Klopidogreeli

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Klopidogreeli
Klopidogreeli
Klopidogreeli
Systemaattinen (IUPAC) nimi
Metyyli-(2S)-2-(2-kloorifenyyli)-2-(6,7-dihydro-4H-tieno[3,2-c]pyridin-5-yyli)asetaatti
Tunnisteet
CAS-numero 113665-84-2
ATC-koodi B01AC04
PubChem 60606
DrugBank DB00758
Kemialliset tiedot
Kaava C16H16NClO2S 
Moolimassa 321,818
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 158 °C (316 °F) [1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus 50 %[2]
Proteiinisitoutuminen 98 %[1]
Metabolia Hepaattinen
Puoliintumisaika n. 8 h[1]
Ekskreetio ?
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus
Antotapa Oraalinen

Klopidogreeli (C16H16ClNO2S) on veren hyytymistä estävä lääkeaine, jota käytetään sydän- ja verisuonitautien hoidossa.

Vaikutusmekanismi ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klopidogreeli on aihiolääke, joka metaboloituu eläimillä maksassa. Aktiivinen metaboliitti muodostuu Sytokromi P450 -ryhmän entsyymien kuten CYP3A4:n vaikutuksesta, mutta esteraasit muuttavat yhdisteen inaktiiviseksi metaboliitiksi. Klopidogreelin metaboliitti sitoutuu trombosyyttien pinnan P2Y12-reseptoreihin. Nämä reseptorit sitoutuisivat normaalisti ADP-molekyyliin ja sitoutumista seuraa solujen aktivaatio ja hyytymän muodostuminen. Klopidogreelin sitoutuessa reseptoreihin ADP:n sijasta solujen aktivoituminen estyy ja hyytymää ei muodostu. Klopidogreelin käytön ongelmana on eräillä potilaista ilmenevä resistenssi, joka johtaa riittämättömään hoitovasteeseen. Resistenssi liittyy maksan sytokromi C19 -entsyymin toimintaan, johon vaikuttavat perinnölliset tekijät. Ennen klopidogreelihoidon aloittamista perinnöllinen taipumus lääkkeen toimimattomuuteen voidaan selvittää farmakogeneettisellä testillä. [3] Klopidogreelia käytetään usein yhdessä asetyylisalisyylihapon kanssa. Useimmiten yhdistettä käytetään vetysulfaattisuolana.[2][4][5][6]

Klopidogreeli on optisesti aktiivinen yhdiste ja vaikuttava isomeeri on (+)-(S)-klopidogreeli. Toinen enantiomeeri (-)-(R)-klopidogreeli on lääkeaineena tehoton.[7][8]

Haittavaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klopidogreelin haittavaikutuksia ovat allergiset ihottumat ja hematologiset oireet[2] kuten trombosytopenia, leukopenia ja verenvuoto.[9]

Synteesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset ja edelleen käytössä olevat klopidogreelisynteesit käyttävät lähtöaineenaan kloorimantelihappoa tai muita mantelihappojohdannaisia. Synteesit johtavat raseemiseen seokseen ja tyypillisesti välituotteille suoritetaan enantiomeerien erotus resoluutiolla joko kamferisulfonihapon tai nykyään useammin nitrilaasientsyymien avulla. Klopidogreelin synteesiin on kehitetty myös asymmetrinen synteesimenetelmä.[7][8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Clopidogrel DrugBank. Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
  2. a b c Jaana Kallio: 37. Veren hyytymiseen vaikuttavat lääkeaineet Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Viitattu 3.3.2014.
  3. [https://cpicpgx.org/content/guideline/publication/clopidogrel/2013/23698643.pdf Clinical Pharmacogenetics Implementation Consortium Guidelines for CYP2C19 Genotype and Clopidogrel Therapy: 2013 Update] 2013. Clinical Pharmacogenetics Implementation Consortium. Viitattu 24.7.2018.
  4. Marja Puurunen & Pirjo Mustonen: Klopidogreeliresistenssi - lääkevasteen arviointi ja kliininen merkitys. Duodecim, 2010, 126. vsk, nro 9, s. 1021-1028. Artikkelin verkkoversio Viitattu 2.3.2014.
  5. Antitromboottiset lääkkeet Suomen Sydänliitto. Viitattu 3.3.2014.
  6. Jeanine M. Walenga, Walter P. Jeske, Peter Bacher & Jawed Fareed: Blood Coagulation and Anticoagulant Drugs, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 3.3.2014
  7. a b Axel Kleemann: Cardiovascular Drugs, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2008. Viitattu 3.3.2014
  8. a b Jie Jack Li: Contemporary drug synthesis, s. 4-9. John Wiley & Sons, 2004. ISBN 978-0-471-21480-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 3.3.2014). (englanniksi)
  9. Jeffrey K. Aronson: Meyler's Side Effects of Cardiovascular Drugs, s. 544–548. Elsevier, 2009. ISBN 978-0-444-53268-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 3.3.2014). (englanniksi)