Konverbi
Konverbi on verbin ei-finiittinen eli nominaalimuoto, joka toimii lauseessa vapaana adverbiaalina.[1]
Konverbi-termin historiasta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Konverbi-termiä käytti ensimmäisenä Gustaf John Ramstedt väitöskirjassaan halhamongolin verbintaivutuksesta (1902). Kielitypologiassa sen toivat kansainväliseen käyttöön Haspelmath ja König (1995)[2][3]; aiemmassa kirjallisuudessa konverbeja oli nimitetty esimerkiksi gerundeiksi, gerundiiveiksi, verbiadverbeiksi tai adverbiaalisiksi partisiipeiksi.[2][4] Suomalaisessa kielioppiperinteessä monet suomen kielen konverbit on luokiteltu infinitiiveiksi tai niiden taivutusmuodoiksi.[4]
Konverbien tehtävät ja suhde muihin muotoryhmiin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Konverbien, partisiippien ja infinitiivien eron voi karkeasti kuvata siten, että partisiipit ovat adjektiivin kaltaisia substantiivin määritteitä, infinitiivit ovat tietynlaisten (tyypillisesti esimerkiksi tahtomista, aikomista, pystymistä, käskemistä, alkamista jne. ilmaisevien) verbien pakollisia määritteitä (argumentteja), konverbit taas vapaita adverbiaaleja.[4]
Konverbit, etenkin monet eurooppalaisissa kieliopeissa ”gerundeiksi” nimetyt, voivat kuvata meneillään olevaa, samanaikaista toimintaa (unk. a lány sírva lépett be a szobába, suom. tyttö tuli huoneeseen itkien). Lisäksi konverbeilla voidaan ilmaista muitakin päälauseen ja alisteisen lausekkeen aika- tai syysuhteita (komipermj. petuk kytsaśödz kuimiś te me dyniś suśkiśan ‘kukon kiekumiseen asti [= ennen kuin kukko kiekuu] sinä kolmesti minut kiellät’; suom. Pekka teki rikoksen juotuaan [= sen jälkeen, kun oli juonut] olutta; Pekka teki rikoksen juodakseen [= jotta voisi juoda] olutta). Suomessa ja monissa sukukielissä esiintyy myös kieltoa ilmaisevia konverbejä: Pekka teki rikoksen juomatta (= siten, että ei juonut) olutta.[4]
Konverbeilla siis ilmaistaan syntaktista alistusta, eli konverbilauseke voi vastata finiittiverbillistä sivulausetta. Monet suomen kielen konverbilauseketyypit on suomen kieliopeissa ollut tapana lukea lauseenvastikkeisiin.[2]
Konverbit saattavat kehittyä verbikantaisista substantiiveista. Esimerkiksi suomen -mA on vanha substantiivinjohdin (juoma, elämä), mutta -mA-teonnimien taivutusmuodot ovat voineet kieliopillistua konverbeiksi (esim. juomatta). Konverbeista puolestaan voi kehittyä infinitiivejä (pystyy juomaan, rupeaa juomaan, lakkaa juomasta), tai ne kiteytyvät adverbeiksi (esim. suomen tietenkin, verraten, unkarin fordítva ’kääntäen, toisinpäin’).[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kielitiede:konverbi – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 31.3.2025.
- ↑ a b c Elena Skribnik: ”Clause combining”, The Oxford Guide to the Uralic languages, s. 996–1017. Oxford University Press, 24.3.2022. ISBN 978-0-19-876766-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 31.3.2025.
- ↑ Converbs in Cross-Linguistic Perspective: Structure and Meaning of Adverbial Verb Forms - Adverbial Participles, Gerunds. De Gruyter Mouton, 10.8.2020. ISBN 978-3-11-088446-3 Teoksen verkkoversio Viitattu 31.3.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Jussi Ylikoski: Defining Non-finites: Action Nominals, Converbs and Infinitives. Finnish Journal of Linguistics, 1.1.2003, nro 16, s. 185–238. ISSN 2814-4376 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)