Knut Oskar Pihl
Knut Oskar Pihl (1860 Pohja – 1897) oli suomalainen jalokiviseppämestari, joka työskenteli Fabergén alaisuudessa Moskovassa. Pihlin pajassa valmistettiin erityisesti jalokivi- ja kultakoruja.
Nuoruus ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oskar Pihl syntyi Pohjan pitäjässä. Kyläräätäli Johan Gustafin ja Lovisa Pihlin perheeseen syntyi kaikkian yksitoista lasta. Niistä kolme kuoli pieninä. Perheen toimeentulo oli vaikeata, minkä takia Oskar lähetettiin kuusivuotiaana Pietariin menestyneen kelloseppäsetänsä Anders Viktor Pihlin hoidettavaksi. Tämä adoptoi Oskarin mielellään, sillä hän oli itse lapseton ja toivoi pojasta seuraajaansa.[1]
Oskar Pihlistä ei tullut ottoisänsä uran jatkajaa, vaan hänestä tuli jalokiviseppä. Hän pääsi August Holmströmin ja valmistui mestariksi vuonna 1887. Holmström suositteli vielä samana vuonna Pihliä Carl Fabergélle, joka tarvitsi lahjakasta ja taitavaa kultaseppää Moskovan työpajan mestariksi. Pihl sai paikan Fabergélta. Hän meni ennen muuttoansa naimisiin Holmströmin tyttären Fannyn Florentinan kanssa. He saivat liitostaan viisi lasta, joista Almasta ja Oskar Waldemarista tuli korutaiteilijoita.[1]
Lyhyt ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pihl sai Fabergélta 2 000 ruplan lainan, minkä turvin hän pystyi perustamaan työhuoneen Moskovaan.[1] Pihlin työpaja työllisti noin 30 kisälliä ja oppipoikaa. Hänen lähin miehensä oli suomalainen Oskar Sewon.[2]
Pihlin pahjassa valmistettiin enimmäkseen jalokivi- ja kultakoruja, mutta jonkin verran myös pieniä taide- ja käyttöesineitä. Siellä valmistettiin tilaustyönä myös suuri rintakoru keisari Nikolai II:lle. Se oli suunniteltu juhlapukuiselle keisarinnalle, ja se oli tehty kullasta ja sen upotukset olivat hopeaa. Sitä koristi lisäksi viisi suorakaiteen muotoista pyörtöhiottua smaragdia, joista suurin oli noin 45 karaattia. Timantteja korussa oli 228, ja niiden paino oli yhteensä 85 karaatia. Koru on sittemmin kadonnut.[3]
Pihl kuoli 37-vuotiaana verenmyrkytykseen. Hänen pajansa toiminta jatkoi sen jälkeen vielä jonkin aikaa. Fabergé lunasti kuitenkin pajan itsellensä.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tillander-Godenhielm, Ulla: Fabergén suomalaiset mestarit. Helsinki: Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-5878-1.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
