Konstruktiokielioppi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Konstruktiokielioppi eli rakennelmakielioppi on kognitiiviseen kielitieteeseen sekä evoluutiokielitieteeseen liittyvä kielen sosiobiologinen[1] kuvaustapa. Konstruktiokieliopissa kielen katsotaan muodostuvan muodosta ja merkityksestä. Muotoon lasketaan kuuluviksi syntaktiset, morfologiset ja prosodiset kuviot ja merkitykseen puolestaan sanojen semantiikka, pragmatiikka sekä diskurssirakenne. Kielioppia pidetään tässä näkökulmassa limittäisten ja toisiaan täydentävien kuvioiden mutkikkaina verkostoina.[2] Konstruktiokielioppi ei katso perinteisen näkemyksen mukaista kielioppia sääntöineen olevan olemassakaan, vaan tarkastelun alla oleva ilmiö on konstruktioiden joukko tai populaatio. Yksittäiset konstruktiot ovat valikoitumisen yksiköitä, joiden kyky sopeutua kielijärjestelmään vaikuttaa niiden eloonjäämiseen pitkällä aikavälillä.[3]

Konstruktiokieliopin kannattajien ajatuksena on, etteivät kieli ja kulttuuri ole ihmisten suunnittelemia vaan 'emergenttejä' eli itsestään rakentuvia ilmiöitä, jotka ovat rinnastettavissa lajien kehitykseen[1][4][5][6] tai luonnossa esiintyviin rakennelmiin kuten yhdyskuntahyönteisten pesiin[7]. Siihen liittyy olennaisesti kognitiivisen kielitieteen käsitteitä, jotka pyrkivät eri tavoin perustelemaan, miksi ihmisen järkiperäinen ja luova toiminta on automaattista eikä suunniteltua.[8]

Käsitteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konstruktio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konstruktio tarkoittaa konstruktiokieliopissa muodon ja merkityksen yhteenliittymää kielen evoluution yksikkönä. Se on aluksi korvannut idiomin käsitteen ja sittemmin myös sanan, morfeemin sekä lausekkeen. Kieltä pidetään konstruktioiden joukkona tai populaationa. Tässä merkityksessään konstruktio vastaa memetiikan ja muiden kulttuurievoluutiomallien meemiä eli kopioitujaa, jota voidaan kutsua myös lingveemiksi.[9][10][11][6]

Esimerkkejä konstruktiotyypeistä:[12]

  • Sana: omena. Merkitys: omena.
  • Idiomi: X pitää Y:tä itsestäänselvyytenä. Merkitys: 'X ei arvosta Y:tä'.
  • Vertailulauseke: Juha on isompi kuin Tapio. Merkitys: 'X on enemmän Adj kuin Y'. (Adj = adjektiivi.)
  • Resultatiivilauseke: Hän tuudittaa vauvan uneen. Merkitys: 'X tekee Y:n Z:ksi V:mällä'. (V = verbi.)

Merkityskehys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkityskehys (eng. semantic frame) tarkoittaa sitä viitekehystä, johon kunkin konstruktion merkitys kuuluu. Kognitiivisen kielitieteen mukaan ihmisellä ei ole mitään erityistä kielitietoa, vaan sanojen merkitykset ovat järjestäytyneet samalla tavalla kuin muukin tieto: tietosanakirjamaisesti.[13] Tässä suhteessa konstruktiokielioppi asettaa itsensä vastakkaiseen ääripäähän generatiivisesta kieliopista katsottuna, jossa kielellinen ja ei-kielellinen tieto sekä semantiikka ja pragmatiikka on rajattu tiukasti erilleen.[14] Strukturalistisen kielitieteen oppositioteoriasta eroten kehyssemantiikan mukaan käsitteet eivät ole toisiaan vastaan määriytyviä vaan taustaa vasten hahmottuvia.[15] Merkityskehysteoriaa ovat kehittäneet John Haiman, Charles Fillmore ja Adele Goldberg.[13]

Käsitteiden sulauma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsitteiden sulauma (eng. conceptual blending) on teoria siitä, kuinka luova ja järkiperäinen ajattelu, esimerkiksi matemaattisten tehtävien ratkaisu, voi toimia merkityskehysten tai käsitteellisten vertauskuvien varassa. Kognitiivisen kielitieteen mukaan ajattelu perustuu mielikuvaskeemoihin ollen pääosin alitajuista. Sulaumateorian mukaan eri skenaarioiden osaset ja suhteet 'sulautuvat' alitajuisessa prosessissa. Käsitteiden sulautumisteorian ovat kehittäneet kielitieteilijät Gilles Fauconnier ja Mark Turner. Sen tavoitteena on memetiikan kaltaisesti selittää ideoiden siirtymää yksilöltä toiselle.[16]

Konstruktiokielioppi Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konstruktiokielioppia edistää Suomen kognitiivisen kielitieteen seura FiCLA,[17] ja se kuuluu Helsingin yliopiston kielentutkimuksen ja tutkijakoulutuksen painopisteisiin.[18] Suomalaisiin konstruktiokielitieteilijöihin lukeutuvat Ilona Herlin ja Jan-Ola Östman.

Arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Humanistista kielentutkimusta puolustava ja darvinismista kielitiedettä vastustava[19] Esa Itkonen kyseenalaistaa Adele Goldbergin, Michael Tomasellon, Mark Turnerin, Gilles Fauconnierin, William Croftin ja George Lakoffin työn omaperäisyyden. Itkosen mukaan konstruktiokielitieteilijät ovat siirtäneet kielitieteen vanhoja ajatuksia omiin nimiinsä lisäten vain joitakin perättömiä väitteitä.[20] Esimerkiksi konstruktiotyyppi ja käsitesulauma vastaavat William Dwight Whitneyn, Leonard Bloomfieldin, Charles Hockettin ja muiden edesmenneiden amerikkalaistutkijoiden käsitteitä analogia ja sulauma.[21]

Toisaalta harhaanjohtavana on pidetty konstruktiokielitieteilijöiden antamaa käsitystä, jonka mukaan heidän lähestymistapansa olisi humanistitutkija Ferdinand de Saussuren työn jatkumoa.[22] Saksan kielen tutkija Elisabeth Leiss pitää konstruktiokielioppia tieteen taantumana yhdistäen sen August Schleicherin 1800-luvun sosiaalidarvinismiin.[23]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Croft, William (2006). "The relevance of an evolutionary model to historical linguistics", Competing Models of Linguistic Change: Evolution and Beyond. John Benjamins, 91–132. DOI:10.1075/cilt.279.08cro. 
  2. Construction Grammar 8.6.2020. John Benjamins Publishing Company.
  3. (2016) Creating Language: Integrating Evolution, Acquisition, and Processing. MIT Press. ISBN 9780262334785. 
  4. "Language is a Complex Adaptive System: Position Paper" (2009). Language Learning 59 (1): 1–26. doi:10.1111/j.1467-9922.2009.00533.x. 
  5. "Complex Adaptive Systems and the Origins of Adaptive Structure: What Experiments Can Tell Us" (2009). Language Learning 59 (1): 187–205. doi:10.1111/j.1467-9922.2009.00540.x. 
  6. a b MacWhinney, Brian (2015). "Introduction – language emergence", Handbook of Language Emergence. Wiley, 1–31. ISBN 9781118346136. 
  7. Dahl, Östen (2004). The Growth and Maintenance of Linguistic Complexity. John Benjamins. ISBN 9781588115546. 
  8. (1999) Philosophy in the Flesh : the Embodied Mind and its Challenge to Western Thought. Basic Books. ISBN 0465056733. 
  9. Rostila, Jouni (2005). "Konstruktionsgrammatik som en funktionalistisk generative grammatik". Puhe ja kieli 25 (4): 227–241. 
  10. Kirby, Simon (2013). "Transitions: the evolution of linguistic replicators", The Language Phenomenon. Springer, 121–138. DOI:10.1007/978-3-642-36086-2_6. 
  11. Zehentner, Eva (2019). Competition in Language Change: the Rise of the English Dative Alternation. De Gruyter Mouton. ISBN 978-3-11-063385-6. 
  12. (2013) "Construction Grammar: introduction", The Oxford Handbook of Construction Grammar. Oxford University Press, 1–12. ISBN 9780195396683. 
  13. a b Dirven, René (2010). "Cognitive linguistics", The Routledge Linguistics Encyclopedia. 3rd edition. Routledge, 61–68. ISBN 978-0-203-87495-0. 
  14. (2013) Text World Theory and Keats' Poetry : The Cognitive Poetics of Desire, Dreams and Nightmares. Bloomsbury Academic. ISBN 9781623561123. 
  15. Fillmore, Charles J. (1985). "Frames and the semantics of understanding". Quaderni di Semantica 6 (2): 222–254. 
  16. Ritchie, L. David (2004). "Lost in "conceptual space": Metaphors of conceptual integration". Metaphor and Symbol 19: 31–50. 
  17. Julkaisut Suomen kognitiivisen kielitieteen seura.
  18. Research Assessment 2018–2019. Helsingin yliopisto. Standardin verkkoversio. (englanniksi)
  19. "On Coseriu’s legacy" (2011). Energeia (III): 1-29. 
  20. Itkonen, Esa (2011). "Konstruktiokielioppi ja analogia". Virittäjä (4): 81–117. 
  21. Itkonen, Esa (2005). Analogy as Structure and Process. Approaches in linguistics, cognitive psychology and philosophy of science. John Benjamins. ISBN 9789027294012. 
  22. Elffers, Els (2012). "Saussurean structuralism and cognitive linguistics". Histoire épistemologique langage 34 (1): 19–40. 
  23. Leiss, Elisabeth (2009). Sprachphilosophie. De Gruyter. ISBN 9783110217001.