Kiinteä kotiteollisuuskoulu
Kiinteä kotiteollisuuskoulu oli aiemmin Suomessa oppilaitos, joka valmisti työntekijöitä tarpeellisille kotiteollisuuden työaloille.
Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiinteistä kotiteollisuuskouluista vuonna 1930 annetun asetuksen[L 1] mukaan kiinteän kotiteollisuuskoulun tarkoituksena oli kehittää työntekijöitä tarpeellisille kotiteollisuuden työnaloille, edistää naisten ja miesten käsityötaitoa yleensä sekä elvyttää kotiteollisuustoimintaa ja käsityöharrastusta.[1]
Kiinteät kotiteollisuuskoulut, jotka olivat joko mies- tai naisoppilaita varten, olivat maataloushallituksen valvonnan alaisia.[1]
Koulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiinteässä miesten kotiteollisuuskoulussa oli puu- ja metallityöosasto tai jompikumpi niistä, ja naisten kotiteollisuuskoulussa oli kutoma- ja ompelutyöosasto tai jompikumpi niistä.
Kiinteän kotiteollisuuskoulun saattoi omistaa valtio, kunta, kotiteollisuusyhdistys tai muu tähän verrattava yhteisö taikka yksityinen henkilö. Valtioneuvosto päätti uusien koulujen perustamisesta.[1]
Opetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiinteän kotiteollisuuskoulun oppijakso voi olla yksi- tai kaksivuotinen kullakin osastolla, ja oppivuosi kesti kullakin osastolla yhdeksän kuukautta. Maataloushallitus määräsi koulun johtokunnan ehdotuksesta koulun oppivuoden alkamis- ja päättymisajan sekä salli erityisissä tapauksissa poikkeuksia oppivuoden pituuteen.
Koulussa opetettiin kullakin osastolla erikseen ammattitöitä, ammattitietoja, ammattipiirustusta sekä yhteisesti ammatillista laskentoa, kirjanpitoa ja kotiteollisuusliikeoppia. Yksityiskohtaisen opetusohjelman vahvisti maataloushallitus koulun johtokunnan ehdotuksesta.[1]
Pääsyvaatimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päästäkseen oppilaaksi kiinteään kotiteollisuuskouluun hakijan tuli olla vähintään 16 vuotta täyttänyt sekä esittää todistukset siitä, että hän oli hyvämaineinen, että hän oli terve ja vapaa tarttuvista taudeista, että hän oli suorittanut ylemmän kansakoulun oppimäärän ja että hänellä oli holhoojan suostumus, jos hän oli vajaavaltainen.[1]
Koulujen sijainnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1950-luvun alussa kiinteitä miespuolisille oppilaille tarkoitettuja kotiteollisuuskouluja olivat:[2]
- Alavus: ajokalutyökoulu, puu- ja metallityöosastot
- Haukipudas: puu-, metalli- ja maalaustyöosastot
- Ilmajoki: puutyöosasto
- Jurva: puutyöosasto
- Kalajoki: rakennustyökoulu, erilliset ulko- ja sisätyöosastot
- Kemiö: ruotsinkielinen, puutyöosasto
- Kitee: puutyöosasto
- Koivulahti: ruotsinkielinen, puu-, metalli- ja maalausosastot
- Lahti: puu-, metalli- ja maalausosastot, koneenkorjausosasto
- Lapinjärvi (Porlammi): puu- ja maalaustyöosasto
- Lempäälä: puu- ja maalaustyöosasto
- Mynämäki: puu- ja metallityöosasto
- Parikkala: puutyöosasto
- Pieksämäki: puu- ja metallityöosasto
- Pirttikylä: ruotsinkielinen, puutyöosasto
- Tammela: puu-, metalli- ja rakennustyöosastot
- Teerijärvi: ruotsinkielinen, puutyöosasto
- Tyrvää: puutyöosasto
- Urjala: puutyöosasto
- Vöyri: ruotsinkielinen, puutyöosasto
- Äänekoski: metallityö- ja koneenkorjausosasto, autonajokoulu.
Naispuolisille oppilaille tarkoitettuja kiinteitä kotiteollisuuskouluja oli 1950-luvun alussa näillä paikkakunnilla:[2]
- Hamina
- Iisalmi
- Isokyrö
- Joensuu
- Kajaani
- Kitee
- Kristiina: ruotsinkielinen
- Kuopio
- Lappeenranta
- Lempäälä
- Loimaa
- Mikkeli
- Oulu
- Petäjävesi
- Porvoo: suomen- ja ruotsinkielinen
- Tammisaari
- Toivala
- Tornio
- Turku: suomen- ja ruotsinkielinen
- Uusikaupunki
- Urjala
- Valkeala
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lakiviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Asetus kiinteistä kotiteollisuuskouluista (14.2.1930).