Kirill Pushkareff
 Kirill Pushkareff Helsingissä marraskuussa 1955 palattuaan Neuvostoliitosta. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1897 |
| Kuollut | 1984 |
| Ammatti | poliisi |
Kirill Pushkareff (ven. Кирилл Николаевич Пушкарёв, Kirill Nikolajevitš Puškarjov; 1897–1984) oli Suomeen lokakuun vallankumouksen jälkeen siirtynyt venäläinen emigrantti, joka toimi muun muassa Etsivän Keskuspoliisin tiedottajana. Monet pitivät häntä kaksois- tai jopa kolmoisagenttina.[1][2]
Venäläisen kenraalin poika Pushkareff vietti lapsuutensa Haminassa ja oli ennen vallankumousta Venäjän keisarillisen armeijan tykistössä kapteenina. Lokakuun vallankumouksen jälkeen hän joutui 1918 Tšekan vangitsemaksi. Häntä uhkasi kuolemantuomio mutta hän onnistui välttämään sen. Pushkareff palveli bolsevikkien joukoissa ja oli muun muassa puna-armeijan tykistökurssin opettajana kunnes pääsi pakenemaan ensin Viroon ja sieltä Puolaan. Hän tuli Suomeen marraskuussa 1921 ja oli mukana 1920- ja 1930-luvuilla venäläisten emigranttien toiminnassa muun muassa venäläisen klubin rahastonhoitajana. Hän oli työssä Fazerin makeistehtaalla ja toimi samalla peitenimellä Carl Pushkin Etsivän Keskuspoliisin tietolähteenä tiedottaen venäläisten emigranttien toimista. Pushkareff sai Suomen kansalaisuuden 1929. Hän pääsi myöhemmin Valpon palvelukseen ja toimi August Veinilin nimellä ulkomaalaisten kuulustelijana sekä passitoimiston kanslistina.[2][3]
Pushkareff kävi toukokuussa 1939 Valpon kustantamana Berliinissä, jossa hän tapasi Saksassa asuneita venäläisiä emigranttijohtajia, muun muassa fasistisen Venäjän nuorisoliitto-järjestön johtajan Viktor Larionovin. Matka tehtiin koska Valpo halusi tietää, mitä Saksan emigranttipiireissä tapahtui. Pushkareff sai tietää, että Saksan natsipuolueen johto oli entistä kiinnostuneempi venäläisistä emigranttinuorista ja entisistä tsaarinupseereista, joita pidettiin tulevan Venäjän "hallitsevina aineksina", ja halusi panostaa yhteistyöhön emigranttien kanssa.[4]
Sotavuosina Pushkareff oli saksalaisten Büro Cellariuksen ja Japanin lähetystön tietolähteenä sekä toimi jatkosodan aikana yleisesikunnan tiedusteluosaston sotilasvirkailijana.[1]
Pushkareff luovutettiin valvontakomission vaatimuksesta Neuvostoliittoon huhtikuussa 1945 niin kutsuttujen Leinon vankien mukana, ja kymmenen vuoden kuluttua, marraskuussa 1955, hän pääsi takaisin Suomeen. Hän palasi Suojelupoliisin palvelukseen Kirill Cornellin nimellä sairaalahoidon jälkeen, ja vankeusvuodet laskettiin virkavuosiksi.
Pushkareff tuomittiin vuonna 1961 puoleksitoista vuodeksi kuritushuonevankeuteen vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi hänen toimittuaan KGB:n tietolähteenä. Pushkareff toimi 1950-luvun lopulla myös Länsi-Saksan tiedustelupalvelu BND:n tiedottajana. Vankeudesta vapauduttuaan Pushkareff toimi tulkkina ja kääntäjänä.[1][2][3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Ammattina agentti – uutuuskirja kuuman ja kylmän sodan vakoilusta Suomessa. EPressi 26.2.2014.
- ↑ a b c Eleonora Joffe: Mannerheimin kuriiri. Annelin kirjoissa -blogi 21.3.2014.
- ↑ a b Mannerheimin kuriiri. Helmet-kirjaesittely.
- ↑ Mainio, Aleksi: ”Vuosi 1939 – Posledni geroi v Germanii”, Terroristien pesä: Suomi ja taistelu Venäjästä 1918–1939, s. 270–271. Helsinki: Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-288-1.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Joffe, Eleonora: Mannerheimin kuriiri: Kirill Pushkareffin arvoituksellinen elämä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2014. ISBN 978-952-222-475-0
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Haatanen, Kalle: Kirill Pushkareff: Suomen historian tuntematon takapiru. Radio-ohjelma 27.2.2014. Yle Areena.
- Haatanen, Kalle: Suomi terrorismin suurvaltana 1918–1939. Radio-ohjelma 18.7.2015. Yle Areena.
| ||||||||||
