Kirkkojen maailmanneuvosto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kirkkojen Maailmanneuvosto)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirkkojen maailmanneuvosto
World Council of Churches
Perustettu 1948
Päämaja Le Grand-Saconnex, Sveitsi
Jäsenet 350 jäsenkirkkoa[1]
Aiheesta muualla
(englanniksi) Sivusto

Kirkkojen maailmanneuvosto (lyhenne KMN[2]) on kristillisten kirkkojen kansainvälinen yhteistyöelin, jonka päämaja sijaitsee Sveitsissä, Geneven naapurikaupungissa Le Grand-Saconnex’ssa.

Kirkkojen maailmanneuvostoon kuuluu 349 kirkkoa yli 120 maasta. Se perustettiin toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 Amsterdamissa toteuttamaan ekumeenisen liikkeen päämääriä.

Kirkkojen maailmanneuvostossa on mukana ortodoksisia kirkkoja, protestanttisia kirkkoja, kuten esimerkiksi baptistit, luterilaiset, metodistit, reformoidut, ja anglikaaninen kirkko. Suurin kirkkokunta katolinen kirkko ei ole Kirkkojen maailmanneuvoston jäsen. Se osallistuu kuitenkin neuvoston kokouksiin tarkkailijajäsenenä. Katolisilla on erilaisia jäsenyyksiä ja tarkkailijoita erilaisissa toimikunnissa ja KMN:n sisäisessä organisaatiossa, ja katolisella kirkolla ja KMN:llä on yhteistyöelin.[3]

Peruskirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkojen maailmanneuvosto, joka on peruskirjansa mukainen kirkkojen välinen veljesliitto.[4] Amsterdamin yleiskokouksessa 1948 KMN hyväksyi peruskirjan jäsenyyskriteereistä:[5]

»Kirkkojen maailmanneuvosto on niiden kirkkojen yhteys, jotka hyväksyvät Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi.»

Peruskirjaa muutettiin New Delhin yleiskokouksessa 1961, jolloin mukaan otettiin mm. kolminaisuusoppi:[5]

»Kirkkojen maailmanneuvosto on niiden kirkkojen yhteys, jotka Raamatun mukaan tunnustavat Herran Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi ja jotka sen vuoksi pyrkivät yhdessä täyttämään yhteistä kutsumustaan yhden Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, kunniaksi.»

Peruskirjan tarkoitus on ilmentää käsitystä siitä, mikä on kristillisen kirkon tuntomerkki. Peruskirja rajaa ulkopuolelle muun muassa juutalaisuuden ja islamin. Kristillisperäisistä uskonnoista määritelmän ulkopuolelle jäävät esimerkiksi mormonit ja jehovan todistajat.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkojen maailmanneuvosto perustettiin vuonna 1948. Uuden järjestön oli määrä toimia YK:n ohjaajana ja kansainvälisen politiikan yleisenä moralisoijana. KMN:n kansainvälisten asiain komissio sai konsultatiivisen aseman YK:ssa. Komissioon kuuluivat mm. Reinhold Niebuhr, John Foster Dulles ja G. Bromley Oxnam.[6]

Kylmän sodan aikana KMN:oon kuului neuvostoliittolaisia ja itä-eurooppalaisia pappeja. KMN:n virallisissa lausumissa tuomittiin kapitalistinen markkinatalous kommunisteille myönteisin sanankääntein.[6]

Katolisella kirkolla ei aluksi ollut Kirkkojen Maailmanneuvostossa omaa edustajaa, mutta suhteet järjestöön paranivat Johannes XXIII:n toimikaudesta lähtien. Tilanteen parantumiseen, uudelleen arviointiin ja teologien yhteisiin tapaamisiin vaikutti erityisesti Augustin Bean johtaman kristittyjen yhteyden edistämiseen pyrkivän sihteeristön perustaminen Roomaan.[4]

Vuonna 1968 KMN teki Uppsalassa päätöksen, jossa kaikki jäsenkirkot sitoutettiin tukemaan kaikkia "yhteiskuntien radikaalia uudelleenjärjestelyä" tukevia ryhmiä ja kansanliikkeitä, jotka edustivat "taloudellisen, yhteiskunnallisen ja poliittisen oikeudenmukaisuuden" aatteita. Vuonna 1970 KMN myönsi 45 000 dollaria Angolan marxilaiselle MPLA-vallankumousarmeijalle, vuonna 1972 puoli miljoonaa Mosambikin FRELIMO:lle ja vuonna 1978 noin 85 000 dollaria Rhodesian hallitusta vastaan taistelleille marxilaississeille. Suuri osa rahoituksesta tuli eurooppalaisilta jäsenkirkoilta.[7]

1990-luvulla KMN järjesti RE-Imagining-konferensseja, joissa johtavat kristilliset ja juutalaiset feministiteologit neuvottelivat ja järjestivät Sofiaa palvoneita uusia jumalanpalveluksia.[8]

Hallinto ja työskentely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiskokoukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkojen Maailmanneuvostonn yleiskokous pidetään kuuden–seitsemän vuoden välein. Istunnoissa tulevat esiin vaikeudet, jotka ovat opin yhtenäistämisen ja usein hyvin erilaistten ryhmittymien toiminnan tiellä. Istuntojen on arvioitu osoittavan yhteistyön välttämättömyyttä ja tarpeellisuutta.[4]

  1. 1948 Amsterdam, Alankomaat
  2. 1954 Evanston, Illinois, USA
  3. 1961 New Delhi, Intia
  4. 1968 Upsala, Ruotsi
  5. 1975 Nairobi, Kenia
  6. 1983 Vancouver, Kanada
  7. 1991 Canberra, Australia
  8. 1998 Harare, Zimbabwe
  9. 2006 Porto Alegre, Brasilia
  10. 2013 Busan, Etelä-Korea
  11. 2022 Karlsruhe, Saksa

Yleiskokousten välisenä aikana toimintaa johtaa KMN:n keskuskomitea, johon kuuluu 158 jäsentä ja joka kokoontuu noin vuoden välein. Komiteaan kuuluu muun muassa jatkuvasti toimivat toimeenpaneva komitea, ohjelmakomitea ja talouskomitea. Suomessa KMN:n kumppanina toimii Suomen ekumeeninen neuvosto.

Suomalaiset Kirkkojen maailmanneuvostossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkojen maailmanneuvoston keskuskomiteassa on neljä suomalaista. Brasilian Porto Alegren kokouksessa 2006 keskuskomitean jäseniksi valittiin Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura ja vs. suunnittelija Aaro Rytkönen Suomen luterilaisesta kirkosta. Suomen ortodoksisesta kirkosta jäseniksi tulivat isä Heikki Huttunen ja teologian maisteri Outi Vasko.[9]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dué, Andera & Laboa, Juan Maria: Kristinusko 2000 vuotta. Helsinki: Kirjapaja, 1998. ISBN 951-625-516-7.
  • Ruotsila, Markku: Uskonnollinen vasemmisto Yhdysvalloissa. Historia, oppi ja politiikka, s. 156. Tampere: Tampere University Press, 2014. ISBN 978-951-44-9386-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kirkkojen maailmanneuvosto: What is the World Council of Churches? oikoumene.org. Viitattu 13.2.2020.
  2. Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 9.4.2013.
  3. Sanasto (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. a b c Dué 1999, s. 303
  5. a b The basis of the WCC World Council of Churches. Viitattu 23.9.2019. (englanniksi)
  6. a b Ruotsila 2014, s. 158–160
  7. Ruotsila 2014, s. 256
  8. Ruotsila 2014, s. 249–250
  9. Kirkon tiedotuskeskus (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]