Koivulahden lähetysseurakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Koivulahden lähetysseurakunta
Kvevlax Missionsförsamling
Koivulahden lähestysseurakunnan pääsisäänkäynti.
Koivulahden lähestysseurakunnan pääsisäänkäynti.
Suuntautuminen Vapaakirkollisuus
Kirkkokunta Missionskyrkan
Perustettu 1897
Johtaja Karl Granberg
Pääkirkko Åldermansvägen 4
66530 Koivulahti
Aiheesta muualla
Sivusto

Koivulahden lähetysseurakunta (ruots. Kvevlax Missionsförsamling) on vuonna 1897 perustettu Mustasaaren Koivulahdessa toimiva vapaaseurakunta. Seurakunnan toimitilat sijaitsevat Koivulahden keskustassa. Seurakunnan johtaja on Karl Granberg. Seurakunta on osa Missionskyrkan i Finland -kirkkokuntaa.[1]

Seurakunnalla on runsasta lapsi- ja nuorisotyötä mm. partion, pyhäkoulun ja raamattuopetusten kautta. Seurakunta on osallistunut lähetystyöhön Ecuadorissa ja Guyanassa. Seurakunnalla on myös ystävyysseurakunta Pihkovassa.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivulahden kylät ovat ensimmäisiä suomenruotsalaisia alueita, jossa vapaakirkollisuus vaikutti 1800-luvun lopulla.[1] Ensin lähetyskirkon työ saapui Vassorin kylään, josta se levisi myös muualle.[2]

Koivulahden lähetysseurakunta kasvoi 1920-luvulla Frank Mangsin herätyksen ansiosta.[1] Heti jatkosodan jälkeen Koivulahden baptistit, helluntailaiset ja lähetysseurakuntalaiset keskustelivat yhden yhteisen seurakunnan muodostamisesta, mutta suunnitelma raukesi.[3]

Seurakunnan lähetyskirkko paloi vuonna 1970. Uusi Funisbackenille rakennettu kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1972. Seurakunnalla on ollut lähetyshuoneita myös Österhankmossa ja Västerhankmossa.[2]

Seurakunnan johtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harald, Bengt: Nurja ja vaikea kansa. Mustasaaren kunta 650 vuotta. Vaasa: Mustasaaren kunta, 2002. ISBN 951-96441-2-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Församlingen Kvevlax Missionsförsamling. Viitattu 29.11.2022. (ruotsiksi)
  2. a b Harald 2002, s. 324
  3. Harald 2002, s. 323