Konserniavustus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Konserniavustus[1] on kirjanpidollinen toimi, jota voidaan käyttää suomalaisten, konsernin[2] muodostavien, yritysten välisessä tulojen tasauksessa ja verosuunnittelussa. Saadut ja annetut konserniavustukset kirjataan tilinpäätössiirtoihin. Tällöin avustusta saavan yrityksen tulos kasvaa ja avustusta antavan pienenee.

Tulojen tasaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konserniavustus mahdollistaa konserniin kuuluvien yritysten avustamisen veroneutraalisti. Saatu konserniavustus kasvattaa yrityksen voittovaroja ja täten omaa pääomaa. Huonosti menestyvän yrityksen oma pääoma voidaan avustuksen avulla pitää osakeyhtiölain[3] edellyttämällä minimitasolla.

Verosuunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konserniavustusta voidaan käyttää verosuunnittelussa vahvistettujen tappioiden vanhentumisen välttämiseksi. Emoyhtiö voi avustaa tytäryhtiötä esimerkiksi tilanteessa, jolloin tytäryhtiölle verotuksessa vahvistetut tappiot uhkaavat vanhentua.

Konserniavustus ymmärretään usein verotukselliseksi porsaanreiäksi; esimerkkinä 25.11.2011 julkisuuteen tullut lääkäriasema Mehiläinen Oy:n verosuunnittelu, jolla 35 000 000 euron vuotuinen voitto kutistettiin 360 000 euroon. Iltalehden uutinen[4] konserniavustusten maksamisesta ulkomaalaisille veroparatiisiyhtiöille oli virheellinen, koska konserniavustusta voidaan maksaa vain toiselle suomalaiselle yritykselle.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]