Kolmossivun tyttö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Englantilainen Kolmossivun tyttö Lucy Pinder.

Kolmossivun tytöksi kutsutaan sanomalehdessä vakiopalstalla olevaa valokuvaa, joka esittää vähäpukeista naista.lähde? Usein nainen esiintyy yläosattomissa. Kolmossivun tyttö on ilmiönä sukua aiempien vuosikymmenien pin-up -tytölle.

Ilmiön kehitti englantilainen sanomalehti The Sun vuonna 1969. Alkujaan kolmossivun tyttö esiintyi palstalla rinnat peitettyinä. Nimitys palstalle tuli siitä, että sen vakiopaikka The Sunissa on sivulla 3. Miespuolisen henkilön kuvaakin kokeiltiin, huonolla menestyksellä[1]. Palstaa on vastustettu, ja The Sun lopetti palstan muutamaksi päiväksi tammikuussa 2015.[2]

Ensimmäinen paljasrintainen kolmossivun tyttö oli 20-vuotias saksalainen Stephanie Rahn marraskuussa 1970. Tämän jälkeen palstalla on poseerannut lähes 10 000 naista. Ensimmäisen yläosattoman vuoden aikana The Sunin levikki kohosi 40 prosenttia.

Suomessa kolmossivun tyttöä vastaavaa valokuvapalstaa ovat pitäneet Iltalehti ja Kauppalehti. Iltalehdessä palstan nimenä on Iltatyttö ja se aloitettiin vuonna 1986 tamperelaisen Tanja Taipaleen kuvien buumin jälkeen.[3] Kauppalehti on korvannut valokuvan piirroksella, jota – kuten valokuvaa ennen – seuraa lyhyt kommentti ajankohtaisesta asiasta. Iltalehdessä iltatytön rinnat saattoivat takavuosina olla kuvassa täysin esillä, mutta myöhemmin ne on peitetty siten, että mallin nännit peittyvät. Lisäksi mallit olivat myöhemmin suomalaisia, kun ennen käytettiin kuvatoimistojen kuvia. Iltalehti päätti lopettaa Iltatyttö-palstansa vuonna 2015.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nurminen, Jussi: Kolmossivun tyttö pelästyi partiotyttöjä ja peitti kaikessa hiljaisuudessa rintansa Ylen uutiset. 20.1.2015. Viitattu 21.1.2015.
  2. Nurminen, Jussi: Kolmossivun tytön vastustajien ilo loppui lyhyeen – The Sun julkaisi paljasrintaisen oikaisun 22.1.2015. Yle uutiset. Viitattu 22.1.2015.
  3. a b Vuorimäki, Tiina: Iltatyttöpalstan kuvaaja: Tampereella poliisi puuttui kuvaukseen Aamulehti. 24.4.2015. Arkistoitu 30.5.2015. Viitattu 24.4.2015.