Tämä on lupaava artikkeli.

Kivikoivu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kivikoivu
Betula ermanii (200612).jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset, Eucarya
Kunta: Kasvit, Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Magnoliophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Pyökkimäiset Fagales
Heimo: Koivukasvit Betulaceae
Suku: Koivut Betula
Laji: ermanii
Kaksiosainen nimi
Betula ermanii
Cham. [2]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kivikoivu Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kivikoivu Commonsissa

Kivikoivu (Betula ermanii) on koivukasveihin kuuluva kesävihanta puu, joka kasvaa alkuperäisenä Itä-Aasian rannikkoseuduilla ja saarilla.[3][4][5] Sillä on punertavampi kaarna kuin esimerkiksi rauduskoivulla ja kovempi puuaines kuin millään muulla koivulajilla.[5][6]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruskan kultaamia kivikoivuja Okuchichibuvuorilla Japanissa.

Kivikoivun korkeus on keskimäärin 8–12 metriä mutta enimmillään jopa 24 metriä.[2][6] Sillä on vanhemmiten kellan- tai punertavanvalkoinen runko ja leveän kartiomainen latvus.[7] Tuohi voi hilseillä puusta ohuina, paperimaisina suikaleina ja siinä on vaakasuoria korkkihuokosia.[5][7] Oksat ovat siirottavia ja punaruskeita ja kuluvan kesän kasvainranka ruskeanvihreä, kalju ja nystyinen.[2][4]

Kivikoivun poimuttuneet lehdet ovat sulkasuoniset ja syysväriltään keltaiset.[2][7] Niiden yläpinta on harvakarvainen ja alapinta nystyinen ja keskisuonta myöten karvainen. Lehtilapa on 5–10 senttimetriä pitkä, toissahainen, kolmiomaisen puikea, pitkäsuippuinen ja tyvestä suippo tai lähes herttamainen.[2][4] Lehdissä on 1–2,4 senttimetriä pitkä ja nystyinen ruoti sekä pienet korvakkeet, jotka karisevat lehtien puhjetessa.[2][3][4] Silmut ovat 2–3 millimetriä pitkiä, perättömiä ja tahmeita.[3][4] Lehtiasento on kierteinen.[3]

Kivikoivu on yksikotinen kasvi, joka kukkii pienin, yksineuvoisin kukin vasta lehtien puhjettua kesä–heinäkuussa.[2][3] Hedekukissa on vähäinen kehä ja ne muodostavat pitkiä ja riippuvia, kellertäviä norkkoja. Emikukat ovat kehättömiä ja muodostavat lyhyitä ja pystyjä, vihreitä norkkoja.[3][7] Norkkoperät ovat yleensä 3–6 millimetriä pitkiä mutta joskus lähes huomaamattomia.[2]

Emikukista kehittyy heinä–elokuussa siipipalteisia, litteitä pähkylöitä, joita suojaavat kolmiliuskaiset norkkosuomut.[2][3] Pähkylöiden siipipalteet ovat pähkylän levyisiä tai kapeampia.[4] Norkkosuomujen sivuliuskat ovat siirottavia ja keskiliuskaa vähän lyhyempiä.[2][4] Hedelmänorkot ovat pähkylöiden varistessa hajoavia.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivikoivu kasvaa alkuperäisenä Itä-Aasian lauhkeissa osissa. Sitä tavataan Burjatiassa, Taka-Baikalian aluepiirissä ja Sahan tasavallassa Siperiassa; Kamtšatkan niemimaalla ja Sahalinin saarella Venäjän kaukoidässä; Heilongjiangissa, Jilinissä, Liaoningissa ja Sisä-Mongoliassa Pohjois-Kiinassa; Korean niemimaalla sekä Hokkaidōn, Honshūn ja Shikokun saarilla Japanissa.[8] Kivikoivu menestyy hyvin myös Etelä-Suomessa.[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivikoivulla on usein lämpimänpunertava kaarna.

Kivikoivu on mereinen, keski- tai hemiboreaalisen vyöhykkeen kasvi, joka kasvaa yleensä 1 000 – 1 700 metrin korkeudessa.[2][4] Se on metsäaukioiden pioneeripuu, joka selviää myös niukkaravinteisessa maaperässä ja kuivilla kasvupaikoilla.[4][6] Tavallisesti se kasvaa vuorten rinteillä puhtaina metsikköinä mutta muodostaa joskus myös sekametsiä havupuiden ja toisten lehtipuiden kanssa.[2][4]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivikoivun nimi juontuu sen kovasta ja vahvasta puuaineksesta, josta valmistetaan huonekaluja ja rakennustarvikkeita.[2][9] Siitä on jalostettu myös useita koristekasviksi soveltuvia lajikkeita, esimerkiksi matala ja leveäkasvuinen ’Grayswood Hill’ sekä oranssikaarnainen ’Hokkoda Orange’, joka on peräisin Hokkodavuorelta Japanista.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Allen J. Coombes: Trees. Lontoo: Dorling Kindersley Limited, 1992. ISBN 0-7513-2746-8.
  • Leena Hämet-Ahti, Annikki Palmén, Pentti Alanko & Peter M. A. Tigerstedt: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0.
  • Alan Mitchell & John Wilkinson: Euroopan puuopas. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14705-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Shaw, K., Roy , S. & Wilson, B.: Betula ermanii IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 30.9.2016. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m Betula ermanii Flora of China. efloras.org. Viitattu 22.2.2012. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h Alanko et al., sivu 107.
  4. a b c d e f g h i j Alanko et al., sivu 110.
  5. a b c d Mitchell et al., sivu 124.
  6. a b c d Val Bourne: Erman's birch: How to grow The Telegraph. Telegraph Media Group Limited. Viitattu 22.2.2012. (englanniksi)
  7. a b c d Coombes, sivu 119.
  8. Betula ermanii Cham. Germplasm Resources Information Network. United States Department of Agriculture. Viitattu 22.2.2012. (englanniksi)
  9. Betula ermanii – kivikoivu Ulsike. Arboretum Mustila. Viitattu 22.2.2012.