Konstruaali

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sosiaalipsykologiassa konstruaali[1] on yksilön tapa havaita, ymmärtää ja tulkita ympäröivää maailmaansa, ja eritoten itseensä kohdistuvaa toisten käytöstä tai toimintaa.

Tutkijat ja teoreetikot käytännöllisesti katsoen psykologian joka alimuodon saralla ovat tunnustaneet subjektiivisen konstruaalin merkittävyyden, etenkin yksimielisyysharhan ja perusarviointivinouman käsitteisiin liittyen.[2] Konstruaaleilla on merkittävä rooli "milloin tahansa ihmiset joutuvat kurkottamaan suoraan havaintoon tai kuvaukseen perustuvan tiedon ulkopuolelle, eritoten heidän joutuessaan päättelemään lisäyksityiskohtia aiheesta, sen kontekstista, tai tapahtumien merkityksestä ja lopputuloksista ympärillään."[2] Toisin sanoen, henkilö todennäköisimmin käyttää konstruaalia, kun häneltä puuttuu toiminnalleen tarpeellista tietoa.

Merkittävimmät teoreettiset mallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konstruaalin käsite ei ole uusi ja sen osaset on nähtävissä jo monien menneiden psykologien töissä, mukaan lukien Kurt Lewinin käsityksessä subjektiivisen todellisuuden tärkeydestä ja sen vaikutuksesta henkilön omaan merkittävyyteen; Kurt Koffkan hahmopsykologian teorioissa; ja Maurice Merleau-Pontyn viittauksissa henkilökohtaisiin tilanteisiin. Konstruaaleja pidettiin aiemmin esteinä ihmisen kyvylle havaita maailmaa, mutta nykyisin ne käsitetään mekanismeina selittää miten tai miksi henkilö ajattelee niin kuin ajattelee.[2]

Kognitiivisessa psykologiassa ollaan käsitelty konstruaalien käsitettä ehkä kaikkein tiiveimmin. Tämä näkyy alan painotuksessa ihmisten muodostamiin skeemoihin, "jotka auttavat havainnoijaa selvittämään epämääräisyyksiä, täyttämään aukkoja tiedossaan ja yleisesti ottaen löytämään ennustettavuutta ja selkeyttä."[2] Alalla vaalitaan ideaa, että ihminen on riippuvainen tilanteen ulkopuolisiin tietolähteisiin muodostaessaan käsitystään ympäristöstänsä.

Solomon Asch esitti tärkeän käsitteen konstruaaliteoriassa, todetessaan, "että viestin syvin sisältö voi muuttua siihen yhdistetyn lähteen funktiona." Hänen klassisin esimerkkinsä on lause: "pieni kapina…on hyvä asia." Lauseella on kuulijalle hyvin eri merkitys, kun se on Thomas Jeffersonin sanomaa, suhteessa siihen, kun se on Vladimir Leninin sanomaa.[2] Lauseen merkitys ei kuitenkaan riipu vain sen sanojasta, vaan myös siitä, miten sen kuulija sen tulkitsee.

Empiirinen evidenssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1946 Solomon Asch toteutti yhden varhaisimmista tunnetuista empiirisistä kokeista ihmisten konstruaaleille. Tässä kokeessa Asch keskittyi ihmistuntemuksen muodostumiseen. Hän pyysi osallistujia perehtymään luetteloon persoonallisuuspiirteistä ja arvostelemaan ja/tai luonnehtimaan jokaisen luetellun piirteen haltijaa. Kokeen tulokset toivat esille kaksi erityyppistä ilmiötä: tietyn tyyppisten sanojen alku– ja suhteettomuusefektit. Alkuefektissä persoonallisuuspiirteet, jotka lueteltiin ensin, näyttivät vaikuttavan enemmän osallistujan mielikuvaan kyseisen piirteen omaavasta henkilöstä. Kuitenkin, Aschin löytämä vaihtelu kategoristen termien vaikutuksessa, kuten "lämpö" ja "kylmyys", viittaavat että nämä luetellut piirteet olivat "herkkiä vaihteleville tulkinnoille tai konstruaaleille–ja täsmällinen kytkeytynyt merkitys riippui osallistujan yleisemmin muodostamista mielikuvista.[3]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Peltoniemi, Juha: Tutkimuksen ja innovoinnin johtajuuden teoriaa (pdf) 26.5.2017. Oulu: Neutronica Oy. Viitattu 1.11.2017. (suomeksi)
  2. a b c d e Ross, L. (1987). The Problem of Construal in Social Inference and Social Psychology. In N. Grunberg, R.E. Nisbett, J. Singer (eds), A Distinctive Approach to psychological research: the influence of Stanley Schacter. Hillsdale, NJ: Earlbaum.
  3. Asch, S.E. (1946) Forming impressoins of personality. Journal of Abnormal and Social Psychology, 41, 258-290.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]