Kiinan–Vietnamin sota

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Kiinan-Vietnamin sota)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee vuoden 1979 rajasotaa. Muista kiinalaisten ja vietnamilaisten välisistä konflikteista katso Vietnamin–Kiinan sota.
Kiinan–Vietnamin sota
Vietnam china.jpg
Päivämäärä:

17. helmikuuta – 15. maaliskuuta 1979

Paikka:

Kiinan ja Vietnamin rajaseutu

Lopputulos:

Kiina vetäytyi Vietnamista

Osapuolet

Kiina

Vietnamin lippu Vietnam
Sotilaallinen tukija:
Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto

Komentajat

Xu Shiyou

Van Tiên Dung
Võ Nguyên Giáp

Tappiot

26 000 kaatunutta
37 000 haavoittunutta

30 000 kaatunutta
32 000 haavoittunutta

Kiinan–Vietnamin sota oli lyhyt konflikti Kiinan ja Vietnamin välillä helmi–maaliskuussa vuonna 1979. Maiden välit olivat kiristyneet useasta eri syystä. Kiina esimerkiksi tuki Kambodžan punaisia khmerejä, joita vastaan Vietnam hyökkäsi vuonna 1978 ja kiinalaisten hyökkäyksen yksi tarkoitus oli vähentää punaisiin khmereihin kohdistuvaa painetta pakottamalla Vietnamilaiset siirtämään joukkojaan pohjoiseen. Helmikuussa alkanut kiinalaishyökkäys pysähtyi maaliskuun alussa vain muutaman kymmenen kilometrin päähän maiden vastaisesta rajasta ja kakki kiinalaisjoukot oli vedetty pois 15. maaliskuuta.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan päätöksellä hyökätä Vietnamiin oli useita eri vaikutteita. Kiinalla ja Vietnamilla oli useita rajakiistoja Spratlysaarilla, Paracelsaarilla ja pienempiä kiistoja Ranskan siirtomaa-ajoilta peräisin olevalla maiden välisellä maarajalla. Maarajan kiistellyt alueet olivat suhteellisen pieniä, mutta Etelä-Kiinan meren saarten alueella uskottiin olevan öljyesiintymiä. Maat olivat neuvotelleet rajakiistojen ratkaisusta vuonna 1977, mutta neuvottelut olivat katkenneet vuonna 1978.[1] Samana vuonna Vietnamin mukaan rajalla oli 21 175 rajavälikohtausta.[2]

Vietnamissa oli suuri kiinalainen vähemmistö, jotka tunnettiin vietnamissa nimellä hoat. 1970-luvulla heitä oli noin 1,5 miljoonaa ja heistä valtaosa Cho Lonin kaupunginosassa Saigonissa. Monet kiinalaiset toimivat kauppiaina ja heillä oli tärkeä osa maan taloudessa. Vuoden 1978 maaliskuussa Vietnam teki yksityisestä kaupasta laitonta, mutta kiinalaisten sallittiin jatkaa liiketoimintaansa vielä jonkin aikaa, kunnes valtio oli saanut perustettua omia valtio-omisteisia kauppojaan. Niiden valmistuttua kiinalaiset velvoitettiin rekisteröitymään niin sanottuun tuottavaan työhön, eli käytännössä monet kiinalaiset olisi siiretty maan maaseudulle maatalouden piiriin. Tuhannet kiinalaiset pyrkivät pakenemaan Vietnamista meriteitse muualle Kaakkois-Aasiaan ja Kiinaan. Kiina syytti Vietnamia kiinalaisen vähemmistön tahallisesta karkottamisesta.[1]

Kolmas merkittävä syy sodalle oli Kambodžan tilanne. Punaisten khmerienja Vietnamin välit olivat kiristyneet Kambodžan–Vietnamin sodaksi vuonna 1978. Kiina piti Kambodžaa omana etupiirinään ja maa tuki punaisia khmerejä sotilaallisesti. Hyökkäyksen Vietnamiin uskottiin helpottavan painetta punaisia khmerejä vastaan Kambodžassa.[1]

Asevoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiina oli sotilaallisesti huomattavasti Vietnamia suurempi, mutta sen asevoimilla oli myös useita heikkouksia. Kiinan koko asevoimien koko oli 3,6 miljoonaa sotilasta ja sotaan Vietnamia vastaan keskitettiin aluksi 18 divisioonaa, eli noin 180 000 sotilasta. Myöhemmin sotilaiden määrä kohosi noin 600 000:n. Kiinan viimeisin suuri yhteenotto oli ollut Korean sota 1950-luvulla. Asevoimat painoittuivat jalkaväkeen ja ne olivat huomattavan heikot muilla aloilla. Vietnamin koko asevoimien koko oli noin 615 000 sotilasta, jotka oli jaettu 25 divisioonaan. Suurin osa divisioonista oli kuitenkin Laosissa ja Kambodžassa. Vietnamia puolusti vain viisi divisioonaa ja niistä kolme oli sijoitettu Hanoin ympärille. Kiinan vastaisella rajalla oli noin 70 000 rajavartioston sotilasta, minkä lisäksi rajalla oli miinakenttiä ja muita esteitä. Vietnam saattoi myös kutsua palvelukseen kevyesti aseistettuja miliisijoukkoja. Molemmilla mailla oli ilmavoimat. Kiinalaisilla oli noin tuhat lentokonetta ja vietnamilaisilla 485. Kumpikaan osapuoli ei kuitenkaan käyttänyt ilmavoimiaan toisiaan vastaan.[1]

Sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

17. helmikuuta 1979 alkanutta kiinalaishyökkäystä komensi kenraali Xu Shiyou.[1] Kiinalaiset olivat valmistelleet hyökkäystään evakuoimalla rajaseudulta 300 000 asukasta ja samalla sen joukot pohjoisessa Neuvostoliiton vastaisella rajalla asetettiin hälytysvalmiuteen neuvostoliiton yllätyshyökkäyksen varalta.[2] Kiinalaisjoukot hyökkäsivät Vietnamiin monella eri kohdalla pitkin Vietnamin vastaista rajaa tarkoituksenaan pakottaa puolustajat levittämään joukkonsa ja heikkojen kohtien tiedustelemiseksi. Hyökkäykset toteutettiin tavallisesti tykistökeskityksiä seuranneina ihmisaaltoina. Vietnamilaiset puolustajat tekivät ankaraa vastarintaa, mutta kiinalaisten onnistui silti vallata monet merkittävät Vietnamiin johtavat solat maiden rajalla muutaman päivän kuluttua hyökkäyksen alkamisesta. Dang Da valloitettiin 17. helmikuuta ja Lào Cai 19. helmikuuta. Vietnamin rajojen sisällä olevien kiinalaisjoukkojen määrä nostettiin 200 000:n ja 22. helmikuuta valloitettiin Cao Bằng ja Hà Giang. Vietnamilaiset tekivät muutamia vastahyökkäyksiä Kiinan puolelle, mutta niiden menestys jäi nimelliseksi.[1]

Vietnamin puolustusministeri Võ Nguyên Giáp ei aluksi halunnut keskittää kiinalaisia vastaan uusia joukkoja, vaan odottaa ja katsoa minne kiinalaisten hyökkäys keskittyisi.[1] Vietnamin asevoimia komensi kenraali Van Tiên Dung, joka teki läheistä yhteistyötä puolustusministerin kanssa.[2] Kiinan tavoitteena oli pakottaa hänet vetämään Vietnamin joukkoja Laosista ja Kambodžasta. Kun kuitenkin rajakaupunki yksi toisensa jälkeen menetettiin, vietnamilaisten oli pakko toimia. Kolme kunnostautuneena tunnettua divisioonaa siirrettiin toiselle puolustuslinjalle samaan aikaan, kun taisteluja käytiin Lạng Sơnissa 3. maaliskuuta. 5. maaliskuuta julistettiin yleinen liikekannallepano, yksi armeijakunta eli kolme divisioonaa kutsuttiin takaisin Kambodžastasta ja yksi divisioona siirettiin Đà Nẵngista tukemaan joukkoja Móng Cáissa.[1]

Kiinalaisten hyökkäys oli pysähtynyt muutaman kymmenen kilometrin päähän maiden vastaisesta rajasta maaliskuun alussa. 5. maaliskuuta kiinalaiset ilmoittivat yhtäkkiä vetävänsä joukkonsa Vietnamista. Kaikki kiinalaisjoukot olivat lähteneet maasta 15. maaliskuuta.[1]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Molempien osapuolten kärsimien tappioiden tarkka määrä on epäselvä.[3] Kiinalaisten väittämän mukaan he kärsivät 20 000 miestä kaatuneina ja aiheuttivat vastaavasti vietnamilaisille 50 000:n miehen tappiot. Historijoitsija King Chenin arvion mukaan Kiinan tappiot olivat 26 000 miestä kaatuneina ja 32 000 haavoittuneina vietnamilaisten tappioiden ollessa 30 000 kaatunutta ja 37 000 haavoittunutta. Sodan jälkeen Kiina luovutti 1 636 sotavankia Vietnamiin ja Vietnam 260 Kiinaan.[2]

Kiina ei saavuttanut kaikkia tavoitteitaan. Vietnam ei perääntynyt Kambodžasta, eikä se muuttanut politiikkaansa maan kiinalaisen vähemmistön suhteen. Sota toi myös esiin kiinnan asevoimien heikkoudet etenkin viestinnässä, logistiikassa ja aseistuksessa. Neuvostoliitto ei osallistunut suoraan sotaan Vietnamin puolella, mutta se kuljetti Vietnamiin ilmateitse tarvikkeita. Maa myös kaksinkertaisti sotilasneuvonantajiensa määrän Vietnamissa ja lähetti maan aluevesille oman laivastonsa yksikköjä. Neuvostoliiton sukellusveneet alkoivat käyttää sodan jälkeen Cam Ranhin tukikohtaa Vietnamissa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Spencer C. Tucker: The Encyclopedia of the Vietnam War, s. 1044-1048. Toinen painos. ABC-CLIO, 2011. ISBN 978-1-85109-960-3. (englanniksi)
  2. a b c d e Spencer C.Tucker: Vietnam, s. 197-201. UCL Press, 1999. ISBN 0-203-50237-X. (englanniksi)
  3. The Bitter Legacy of the 1979 China-Vietnam War The Diplomat. Viitattu 9.1.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kiinan–Vietnamin sota.