Korkeakoski (Maaninka)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Korkeakoski

Korkeakoski on Kuopion Maaningalla sijaitseva Suomen korkein vesiputous ja siitä johtuen myös suosittu luonto- ja matkailunähtävyys.

Korkeakoskenjoki saa vetensä useista pienistä järvistä ja Löytynjärvestä ja mutkittelee noin sadan metrin matkan alas kanjoniin. Vesiputouksen korkeus on 36,4 metriä (Pohjois-Savon ympäristökeskuksen mittaus 2003). Joki virtaa loivasti kanjonista pois ja päätyy lopulta noin 2,5 km päässä jyrkkien kallioseinämien reunustamaan 5 km pitkään, vuonomaiseen Tuovilanlahteen, joka on Maaninkajärven pohjoisin osa.lähde? Tuovilanlahden itäpuolen kallioissa on jääkautinen luola "Pirun pesä" ja hiidenkirnuja, mitkä ovat saavutettavissa vain jää- tai vesiteitse.

Korkeakoski sijaitsee luonnonsuojelualueella, joka rauhoitettiin vuonna 1947. Alueen luonto on ollut siitä lähtien koskemattomassa tilassa kulkureittejä lukuun ottamatta - esimerkiksi puut saavat elää koko elinkaarensa loppuun, kun ne kaaduttuaan jätetään paikoilleen muun eliöstön ravinnoksi. Suojelualueen pinta-ala on nykyisin yhteensä 35 hehtaaria ja sen omistaa Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys (KLYY) ja Kuopion kaupunki.lähde?

Kosken yli kulkee näköalatasanteille johtava silta, jonka toiselta puolelta pääsee myös laskeutumaan kanjoniin.lähde? Luonnonsuojelualueella voi kulkea virallisen vaellusreitin, jonka nimi on "Kanjonin kierros", mutta se ei kulje Korkeakosken läheltä. Koskelle johtaa sen sijaan epävirallinen reitti.

Kosken lähettyvillä on nuotiopaikka ja pöytäryhmiä, ja alueella toimii keväällä ja kesällä viikonloppuisin ja tilauksesta kahvila. Alueella on myös joitain geokätköjä.lähde?

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeakoski on syntynyt muinaiseen kallioperän murtumalinjaan, jonka kallioreunat ovat paikoitellen nähtävissä muun muassa putouksen kohdalla. Joki on kuluttanut alajuoksunsa uoman jääkauden jälkeen, viimeisen 5 000 vuoden aikana.

Korkeakoskessa oli vesimylly jo 1700-luvulla. Mylly toimi ainakin vuoteen 1886, jolloin sille vielä määrättiin veroa. Muistitiedon mukaan tulva vei paikallisten talojen omistaman myllyn koskesta alas, luultavasti vuonna 1890. Muistona siitä näkyy kosken yläjuoksulla matalan veden aikana yhä kaksi myllynkiveä. Joen varressa on sijainnut muitakin myllyjä, rakennuksia ja patoja.

Korkeakoski on tunnettu luonnonnähtävyytenä 1800-luvun alkupuolelta alkaen. Elias Lönnrot ja Zacharias Topelius kertovat siitä kirjoissaan, joissa on koskesta Lennart Forsténin piirros. Myös valokuvaaja I. K. Inha ikuisti aikoinaan Korkeakosken.

Kuopiosta tehtiin jo 1860-luvulla retkiä Korkeakoskelle ja silloin rakennettiin ensimmäiset portaat alas laaksoon. Matkustaminen Kuopiosta tapahtui päivittäin höyrylaivoilla. Kuopion matkailijayhdistyksen perustamisen jälkeen (1887) matkailu vilkastui. Kosken äärellä olleen talon asukkaalle kuului matkustajien opastaminen ja kosken säätöpadon silmällä pito. Pato suljettiin maksua vastaan ja vierailija sai hetken ihailla veden ryöppyä.

Vuosisatojen vaihteessa koskimatkailuun iski lama ja Korkeakosken ylläpito päätettiin lakkauttaa vuonna 1913. Seuraavina vuosikymmeninä matkailu virisi jälleen, kun Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys teki yhdessä kahden muun kuopiolaisen yhdistyksen kanssa maakauppoja 11 hehtaarista maata. Palveluja parannettiin, majan ja portaiden rakenteita korjattiin ja uusittiin. Matkailun kannalta 1930-luku oli Korkeakosken kulta-aikaa. Matkailuyhdistyksen maja purettiin vuonna 1970.

Maaningan kunta rakennutti 1980-luvun alussa uudet portaat kosken vierelle ja alas laaksoon vievälle polulle sekä uusi kosken yli vievän sillan ja koskenreunan turvakaiteet. Vuosina 1990–1992 Maaningan kunta rakensi kahvion ja Tielaitos sillan sekä pysäköintialueen kosken läheisyyteen.

Nykyisin kymmenettuhannet vierailijat käyvät vuosittain ihailemassa Korkeakoskea, joka on komeimmillaan lumien sulamisen aikaan toukokuun alussa sekä kesällä rankkojen sateiden jälkeen. Kohde on erittäin suosittu myös matkailijoiden, perheiden ja luonnon ystävien kohteena ympäri vuoden. Kesällä kanjonin pohjan kasvillisuus ja koko luonto- ja kulttuuripolku on parhaimmillaan tarjoten ainutaatuisia kokemuksia kävijöilleen.

Alueen luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueen merkittävimmät suojeluarvot liittyvät luonnontilaisiin kuusimetsiin, tuoreisiin ja kosteisiin lehtoihin sekä pieniin virtavesiin. Jyrkät rinteet muodostavat poikkeukselliset maasto-olosuhteet. Samaan aikaan kun kuuma aurinko porottaa rotkon koillisreunalle, puronnotkossa vallitsee kylmänkostea kellari-ilmasto. Erikoislaatuisen pienilmaston myötä kasvillisuus on monipuolista. Maaperän kosteus vaihtelee suuresti ja rotkon reunamilla esiintyy pioneerilajiston valtaamia maanvyörymiä.

Korkeakosken rotkolaakso on Kuopion lehtokeskuksen viimeisin uloke luoteeseen lähellä vedenjakaja-aluetta. Ympäröivä kangasmaasto on karua, mutta rotkon pohjan kosteissa olosuhteissa on rikas lehtokasvillisuus. Siellä tavataan muun muassa myyränporrasta ja hajuheinää, jotka ovat EU:n direktiivilajeja.

Korkeakoskelta joki kiemurtelee eteenpäin hiekkaperäiseen maahan syöpyneessä kanjonissa, jonka seinämät ovat jopa 40 metriä korkeita. Kanjonissa tavataan myös rapuja. Rinteet karuuntuvat ylöspäin mustikkatyypin kankaiksi. Joen varret ovat rehevän kasvillisuuden peitossa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Annan kootut. Anna Tuovinen 1999
  • Korkeakosken infotaulut
  • Luonnonharrastajan Suomi. Weilin+Göös 2003
  • Luonnonsuojelija-lehti 8/2001
  • Maaningan kirjasto/kotiseutukokoelmat
  • Suomen Luonto -lehti 4/2011 ja 5/2011
  • Sulo Koponen, Niilo Mykkänen: Tuovilanlahden kylän historiaa, artikkeli Korkeakosken vaiheita. Tuovilanlahden historiapiiri, 1989. ISBN 952-90-0677-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Korkeakoski Retkipaikka.fi-sivustolla
  • Korkeakoski Suomen Vesiputoukset -sivustolla
  • Tuovilanlahden kylä Facebook - sivulla