Kansallistaminen
_(Nationalization_decree_affecting_the_premises_of_the_convent_of_Sainte-C%C3%A9cile),_Grenoble,_France.jpg)
Kansallistaminen tarkoittaa sitä, kun valtio tai jokin sen kontrolloima entiteetti ottaa haltuunsa yksityistä omaisuutta, kuten kokonaisen teollisuudenalan tai liike-elämän alan.[1]
Periaate ja syitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansallistetun omaisuuden entinen omistaja saa korvauksen menettämästään omaisuudesta. Tämä erottaa kansallistamisen takavarikosta, jossa omistaja ei saa mitään. Korvaus on kuitenkin valtion määrittelemä tai neuvottelema, eikä se yleensä vastaa omaisuuden koko markkina-arvoa.[1]
Pakkolunastuksesta kansallistaminen eroaa siinä, että pakkolunastuksessa valtio ottaa haltuunsa vähemmän omaisuutta jotain tiettyä erikoistarkoitusta varten, kuten maata rakentaakseen sen poikki tien.[1]
Kansallistamisen motiivit ovat usein poliittiset. Hallitus voi tulla siihen tulokseen, että maan jokin teollisuudenala on liian harvojen omistuksessa, jolloin kansallistamista perustellaan kansakunnan suojelemisella harvainvallalta.[1]
Toinen kansallistamisen syy voi olla kansallinen turvallisuus. Tällöin kansallistamisella suojellaan kansakunnan selviytymisen kannalta tärkeää omaisuutta, liike-elämän aloja ja teollisuudenaloja. Näin toimitaan usein sodan aikana, tai kun maan itsenäisyys on uhattuna. Kansallistamisella puolustaudutaan joskus myös sellaista ulkomaista omistusta vastaan, joka saattaisi uhata maan suvereniteettia.[1]
Kansallistaminen yhdistetään usein sosialismiin ja kommunismiin. Näitä järjestelmiä noudattavissa maissa sijaitseva omaisuus halutaan pitää yhteisenä, jotta keskiluokkaisten liikemiesten luokan vaikutusvalta ei kasvaisi liian suureksi.[1]
Vasta itsenäistyneiden siirtomaiden hallitukset ovat joskus käyttäneet kansallistamista ottaakseen maan paremmin haltuunsa, ohjatakseen liike-elämän ja teollisuuden kasvua, rajoittaakseen entisten siirtomaaisäntiensä valtaa sekä tehdäkseen maasta suvereenin.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Aikajana kansallistamisista maittain
Venäjän vallankumouksen 1917 jälkeinen kommunistinen hallinto johdossaan Vladimir Lenin kansallisti suuret yhtiöt sekä maan luonnonvaroja kehittävät yhtiöt, mutta piti aluksi pienyritykset yksityisinä. Neuvostoliitossa kansallistamisella poistettiin ulkomainen vaikutus maasta, tehostettiin liike-elämän toimintoja sekä eliminoitiin venäläinen liikemiesluokka, joka olisi saattanut vastustaa uutta hallintoa.[1]
Vuoden 1929 pörssiromahduksen ja sitä seuranneen maailmanlaajuisen laman aikana moni Euroopan maa kansallisti omaisuutta selvitäkseen talouskriisistä. Pankkeja ja vakuutusyhtiötä kansallistettiin taloussyistä ja romahduksen estämiseksi. Yhdysvalloissa kansallistamista ei kuitenkaan suoritettu edes New Deal -ohjelman puitteissa.[1]
Meksikossa kansallistettiin vuonna 1938 muun muassa yhdysvaltalaiset öljysijoitukset.[1]
Toisen maailmansodan aikana Britannia kansallisti teollisuutta valvoakseen tuotantoa ja suunnatakseen sitä sotaponnistuksiin. Yhdysvalloissa teollisuutta ei kansallistettu edes sodan aikana, vaan hallitus teki yhteistyötä teollisuuden kanssa.[1]
Toisen maailmansodan jälkeen kommunismiin siirtyneet Itä-Euroopan maat kansallistivat maansa teollisuuden Neuvostoliiton mallia noudattaen. Länsi-Euroopan maista Ranska ja Britannia kansallistivat luonnovarateollisuutta, kuten hiili- ja rautamalmiteollisuuden, toipuakseen sodasta nopeammin. Ruotsissa kansallistamisella luotiin sekatalousjärjestelmä, ja Ranska ja Britanniakin laajensivat kansallistamista palvelualoihin, kuten yleisradioon, pankkitoimintaan ja televiestintään.[1]
Egypti kansallisti Suezin kanavan vuonna 1950 ja Iran kansallisti Anglo-Iranian Oil Company -öljy-yhtiön vuonna 1951. Afrikassa ja Etelä-Amerikassa tapahtui noihin aikoihin runsaasti kansallistamisia. Myös Kiinan kansantasavalta, Pohjois-Vietnam ja Intia suorittivat kansallistamisia poliittisista syistä.[1]
Kansallistaminen alkoi mennä pois suosiosta 1970-luvun lopulla. Monet kansallistetut yhtiöt osoittautuivat tappiollisiksi eivätkä kyenneet tuottamaan innovaatioita, minkä vuoksi ne eivät menestyneet maailmanlaajuisessa kilpailussa. 1900-luvun kaksi viimeistä vuosikymmentä olivatkin yksityistämisen aikaa niin Margaret Thatcherin Britanniassa, Euroopan unionissa kuin kommunismista 1990-luvun alussa vapautuneessa itäblokissakin.[1]
Vuonna 2008 Yhdysvallat ajautui Subprime-kriisin painostamana kansallistamaan suurimpia pankki- ja vakuutusalan toimijoitaan. Se tapahtui laskemalla liikkeelle uusi osakesarja, jolla on maksimissaan 79,9 prosentin omistus koko yhtiöstä ja ehdoton määräysvalta sen toimintaan. Nykyiset osakkeenomistajat säilyttivät osakkeensa, mutta niillä ei ole käytännössä äänivaltaa, eikä niille makseta osinkoa. Kansallistettujen yhtiöiden joukossa olivat puolivaltiolliset asuntolainapankit Fannie Mae ja Freddie Mac sekä vakuutusjätti AIG. Syyskuuhun 2008 mennessä maan keskuspankki oli käyttänyt kansallistamiseen jo yli 630 miljardia euroa.[2][3]
Suomen valtion liikelaitokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen valtion liikelaitokset, kuten posti- ja rautatietoiminnassa ja jopa terveydenhuollossa, voi kyllä yksityistää, sikäli kuin siihen edes lakia tarvitaan, vaikka 50 prosentin kannatuksella eli kaikkien kansanedustajien läsnäollessa sadalla äänellä. Takaisin niitä ei esimerkiksi seuraava eduskunta voi kansallistaa kuin perustuslain säätämisjärjestyksessä eli viiden kuudesosan enemmistöllä eli 167 äänellä.[4][5][6][7]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Blankenship, Cary W. (toim. Hussain, Syed B.): ”nationalization”, Encyclopedia of Capitalism, s. 587–589. Facts on File, 2004. ISBN 0-8160-5224-7.
- ↑ Helsingin Sanomat: Jättivakuuttaja AIGn kansallistaminen ei pelastanut osakekauppaa (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Helsingin Sanomat: Kansallistaminen maksaa USA:n veronmakasajille satoja miljardeja [vanhentunut linkki]
- ↑ Nieminen, Ari: Yksityistäminen – mitä, miten, miksi? elisanet.fi. Arkistoitu 20.12.2017. Viitattu 27.2.2019.
- ↑ Hidén, Mikael: Oikeustiede:Omaisuudensuoja/laajempi kuvaus Tieteen termipankki. Viitattu 27.2.2019.
- ↑ Lainvalmistelun vaiheet Eduskunta - Riksdagen. Viitattu 27.2.2019.
- ↑ Suomen perustuslaki 71/1999 finlex. 11.6.1999. Arkistoitu 21.2.2018. Viitattu 27.2.2019.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kansallistaminen Wikimedia Commonsissa
