Kolera Suomessa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kolera saapui Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1831. Tämän jälkeen koleran pandemiat ulottuivat säännöllisesti Suomeen asti, kunnes vuosisadan vaihteen lääkäreiden keskuudesta siinneet torjuntatoimet saivat taudin esiintymisen kuriin ja hallintaan. Tärkeitä suojatoimia oli puhtaan juomaveden saanti, hygienian tärkeyden ymmärtäminen ja sairastuneiden eristys. [1]

Koleran ensiesiintyminen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolera saapui Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1831, osana koleran toista pandemiaa. Tautia havaittiin kesäkuussa Viipurissa, ja elokuussa sitä tavattiin jo Helsingissä ja Turussa. Senaatti määräsi talousosaston varapuheenjohtajana toimineen Anders Falckin johtamaan koleraepidemian vastaista vaikeaa taistelua. Lääkäreitä ja sairaaloita oli vähän eikä vaarallisen taudin torjunnasta tiedetty tarpeeksi. Tiedettiin vain, että se tarttui ihmisestä toiseen. Falckin antamat ohjeet, joissa neuvottiin sairastuneita menemään lämmitettyyn saunaan kuumalla vastalla hierottavaksi, lepäämään ja hikoilemaan saunan lauteilla sekä pukeutumaan lämpimästi saunan jälkeen, luettiin kirkkokansalle saarnastuolista joka sunnuntai ja niitä ripustettiin painettuina julkisten rakennusten seinille eri puolilla maata. Helsingissä koleraa esiintyi aluksi Viaporin linnoituksessa, mistä se levisi itse kaupunkiin. Jouduttiin turvautumaan tiukkoihin toimiin, jotta sairaat voitaisiin eristää terveistä. Kaupungilla liikkuminen öiseen aikaan kiellettiin ankarasti, liikkumista paikasta toiseen rajoitettiin, maahan pyrkivät laivat pantiin joksikin aikaa karanteeniin ja kaduilla partioivat valkoisin käsivarsinauhoin varustetut vartijat valvomassa, etteivät saastutettujen talojen asukkaat pääse kosketuksiin ulkopuolisten kanssa, ja toimittamassa ruokaa eristettyihin taloihin. Jos talossa oli joku kuollut koleraan, eristys kesti kaksi viikkoa, minkä jälkeen rakennuksessa oli suoritettava perusteellinen puhdistus ja lopuksi savustus katajilla. Koska lääkäreitä oli vähän, jouduttiin avuksi ottamaan myös opiskelijoita. Kolerasairaaloissa potilaita hoidettiin oksettamalla ja sinappitaikinakääreillä. Potilaille annettiin oksetusjuurta ja käskettiin pidättämään oksennusta mahdollisimman pitkään, jotta tauti kunnollisen oksennuksen mukana häviäisi. Sinappitaikinakääreitä asetettiin pitkin selkärankaa, vatsalle ja alaraajoihin, mikä helpotti hetkeksi potilaan oloa. Tuona kesänä koleraan sairastui lääkintöylihallituksen mukaan 1 258 henkilöä. Helsingissä sairastuneita oli yli kolmesataa. Kuolleisuus oli yli 50 %.[1][2]

Koleraa sisämaassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmannen koleran pandemian yhteydessä koleraa tavattiin taas Suomessa vuonna 1848. Tauti levisi Laatokan rantamilta Suomenlahden rannikkokaupunkeihin. Tällä kertaa tauti esiintyi myös sisämaassa, mm. Hämeenlinnassa. Sairastuneita arvioidaan olleen 1 747, ja kuolleisuus oli taas noin 50 %:n luokkaa. [1]

Krimin sota tuo koleraepidemian taas Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1852 kolera iski uudestaan 6. kesäkuuta Helsingissä. Sairastuvuus oli tähänastisista epidemioista suurinta. Rannikkokaupungeista kolera levisi sisämaahan, ja sairastuneita arvioitiin olevan yli 5 000, joista noin puolet menehtyi.[3] Krimin sota ylläpiti pandemiaa, ja sotilaita kuoli runsaasti sekä venäläisten (ilmoitettu 1 685 kolerakuolemaa) että Ahvenanmaata miehittäneiden englantilais-ranskalaisjoukkojen (arviolta tuhat henkeä) joukoissa keskuudessa. Sotilaiden keskuudesta levisi useita epidemioita suomalaisen siviiliväestön keskuuteen. Kaikkiaan tämän kolerapandemian arvioidaan vaatineen Suomen maaperällä noin 7 000 henkeä.[1]

Suomalaiset vastatoimet koleran uhalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finska Läkaresällskapet (FLS) painotti jo vuonna 1865 kokouksessaan koleraa sairastavien juomisen tarpeellisuudesta kuivumisen ehkäisemiseksi. [4]

Suomalaisen hygienian ja vesihuollon paraneminen lievensi seuraavia koleraepidemioita selvästi, vaikka tauti levisikin vauhdilla Venäjältä Suomeen. Helsingissä oli lievät koleraepidemiat vuosina 1871 ja 1872. Viidennen koleran pandemian aikaan Suomessa esiintyi koleraa hajatapauksina. Yhteensä 73 koleratapausta tuli ilmi vuosina 1892-1894.[1]

Vuoden 1893 syksyllä Silakkamarkkinoille tullut nauvolainen laivuri Johannes Mickelsson kuoli koleraan aluksessaan.[5][6] Sittemmin selvisi, että sairastuneen ulosteet ja oksennukset oli kaadettu satama-altaaseen. Turvatoimenpiteinä silakka-alukset hinattiin pois satamasta ja rantaan määrättiin vartijat joksikin aikaa, koska pelättiin kaupunkilaisten ryhtyvän käyttämään saastunutta vettä.[7] Näin Kauppatorin edustalla olevaa satama-allasta Helsingin Eteläsatamassa ryhdyttiin kutsumaan nimellä Kolera-allas.

Suomen terveydenhuollon kehityksen merkitys koleran taltuttamisessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koleran kuudennen pandemian aikana Suomessa todettiin vuonna 1908 vain 19 koleradiagnoosia.[1]

Viimeisin Suomessa tarttunut koleratapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa todettiin vuoden 1998 tammikuussa koleratapaus. Tartunta jäljitettiin Thaimaasta Suomeen salakuljetetettuihin sydänsimpukoihin. Yleensä Suomessa harvakseltaan ilmenevät koleratapaukset ovat tarttuneet matkailijoihin kolera-alueilla ennen Suomeen palaamista. [8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pesonen, Niilo; Piirilääkärinä Suomessa 1800-luvulla. WSOY, 1990. ISBN 951-0-16283-3.
  • Vuorinen, Heikki S.: Tautinen historia. Tampere: Vastapaino, 2002. ISBN 951-768-095-3.
  • Vuorinen, Heikki S.: Tautinen Suomi 1857–1865. Tampere: Tampere University Press, 2006. ISBN 951-44-6495-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Tautinen historia, Heikki S. Vuorinen, s. 124-126
  2. Pesonen, Niilo: Piirilääkärinä Suomessa 1800-luvulla, s. 15-19. WSOY, 1990. ISBN 951-0-16283-3.
  3. Tautinen Suomi 1857-1865, sivu 13
  4. Tautinen Suomi 1857-1865, sivu 91
  5. Kolera Helsingissä? Päivälehti, 1.10.1893, s. 3. Artikkelin verkkoversio Viitattu 25.7.2012.
  6. Kolera Helsingissä. Päivälehti, 3.10.1893, s. 2. Artikkelin verkkoversio Viitattu 25.7.2012.
  7. Taudit ovat aina riivanneet Helsinkiä. Helsingin Sanomat 1.5.2006.
  8. Eviran kotisivut. Viitattu 16. heinäkuuta 2014
Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.