Kiurunkannukset

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kiurunkannukset
Etelänkiurunkannus Corydalis cava
Etelänkiurunkannus Corydalis cava
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Unikkokasvit Papaveraceae
Alaheimo: Fumarioideae
Suku: Kiurunkannukset Corydalis
DC.
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Kiurunkannukset Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kiurunkannukset Commonsissa

Kiurunkannukset (Corydalis) on kasvisuku unikkokasveihin (Papaveraceae) yhdistetyssä emäkkikasveihin (Fumariaceae) heimossa. Suvussa on noin 400 lajia, joita kasvaa pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeilla alueilla ja Afrikan vuoristoissa. Eniten lajeja esiintyy Kiinan ja Himalajan alueella, noin 280.[1] Kiurunkannukset ovat emäkkien (Fumaria) lähisukulaisia.

Nimeltä mainitsemattoman kiinalaisen kiurunkannuksen käyttöä hermokipulääkkeenä tutkitaan sen sisältämän dehydrokorybulbiinin vuoksi.[2]

Lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuntomerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoismaissa kasvaa kuusi kiurunkannuslajia, jotka ovat monivuotisia, jo varhain kukinnan aloittavia kevätkasveja. Niillä on maanalainen juurimukula tai maavarsi. Niiden kukintona on terttu ja kukat ovat kannuksellisia. Keltakukkaista jalokiurunkannusta lukuun ottamatta nämä lajit ovat purppuranpunakukkaisia.[4]

Kiurunkannukset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa esiintyy kolme luonnonvaraista kiurunkannuslajia. Pystykiurunkannus kasvaa Etelä-Suomessa lehtokasvina ja yleisin se on Ahvenanmaalla. Hentokiurunkannus on harvinaisempi, erityisesti pähkinäpensaslehdoissa kasvava samannäköinen laji. Siperiasta kotoisin oleva jalokiurunkannus on edellisiä selvästi rotevampikasvuisempi ja keltakukkainen. Sitä viljellään koristekasvina ja paikoin se on villiintynyt Etelä-Suomessa pihoille ja puistoihin.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mabberley, D. J.: The plant-book. A portable dictionary of the vascular plants, second edition, s. 185. UK: Cambridge University Press, 1997. ISBN 0-521-41421-0.
  2. Helsingin sanomat.
  3. Kasviatlas 2014.
  4. a b Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 203–205. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
  5. Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Puutarhaliiton julkaisuja nro 363. Helsinki 2012. ISBN 978-951-8942-92-7
  6. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kasveihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.