Kolmen kuninkaan kilta (Turku)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kolmen kuninkaan kilta oli omistettu Raamatun Uudessa testamentissa mainituille kolmelle itämaan tietäjälle.
Kolmen kuninkaan killan perustamisteksti (oikea yläkulma) kopioituna Turun tuomiokirkon Mustaankirjaan.

Kolmen kuninkaan kilta oli tärkein kuudesta tunnetusta keskiajalla Turussa toimineesta killasta. Se oli omistettu Raamatun Uudessa testamentissa mainituille kolmelle itämaan tietäjälle. Piispa Maunu Tavast perusti killan vuonna 1449.[1] Katoliseen kirkkoon sidoksissa ollut kiltalaitos lakkautettiin Ruotsissa Västeråsin valtiopäivillä vuonna 1544 ja kiltojen omaisuus takavarikoitiin kruunulle.[2]

Kolmen kuninkaan killan on arveltu sijainneen joko Kirkkokorttelissa tuomiokirkon luoteispuolella tai Luostarikorttelissa Vartiovuorenmäen juuressa. Killan omistukset siirtyivät kiltojen lakkauttamisen jälkeen kuningas Kustaa Vaasalle, joka myi Kolmen kuninkaan kiltatalon pormestari Hannu Kyrölle vuonna 1556.[2]

Kolmen kuninkaan kilta on ainoa Suomen killoista, jonka jäsenluettelo on säilynyt. Luettelossa on 52 nimeä, tosin jotkin henkilöt on merkitty kahteen kertaan heidän arvoasemansa muututtua. Kaikki killan jäsenet ovat olleet yläluokkaisia: korkeinta papistoa, rälssiä, pormestareita ja raatimiehiä. Huomattavan monella killan jäsenellä on ollut maisterintutkinto jostakin Euroopan yliopistosta. Maunu Tavastin lisäksi killan jäseniä olivat muun muassa tuomiorovasti ja myöhemmin piispa Olavi Maununpoika, kaniikki ja myöhemmin piispa Lauri Suurpää ja tuomiorovasti Paavali Scheel.[3]


Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rinne, Juhani: Turun tuomiokirkko keskiaikana II. Alttarit ja kirkolliset toimitukset. Turku: Turun tuomiokirkon isännistö, 1948.
  • Seppänen, Liisa: Turun kaupunkikuva ja reformaation jäljet. Pohjoinen reformaatio, 2016, s. 189–197. Turku: Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies & Turun Historiallinen Yhdistys.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rinne 1948: s. 80.
  2. a b Seppänen 2016: s. 188.
  3. Rinne 1948: s. 80-81.