Kirjelaatikko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jarmo Lehtosen ja Jukka-Pekka Metsävainion suunnittelemat suomalaiset kirjelaatikot.
1. luokan merkintä pistekirjoituksella.

Kirjelaatikko on rakennuksen seinään tai maahan kiinnitetty laatikko, joka on tarkoitettu ennalta maksettujen kirjeiden ja postikorttien postitusta varten. Postiyritys noutaa lähetykset kirjelaatikosta toimitettavaksi vastaanottajille.

Toisinaan käytössä on erilaisia kirjelaatikoita erilaisia tarkoituksia varten, kuten yksi paikallisille ja toinen muille alueille ja ulkomaille lähetettäville lähetyksille. Käytössä voi olla myös erilliset kirjelaatikot 1. luokan (priority) lähetyksille ja 2. luokan (economy) lähetyksille.

Kirjelaatikot Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjeiden lähettämistä helpottivat 1800-luvulla käyttöön tulleet yhtenäistaksa, arvoleimaiset kuoret ja postimerkit. Ensimmäiset lähteville kirjeille ja korteille tarkoitetut kirjelaatikot otettiin Suomessa käyttöön 1800-luvun puolivälissä.

Kirjelaatikot saivat keltaisen värin jo autonomian aikana 1800-luvun lopulla. Sama väri oli käytössä myös maalaiskirjeenkantajien tunnusnauhoissa. Keltaisen värin yleistyttyä myös postitoimipaikkojen kylteissä siitä muodostui postin tunnusväri.

Jarmo Lehtosen ja Jukka-Pekka Metsävainion suunnittelema uusi pilarimainen kirjelaatikkomalli voitti vuonna 1996 järjestetyn valtakunnallisen suunnittelukilpailun.[1] Ensimmäiset kirjelaatikot otettiin käyttöön Oulussa lokakuussa 1998. Kaikki kirjelaatikot oli uusittu vuoden 1999 loppuun mennessä.

Siniset kirjelaatikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2011 otettiin Suomessa käyttöön yli 300 sinistä 1. luokan postille tarkoitettua kirjelaatikkoa. Samaan aikaan tuli mahdolliseksi laittaa 2. luokan kirjeet kirjelaatikkoon.

1. luokan kirje merkitään kulkunopeutta merkitsevällä numerolla 1, sanalla Priority tai posteista saatavilla Priority-tarroilla. Kotimaan postiliikenteessä 2. luokkaa ei tarvitse merkitä erikseen.

Ulkomaille lähetettävät kirjeet merkitään kansainvälisten sopimusten mukaisesti joko Priority- tai Economy-tarroilla tai -sanoilla.

Kaikkien kirjelaatikoiden sijainnit ja tyhjennysajat sekä Postin myymälöiden ja myyntipisteiden tiedot löytyvät Postin nettisivuilta osoitteesta www.posti.fi

Kirjelaatikoita eri maissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Uutiskatsaus, kuvateksti. Mitä Missä Milloin 1997 s. 83. Otava 1996 ISBN 951-1-14219-4