Korkeakoski (Maaninka)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Korkeakoski

Korkeakoski Kuopion Maaningalla on Suomen korkein vapaana virtaava koski. Korkeakoskenjoki saa vetensä useista pienistä järvistä ja päättyy jyrkkien kallioseinämien reunustamaan Maaninkajärveen Tuovilanlahdessa. Monissa tietolähteissä Korkeakosken putouskorkeudeksi esitetään erheellisesti 46 metriä. Virheeseen lienee ainakin osaksi syynä se, että kyseinen metrimäärä mainittiin Suomen ensimmäisessä, vuonna 1909 ilmestyneessä Tietosanakirjassa. Pohjois-Savon ympäristökeskus mittasi Korkeakosken korkeuden kesällä 2003 ja sai tulokseksi 36,4 metriä.

Korkeakoski sijaitsee luonnonsuojelualueella, joka rauhoitettiin vuonna 1947. Suojelualueen pinta-ala on nykyisin yhteensä 35 hehtaaria. Ennen Maaningan liittymistä Kuopioon alueen omistivat Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys (KLYY) ja Maaningan kunta.selvennä

Alueen luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueen merkittävimmät suojeluarvot liittyvät luonnontilaisiin kuusimetsiin, tuoreisiin ja kosteisiin lehtoihin sekä pieniin virtavesiin. Jyrkät rinteet muodostavat poikkeukselliset maasto-olosuhteet. Samaan aikaan kun kuuma aurinko porottaa rotkon koillisreunalle, puronnotkossa vallitsee kylmänkostea kellari-ilmasto. Erikoislaatuisen pienilmaston myötä kasvillisuus on monipuolista. Maaperän kosteus vaihtelee suuresti ja rotkon reunamilla esiintyy pioneerilajiston valtaamia maanvyörymiä.

Korkeakosken rotkolaakso on Kuopion lehtokeskuksen viimeisin uloke luoteeseen lähellä vedenjakaja-aluetta. Ympäröivä kangasmaasto on karua, mutta rotkon pohjan kosteissa olosuhteissa on rikas lehtokasvillisuus. Siellä tavataan muun muassa myyränporrasta ja hajuheinää, jotka ovat EU:n direktiivilajeja.

Korkeakoskelta joki kiemurtelee eteenpäin hiekkaperäiseen maahan syöpyneessä kanjonissa, jonka seinämät ovat jopa 40 metriä korkeita. Rinteet karuuntuvat ylöspäin mustikkatyypin kankaiksi. Joen varret ovat rehevän kasvillisuuden peitossa.

Kanjonin kierros on noin kolmen kilometrin pituinen vaelluspolku, joka alkaa Korkeakoskentieltä, 400 metrin päästä koskelta Pielavedentielle (kantatie 77) päin. Polku laskeutuu alas kanjoniin, ja sen puolivälissä joen varrella on laavu tulentekopaikkoineen. Reitti jatkuu jokilaaksoa myötäillen Tuovilanlahden entiselle koululle, josta takaisin Korkeakoskelle on maantietä pitkin 2,3 kilometriä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallioperään syntyi miljoonia vuosia sitten murtumalinja, jonka kallioreunat ovat paikoitellen nähtävissä muun muassa putouksen kohdalla. Joki kulutti alajuoksunsa uoman jääkauden jälkeen, viimeisen 5 000 vuoden aikana.

Korkeakoskessa oli vesimylly jo 1700-luvulla. Mylly toimi ainakin vuoteen 1886, jolloin sille vielä määrättiin veroa. Muistitiedon mukaan tulva vei paikallisten talojen omistaman myllyn koskesta alas, luultavasti vuonna 1890. Muistona siitä näkyy kosken yläjuoksulla matalan veden aikana yhä kaksi myllynkiveä.

Nähtävyytenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeakoski on tunnettu luonnonnähtävyytenä 1800-luvun alkupuolelta alkaen. Elias Lönnrot ja Zacharias Topelius kertovat siitä kirjoissaan, joissa on koskesta Lennart Forsténin piirros. Myös valokuvaaja I. K. Inha ikuisti aikoinaan Korkeakosken.

Kuopiosta tehtiin 1860-luvulla retkiä Korkeakoskelle ja silloin rakennettiin ensimmäiset portaat alas laaksoon. Matkustaminen Kuopiosta tapahtui päivittäin höyrylaivoilla. Kuopion matkailijayhdistyksen perustamisen jälkeen (1887) matkailu vilkastui. Kosken äärellä olleen talon asukkaalle kuului matkustajien opastaminen ja kosken säätöpadon silmällä pito. Pato suljettiin maksua vastaan ja vierailija sai hetken ihailla veden ryöppyä.

Vuosisatojen vaihteessa koskimatkailuun iski lama ja Korkeakosken ylläpito päätettiin lakkauttaa vuonna 1913. Seuraavina vuosikymmeninä matkailu virisi jälleen, kun Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys teki yhdessä kahden muun kuopiolaisen yhdistyksen kanssa maakauppoja 11 hehtaarista maata. Palveluja parannettiin, majan ja portaiden rakenteita korjattiin ja uusittiin. Matkailun kannalta 1930-luku oli Korkeakosken kulta-aikaa. Matkailuyhdistyksen maja purettiin vuonna 1970.

Maaningan kunta rakennutti 1980-luvun alussa uudet portaat kosken vierelle ja alas laaksoon vievälle polulle sekä uusi kosken yli vievän sillan ja koskenreunan turvakaiteet. Vuosina 1990–1992 Maaningan kunta rakensi kahvion ja Tielaitos sillan sekä pysäköintialueen kosken läheisyyteen. Nykyisin kymmenettuhannet vierailijat käyvät vuosittain ihailemassa Korkeakoskea, joka on komeimmillaan lumien sulamisen aikaan toukokuun alussa sekä kesällä rankkojen sateiden jälkeen. Kuivempina aikoina putouksen kivet ovat paljaana ja vesi lirisee niiden välissä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Annan kootut. Anna Tuovinen 1999
  • Korkeakosken infotaulut
  • Luonnonharrastajan Suomi. Weilin+Göös 2003
  • Luonnonsuojelija-lehti 8/2001
  • Maaningan kirjasto/kotiseutukokoelmat
  • Suomen Luonto -lehti 4/2011 ja 5/2011
  • Sulo Koponen, Niilo Mykkänen: Tuovilanlahden kylän historiaa, artikkeli Korkeakosken vaiheita. Tuovilanlahden historiapiiri, 1989. ISBN 952-90-0677-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]