 14.6.2009 | |
| 206 | Marija Lasitskene |
Lausanne | 6.7.2017 |
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- IAAF: Yleisurheilun kansainväliset säännöt 2010. Suomen Urheiluliitto. Arkistoitu 18.6.2012. Viitattu 28.6.2012.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Yleisurheilun kansainväliset säännöt, s. 103.
- ↑ Yleisurheilun kansainväliset säännöt, s. 97–98.
- ↑ Yleisurheilun kansainväliset säännöt, s. 99–100.
- ↑ Yleisurheilun kansainväliset säännöt, s. 91–92.
- ↑ a b Yleisurheilun kansainväliset säännöt, s. 102.
- ↑ Athletics footwear: high jump shoes BBC Sport Athletics. Viitattu 31.12.2013.
- ↑ Uusi kilpakenkäsääntö heti käyttöön Suomessa: Pohjan paksuus rajattu 25 milliin kestävyysjuoksun ratamatkoilla ja maastossa Yleisurheilu.fi. 6.8.2020. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ Yleisurheilun kansainväliset säännöt, s. 33–34.
- ↑ Yleisurheilun kansainväliset säännöt, s. 98–99.
- ↑ Yleisurheilun kansainväliset säännöt, s. 104–106.
- ↑ a b c d e f Jesús Dapena: The Evolution of High Jumping Technique: Biomechanical Analysis (ppt) 2002. Department of Kinesiology, Indiana University. Arkistoitu 5.11.2013. Viitattu 5.11.2013.
- ↑ Tom Stewart: History of the High Jump how has the High Jump Changed who Invented the High Jump 2009. Sporting Life 360. Arkistoitu 4.11.2013. Viitattu 4.11.2013.
- ↑ Jacqueline Howard: High Jump Physics VIDEO Shows Why Athlete's Center Of Mass Is Key 2013. The Huffington Post. Viitattu 4.11.2013.
- ↑ a b c d e Chris Pearce: The History of the High Jump 19.7.2009. Sporting Life 360. Arkistoitu 2.1.2014. Viitattu 2.1.2014.
- ↑ Mike Rosenbaum: An Illustrated History of the High Jump About.com. Arkistoitu 1.1.2014. Viitattu 1.1.2014.
- ↑ Hyppylajit: Korkeushyppy Sport.fi. Arkistoitu 2.1.2014. Viitattu 2.1.2014.
- ↑ Lennart Julin ja Mirko Jalava: 2013 end-of-year reviews – jumps 28.12.2013. IAAF. Viitattu 2.1.2014.
- ↑ Jalava, Mirko; Julin, Lennart: 2014 end-of-year reviews – jumps iaaf.org. 27.12.2014. Viitattu 29.8.2015. (englanniksi)
- ↑ Athletics Men's High Jump Medalists Sports-Reference. Arkistoitu 23.5.2015. Viitattu 17.10.2015. (englanniksi)
- ↑ Athletics Men's Standing High Jump Medalists Sports-Reference. Arkistoitu 6.1.2009. Viitattu 17.10.2015. (englanniksi)
- ↑ Athletics Women's High Jump Medalists Sports-Reference. Arkistoitu 12.2.2014. Viitattu 17.10.2015. (englanniksi)
- ↑ Men High Jump olympics.sporting99.com. Viitattu 17.10.2015. (englanniksi)
- ↑ Women High Jump olympics.sporting99.com. Viitattu 17.10.2015. (englanniksi)
- ↑ Butler, Mark et al.: IAAF Statistics Book Moscow 2013 (pdf) iaaf-ebooks.s3.amazonaws.com. Viitattu 17.10.2015. (englanniksi)
- ↑ Miesten ulkoratojen maailmanennätykset IAAF. Viitattu 1.1.2014.
- ↑ Naisten ulkoratojen maailmanennätykset IAAF. Viitattu 1.1.2014.
- ↑ Miesten sisäratojen maailmanennätykset IAAF. Viitattu 1.1.2014.
- ↑ Naisten sisäratojen maailmanennätykset IAAF. Viitattu 1.1.2014.
- ↑ Yleisurheilun suomenennätykset Tilastopaja.org. Viitattu 13.6.2018. [vanhentunut linkki]
- ↑ Junnila ylitti SE:n 195 lyhyellä vauhdilla: ”Hölmistyin, sehän meni yli”, Hurske: Nyt harmittaa Yleisurheilu.fi. Viitattu 3.7.2019.
- ↑ a b Yleisurheilun Suomen halliennätykset Tilastopaja.org. Viitattu 6.2.2021. [vanhentunut linkki]
- ↑ iaaf.org: High Jump - men - senior - outdoor: All time iaaf.org. Viitattu 17.10.2015. (englanniksi)
- ↑ iaaf.org: High Jump - women - senior - outdoor: All time iaaf.org. Viitattu 17.10.2015. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta korkeushyppy Wikimedia Commonsissa
- High Jump Technique and Training Matt Burns (englanniksi)
|
1896: Ellery Clark | 1900: Irving Baxter | 1904: Samuel Jones | 1908: Harry Porter | 1912: Alma Richards | 1920: Richmond Landon | 1924: Harold Osborn | 1928: Robert King | 1932: Duncan McNaughton | 1936: Cornelius Johnson | 1948: John Winter | 1952: Walter Davis | 1956: Charles Dumas | 1960: Robert Šavlakadze | 1964: Valeri Brumel | 1968: Dick Fosbury | 1972: Jüri Tarmak | 1976: Jacek Wszoła | 1980: Gerd Wessig | 1984: Dietmar Mögenburg | 1988: Hennadi Avdjejenko | 1992: Javier Sotomayor | 1996: Charles Austin | 2000: Sergei Kljugin | 2004: Stefan Holm | 2008: Andrei Silnov | 2012: Erik Kynard | 2016: Derek Drouin | 2020: Mutaz Essa Barshim & Gianmarco Tamberi |
|
1928: Ethel Catherwood | 1932: Jean Shiley | 1936: Ibolya Csák | 1948: Alice Coachman | 1952: Esther Brand | 1956: Mildred McDaniel | 1960: Iolanda Balaș | 1964: Iolanda Balaș | 1968: Miloslava Rezková | 1972: Ulrike Meyfarth | 1976: Rosemarie Ackermann | 1980: Sara Simeoni | 1984: Ulrike Meyfarth | 1988: Louise Ritter | 1992: Heike Henkel | 1996: Stefka Kostadinova | 2000: Jelena Jelesina | 2004: Jelena Slesarenko | 2008: Tia Hellebaut | 2012: Anna Tšitšerova | 2016: Ruth Beitia | 2020: Marija Lasitskene |
|
1983: Hennadi Avdjejenko | 1987: Patrik Sjöberg | 1991: Charles Austin | 1993: Javier Sotomayor | 1995: Troy Kemp | 1997: Javier Sotomayor | 1999: Vjatšeslav Voronin | 2001: Martin Buß | 2003: Jacques Freitag | 2005: Juri Krymarenko | 2007: Donald Thomas | 2009: Jaroslav Rybakov | 2011: Jesse Williams | 2013: Bohdan Bondarenko | 2015: Derek Drouin | 2017: Mutaz Essa Barshim | 2019: Mutaz Essa Barshim | 2022: Mutaz Essa Barshim | 2023: Gianmarco Tamberi |
|
1983: Tamara Bykova | 1987: Stefka Kostadinova | 1991: Heike Henkel | 1993: Ioamnet Quintero | 1995: Stefka Kostadinova | 1997: Hanne Haugland | 1999: Inha Babakova | 2001: Hestrie Cloete | 2003: Hestrie Cloete | 2005: Kajsa Bergqvist | 2007: Blanka Vlašić | 2009: Blanka Vlašić | 2011: Anna Tšitšerova | 2013: Brigetta Barrett | 2015: Marija Kutšina | 2017: Marija Lasitskene | 2019: Marija Lasitskene | 2022: Eleanor Patterson | 2023: Jaroslava Mahutših’ | |
- Lähteet
- IAAF Statistics Handbook Helsinki 2005. IAAF, 2005.
- World Record Progression of High Jump worldathletics.org. Viitattu 18.11.2020. (englanniksi)
.svg){kind=small}
- Lähteet
- IAAF Statistics Handbook Helsinki 2005. IAAF, 2005.
- Lähteet
- Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä. WSOY, 1983. ISBN 951-0-11900-8.
- Mitä-Missä-Milloin -kirjat 1984–2009. Otava.
- Jalava, Juhani: Suomen kaikkien aikojen yleisurheilutilastot. Juoksija-lehti, 1983.
- Laitinen, Esa: Suomen yleisurheilun tilasto-osa, s. 580–581. , 1987.
- Lähteet
- Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä. WSOY, 1983. ISBN 951-0-11900-8.
- Mitä-Missä-Milloin -kirjat 1984–2009. Otava.
- Jalava, Juhani: Suomen kaikkien aikojen yleisurheilutilastot. Juoksija-lehti, 1983.
- Suomen ennätykset: Korkeus tilastopaja.eu. Tilastopaja Oy. Viitattu 14.12.2022.
- Viitteet
- ↑ osa päivämääristä Tilastopajan urheilijatietokannoista
- ↑ Viimeisellä yli! Ella Junnila hyppäsi Suomen ennätyksen korkeushypyssä – katso video huippusuorituksesta Yle Urheilu. 11.6.2019. Viitattu 3.7.2019.
- ↑ Junnila ylitti SE:n 195 lyhyellä vauhdilla: ”Hölmistyin, sehän meni yli”, Hurske: Nyt harmittaa Yleisurheilu.fi. Viitattu 3.7.2019.
- ↑ "Herranjestas, tämä on aivan mahtavaa" – Käsittämätön suomalaisilta! Lotta Kemppinen EM-hopealle, Ella Junnilalle pronssia SE-tuloksella Yle Urheilu. 7.3.2021. Viitattu 14.12.2022.
| ||||||||||||||||||||