Kokkolan Kiri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kokkolan Kiri
Koko nimi Kokkolan Kiri
Perustettu 1962
Kaupunki Kokkola, Suomi
Kenttä Santahaan pesäpallokenttä
Värit Musta, viininpunainen
Kultaa 0
Hopeaa 0
Pronssia 0

Kokkolan Kiri (KoKi) on vuonna 1962 perustettu kokkolalainen pesäpalloseura. Kiri pelaa tällä hetkellä naisten ja miesten maakuntasarjaa. Seuran puheenjohtajana toimii Petri Isokoski. Kiri oli Ykköspesiksen (alkuaan Ykkössarja) "perustajajäseniä", koska pelasi siinä kaksi ensimmäistä kautta: 1981 ja 1982, jolloin putosi sarjasta. Kokkolan Kirillä on ollut useampi vuosi taukoa aktiivisesta seuratoiminnasta, mutta kesällä 2015 KoKi pelasi naisten maakuntasarjassa sekä Lady-pesis-turnauksessa. Myös pesäpallokoulutoiminta alkoi kesällä 2015. Kaudella 2016 KoKi pelasi naisten maakuntasarjassa.

Syksyllä 2019 paikalliset pesäpallo aktiivit päättivät seuratoiminnan elävyttämisestä ja junioritoiminnan aktivoimisesta. Yksi merkittävimmistä syistä oli tähän Santahaan pesäpallokentälle asennettu hiekkatekonurmi. Myös miesten joukkue kasattiin seuratoiminnan tueksi. Junioreiden pesiskerho aloitti viikoittaisen toimintansa heti syksyllä ja miesten joukkue aloitti harjoituskautensa heti vuoden vaihteessa.

Kaudella 2020 Kiri pelaa miesten maakuntasarjaa luoteis lohkossa ja pesiskerholaisista kasattiin joukkue f-junioreihin.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheiluseuraan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.