Pitkäniemi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kiviniemenranta)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Lohjan kaupunginosasta. Sanan muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.

Pitkäniemi on Lohjan 3. kaupunginosa,[1] keskustan tuntumassa pohjoiseen. Lohjanjärven rannalla sijaitseva alue muodostuu teollisuusalueesta ja Kiviniemenrannan asuinalueesta.

Teollisuusalueella toimivat Metsän kertotehdas ja Mahoganyn viilutehdas. Alueella toimi myös lämpövoimala sekä Lohjan paperitehdas, jotka molemmat suljettiin vuonna 2015.

Pitkäniemen erottaa idässä Hiidensalmesta Kiviniemenkatu ja Lohjan satamarata sekä etelässä Anttilan kaupunginosasta Rantapuisto Immonkadulle saakka.

Kiviniemenranta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiviniemenranta on asuinalue Pitkäniemessä. Kyseessä on uusi, vuonna 2005 perustettu asuinalue. Se sijoittuu Pitkäniemen pohjoisosaan, Kiviniemenkadun päähän, noin kilometrin päähän Lohjan keskustasta. Alueen asuntokanta on Lujatalo Oy:n rakentamia pari- ja rivitaloja. Asuntoalue valmistui vuoden 2007 kesällä, jolloin viimeiset asuntokohteet valmistuivat.

Kiviniemenranta kesäkuussa 2007, Lohjanjärveltä kuvattuna. Taustalla Fortumin lämpövoimalan savupiippu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kunta- ja sijaintialueluettelo 2013 (XLS) Maanmittauslaitos. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 1.7.2013.


Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.