Knut Theodor Pipping

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Knut Theodor Pipping (15. elokuuta 1826 Turku19. helmikuuta 1885 Helsinki)[1] oli suomalainen insinööri ja virka- ja valtiopäivämies.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pippingin vanhemmat olivat professori, senaattori Fredrik Wilhelm Pipping ja Engla Kristina Florin ja puolisot vuodesta 1848 Berta Augusta Gisevius (ero 1855) ja vuodesta 1860 Kristina Lovisa Aline Standertskjöld (k. 1864). Pipping tuli ylioppilaaksi 1842 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1847, lisensiaatiksi 1956 ja tohtoriksi 1857. Hän oli Freibergin vuoriakatemian oppilas 1848. Tie- ja vesikulkulaitosjohtokunnan palveluksessa Helsinki–Hämeenlinna -radan rakennuksen työnjohtajana hän toimi vuodesta 1857, kapteenina eli 2. luokan insinöörinä vuodesta 1858 ja everstiluutnanttina eli 1. luokan insinöörinä vuodesta 1862, jolloin hänestä tuli piiri-insinööri Tampereen piirissä. Helsinki–Hämeenlinna -radan johtajaksi Pipping tuli 1867 ja Pietari–Riihimäki -rautatierakennuksen 2. piirin työnjohtajaksi 1868. Hänet siirrettiin tie- ja vesikulkulaitosten ylihallituksen siviilivirkakuntaan 1. luokan insinöörinä 1870, seuraavana vuonna hänestä tuli Suomen yksityisrautateiden tarkastaja. Piiri-insinöörinä Saimaan piirissä Pipping toimi 1875–1880 ja vielä vt. piiri-insinöörinä Päijänteen piirissä. Hän oli myös Viipurin rahatoimikamarin puheenjohtaja 1879–1881. Pipping oli aatelissäädyssä valtiopäiväedustaja 1872.[1]

Professori Hugo Pipping oli Knut Theodor Pippingin poika[1], ruotsintaja Aline Pipping oli hänen tyttärensä[2]. Hänen veljensä oli juristi, valtiopäivämies Johan Fridolf Pipping.[3]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Knut Theodor Pipping. Verkkojulkaisu 2005. Viitattu 5.12.2020.
  2. Aikalaiskirja. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista, s. 354. Helsinki: Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1920.
  3. Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Johan Fridolf Pipping. Verkkojulkaisu 2005. Viitattu 11.12.2020.