Konetelegrammi
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Konetelegrammi eli konekäskynvälitin on aiemmin laivoissa käytetty sisäinen viestintäväline.
Alkuperäinen konetelegrammi on yleensä vaijerivälityksellä toimiva laite; niitä on aina yksi kutakin konetta kohti.
Laitteen tärkein osa on kellotaulu, jossa ylhäällä keskellä on nollakohta. Oikealle on merkinnät tehosta eteenpäin ja vasemmalle taaksepäin. Keskellä on osoittimella varustettu, yli reunan ylettyvä kahva ja taulussa erillinen osoitin.
Laitetta on aina kaksi kappaletta: komentosillalla yleensä erillisen jalustan varassa ja konehuoneessa seinällä.
Kun komentosillalta halutaan säätää konetehoa, kapteeni tai vahtiperämies kääntää kahvaa haluttuun suuntaan; tällöin konehuoneessa soi kello ja konemestari kuittaa ilmoituksen kääntämällä oman laitteensa kahvan tauluosoittimen kohdalle, jolloin kello kilahtaa sillalla. Tämän jälkeen hän säätää koneitaan ilmoituksen mukaan.
Kun tarvitaan erityistoimia - esimerkiksi hätätehoa tai pysäytystä kaikin keinoin - sillalla käännetään kahvaa kahdesti halutulle kohdalle niin että kello soi pitempään konehuoneessa.
Nykyajan tekniikka on sittemmin syrjäyttänyt tämän vanhan laitteiston; joissakin aluksissa dieselmoottorien tehonsäätö on kytketty vanhaan konetelegrammiin: näin on saatu ulkonäöstä tyyliin sopiva - varsinkin jos aluksen ohjaamon sisustus on pyritty säilyttämään mahdollisimman alkuperäisenä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Bo Rosén, Bengt Ohrelius: Laivojen Kirja. (155 sivua, alkuteos Stora Bok om Fartyg). Suomentanut Eino Koivistoinen, Helge Heikkinen. WSOY, 1959.