Klas Lestander

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Klas Lestander Squaw Valleyn olympiakisoissa 1960.

Klas Lestander (s. 18. huhtikuuta 1931 Arjeplog, Norrbotten, Ruotsi) on ruotsalainen entinen ampumahiihtäjä. Hän voitti lajissaan olympiakultaa.

Klas Lestander ei mahtunut vuoden 1959 MM-kisoihin valittuun Ruotsin joukkueeseen. Vuoden 1960 Squaw Valleyn olympialaisissa hänestä tuli lajin ensimmäinen olympiavoittaja. Hänen hiihtoaikansa oli 30 kilpailijan joukossa vasta 15:nneksi nopein[1], mutta hän oli ainoa, jonka kaikki 20 laukausta osuivat tauluun. Seuraavan vuoden MM-kisoissa hän oli henkilökohtaisessa kilpailussa yhdeksäs ja oli mukana pronssia voittaneessa Ruotsin joukkueessa. Sen talven jälkeen hän päätti uransa.

Lestander oli vuoteen 2006 saakka ainoa ruotsalainen ampumahiihdon olympiavoittaja; Torinossa 2006 Anna Carin Olofsson voitti yhteislähtökilpailussa kultaa. Miesten ampumahiihdossa Ruotsi sai Lestanderin jälkeen olympiakultaa vuonna 2010, kun Björn Ferry voitti takaa-ajokilpailun.

Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olympiakultaa 20 kilometrillä 1960
  • MM-pronssia joukkuekilpailussa 1961
  • MM-kisoissa yhdeksäs 20 kilometrillä 1961

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto; & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 413–414. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wallechinsky, David: The Complete Book of the Winter Olympics, 2002 Edition, s. 316. Aurum Press, 2001. ISBN 1-85410-807-7.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.