Kirjakerho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo kirjojen myyntijärjestelmästä. Kirjakerho on myös Ylen radio-ohjelma. Kirjakerho voi tarkoittaa myös lukupiiriä.

Kirjakerho on painettujen kirjojen myyntijärjestelmä, joka perustuu ostajien jäsenyyteen[1], suoramarkkinointiin ja postimyyntiin. Tyypillisesti kirjakerhon jäsen saa kuukausittain ilmaisen jäsenlehden, jossa esitellään tulevat ”kuukauden kirjat” ja kerhon muu valikoima. Kuukauden kirja lähetetään jäsenelle automaattisesti, ellei hän ole sitä peruuttanut määräaikaan mennessä.[2]

Kirjakerhot ovat yleensä kustannusyhtiöiden ylläpitämiä. Niiden etuja ovat kirjakauppoja halvemmat hinnat sekä kotiinkuljetus.[3] Kirjakerho myös valikoi ja suosittelee kirjoja asiakkaille. Nykyään verkkokauppa kilpailee kirjakerhojen kanssa. Kirjakerhoista poiketen verkkokaupat lähettävät vain ne kirjat, jotka asiakas on itse valinnut.[3] Kirjakerhojen osuus Suomen kirjamyynnistä yksityisille asiakkaille on ollut jo 1970-luvulta lähtien tasaisesti noin 10 prosenttia.[4]

Ensimmäinen kirjakerho oli klassikkoromaanien uusintapainoksia kaupannut saksalaisyritys, joka aloitti toimintansa 1919. Yhdysvalloissa ensimmäisiä olivat Book-of-the-Month Club (1926) ja The Literary Guild (1927). 1980-luvulla Yhdysvalloissa toimi satakunta kirjakerhoa.[2]

Suomen ensimmäinen kirjakerho oli Hobby Hallina sittemmin tunnetun Concert Hall Societyn vuonna 1968 perustama Ex Libris[5]. Toinen ja edelleen suurin kirjakerho on Suuri Suomalainen Kirjakerho, jonka WSOY, Otava ja Tammi perustivat vuonna 1969. Siinä oli enimmillään yli 300 000 jäsentä. Nykyään SSKK on Otavamedian omistama.

Kuukauden kirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjakerhojen perinteinen markkinointitapa on ollut kuukauden kirja, kerhon etukäteen valitsema suosikkikirja joka toimitetaan jäsenelle automaattisesti ellei tämä ole sitä etukäteen peruuttanut sovitun ajan kuluessa. Kunkin maan etämyyntisäädöksistä ja kunkin kerhon ehdoista riippuen jo vastaanotetun kirjan voi myös palauttaa takaisin lähettäjälle.

Kuukauden kirjat painetaan ja sidotaan usein alkuperäisversiota kompaktimmiksi laitoksiksi, jotta ne mahtuisivat kerrostalokotien kirjeluukusta. Keinoina on ohuen painopaperin, jopa niin sanotun raamattupaperin käyttö, pienempi tekstikoko tai paksun kirjan jakaminen kahteen niteeseen, jotka sijoitetaan kirjekuoreen vierekkäin eikä päällekkäin. Joidenkin kirjakerhojen erottautumiskeinona on kirjojen myynti alkuperäisasussaan, jolloin postilähetyksestä kuitenkin saattaa tulla sen verran paksu ettei se mahdu kirjeluukusta vaan pitää käydä noutamassa postista.[6]

Kuukauden kirjana saatetaan tarjota useita vaihtoehtoja tai jopa eri kirjoja eri jäsenille, joiden makutottumuksia tunnetaan aiemman tilaushistorian perusteella. Kuukausittain ilmestyvä kirjakerhon jäsenlehti esittelee kymmeniä muitakin vaihtoehtoja tilattaviksi. Kirjakerhot saattavat myydä kirjojen ohella myös lahjatavaroita, koriste-esineitä ja taidegrafiikkaa.[6]

Omia kerhoja eri kohderyhmille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikuisille tarkoitettujen ja kaunokirjallisuuspainotteisten kirjakerhojen rinnalle on syntynyt erikoisalojen kirjakerhoja, kuten eri-ikäisille lapsille suunnatut kerhot ja eri alojen tietokirjakerhot.[6]

Jäsenmäärät hiipuneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjakerhojen kulta-aikaa Suomessa oli 1970-luku, jolloin kuukauden kirjaa myytiin tyypillisesti vähintään 50 tuhatta, parhaimmillaan yli sata tuhatta kappaletta.[6]

2000-luvun taitteen vuosiin osuneen toisen huipun jälkeen fyysisiä painettuja kirjoja välittävien kirjakerhojen suosio on kääntynyt laskuun. Otava-ryhmän kirjakerhoissa oli vuonna 1994 jäseniä yhteensä 199 000, vuonna 2004 noin 300 000 ja vuonna 2020 runsaat 76 000. WSOY:n kirjakerhoilla jäseniä oli 108 000 (1994), 200 000 (2004) ja 150 000 (2011); vuonna 2015 WSOY luopui kirjakerhotoiminnasta. Sanoma-konsernin kirjakerhoilla oli enimmillään noin sata tuhatta jäsentä 2000-vuosikymmenen alkuvuosina. Sanoma myi kirjakerhotoimintansa Otavamedialle 2015. Tammen (Bonnierin) kirjakerhot ylsivät parhaimmillaan 97 000 jäseneen vuonna 2001.[7] Tilastokeskuksenkin käyttämät jäsenmäärät perustuvat kirjakerhojen ja niiden omistajayhtiöiden omiin ilmoituksiin, ja kirjakerhoissa pitkään työskennelleen Outi Pakkasen mukaan jäsenmäärän laskenta oli usein epäjärjestelmällistä ja liioittelevaa[6].

Suomen kirjakerhoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet: [8][9][10][11][12]

  • Ex Libris (Concert Hall Society, 1968)[5]
  • Suuri Suomalainen Kirjakerho (Otava, alun perin myös WSOY ja Tammi, 1969)
  • Kolibri (SSKK, 1971)
  • Johanna (alun perin Uusi kirjakerho UKK, Gummerus, Weilin & Göös, Karisto ja Kirjayhtymä, 1971, sitten vain Gummerus, myytiin WSOY:lle 2001[13])[14]
  • Lasten oma kirjakerho (Sanoma, 1975–2016)
  • Femi, suuri naistenkerho (SSKK, 1977–1982)
  • Kristillinen kirjakerho (1978–1980)
  • Uudet Kirjat (WSOY, 1980)
  • Laatukirjasto (SSKK, 1980)
  • Koko Kansan Kirjakerho (Gummerus, Bra Böcker, 1982)
  • Lasten Parhaat Kirjat (Tammi, 1987)
  • Kirjamaailma (WSOY, 1990[15]
  • Barbie-kirjakerho (Sanoma, n. 1992–2001)
  • Ekonomia (Weilin+Göös 1994, sittemmin WSOY)
  • Opettajan Tietopalvelu (1994)
  • Koululaisen Kirjaklubi (Otava, 1995)
  • Merkurius (Sanoma, 1995)
  • Metsästys ja Kalastus Kirjaklubi (1995)
  • Barbie-kirjakerho (Sanoma, 1996)
  • Ex Libris (Tammi ja Gummerus, 1997,[13] myytiin SSKK:lle 2001)[16]
  • Hyvän sanoman kirjakerho (Aika, 1997–2000)
  • Book Avenue (Otava, 1998)
  • Akateeminen kirjakerho (Gummerus, 1998–2001)
  • Sisters Club (Sanoma, 1999)
  • Stockmannin kirjakerho (Akateeminen kirjakauppa, 1999–2001)
  • Bookmark-verkkokirjakerho (WSOY 2000–2001)
  • Suuri Suomalainen Lastenkerho (Otava, 2000)
  • Satumaa (ent. Uppo-Nalle, WSOY, 2001)
  • Leppäkerttu (Otava, 2001)
  • Tyyli ja Koti (WSOY, 2005)
  • Erä Kirjakerho (WSOY, 2005)
  • Mauri Kunnas Kirjakerho (WSOY, 2005)
  • Tammen kultaiset kirjat (Tammi, 2007)
  • Luen Itse (Tammi, 2008)
  • Juju (WSOY, 2008)
  • Satusiivet (Tammi, 2009)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja (Hakusana kirjakerho) 2018. Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy. Viitattu 12.9.2018.
  2. a b Book club (marketing) britannica.com. Viitattu 4.8.2021.
  3. a b Keski-ikäiset naiset elättävät kirjakerhot. Talouselämä, 7.12.2012. Artikkelin verkkoversio Viitattu 12.9.2018.
  4. Bianca Hällbig: Kirjakauppa Suomessa, s. 69, 75–77. Teoksessa Kirjan matka tekijöiltä lukijoille. Tampere University Press, 2007.
  5. a b [http://www.stockmanngroup.com/documents/10157/146951/Paketteja,%20postimyyntiä%20ja+verkkokauppaa+–%20Hobby+Hall+50+vuotta+suomalaisten+arjessa+.pdf Paketteja, postimyyntiä ja verkkokauppaa – Hobby Hall 50 vuotta suomalaisten arjessa] Lehdistötiedote, Stockmann Group. 19.6.2012. Viitattu 7.10.2021.
  6. a b c d e Kevyet mullat: Kirjakerhot, Jarmo Laitanevan haastateltavina Outi Pakkanen, Emmi Jäkkö ja Sari Forsström. Ensiesitys 22.11.2018, uusinta 3.8.2021. Kuunneltavissa toistaiseksi Yle Audio Areenassa.
  7. Suurimmat kotimaiset kirjakerhot 1994–2020, Tilastokeskus. Viitattu 4.8.2021.
  8. ”Kirjat, kirjastot ja kulttuurilehdet”, Kulttuuritilasto 2011, s. 61. Tilastokeskus, 2012. ISBN 978–952–244–320–5. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 3.8.2021).
  9. Paalosalo, Mari: Kirjavasatama Taloussanomat. 11.2.2003. Viitattu 3.8.2021.
  10. Paalosalo, Mari: Nuorenanukkuneet Taloussanomat. 11.2.2003. Viitattu 4.8.2021.
  11. Finna-haku, Kansalliskirjasto. Viitattu 4.8.2021.
  12. Hälbig, Bianca: ”Kirjakauppa Suomessa”, Kirjan matka tekijöiltä lukijoille. Puheenvuoroja kotimaisen kaunokirjallisuuden luomisen ja lukemisen ehdoista 2000-luvulla, s. 75–76. Tampere: Tampere University Press, 2007. ISBN 978-951-44-7059-2. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 29.8.2021).
  13. a b Kaskinen, Hannu: Bonnier sytytti kirjakerhomarkkinat Taloussanomat. 1.7.1998. Viitattu 4.8.2021.
  14. Uusi kirjakerho. Suomen Kuvalehti, 1970, nro 16, s. 36. Näköislehti (maksullinen) (PDF).
  15. Majander, Antti: Kirjamaailma on WSOY:n uusi lukuromaanien kirjakerho. Helsingin Sanomat, 16.8.1990. Digilehti (maksullinen) Viitattu 4.8.2021. –1995
  16. Ex Libris myytiin Suurelle Suomalaiselle Kirjakerholle. Helsingin Sanomat, 14.11.2001. Digilehti (maksullinen) Viitattu 4.8.2021.