Kiertohakatykki

Kiertohakatykki eli nikhaka oli pieni tykki, jonka kiertohakakiinnitys mahdollistaa sen vaaka- ja pystysuuntaisen liikuttelun, minkä ansiosta aseella oli hyvin laaja ampuma-ala. Näitä tykkejä käytettiin lähinnä purjelaivoissa ja linnakkeissa.

Kiertohakatykit olivat tykeistä pienimpiä. Niiden pituus oli usein alle metrin ja piipun halkaisija alle 3,5 senttimetriä. Niillä saattoi ampua monenlaisia ammuksia, mutta lähinnä niitä käytettiin kartessien ja pienikokoisten yksittäisten kuulien ampumiseen. Useat niistä olivat suustaladattavia. Ampuja tähtäsi käyttämällä tykin perään kiinnitettyä karkeasti pesäpallomailan muotoista lapaa. Jotkin kiertohakatykeistä kehitettiin jo 1500-luvulla perästä ladattaviksi.

Pääosin kiertohakatykkejä käytettiin lähinnä purjelaivoissa, joissa ne palvelivat lyhyen kantaman aseina vastustajan miehistöä vastaan. Lyhyen kantamansa, pienen kaliiperinsa ja heikohkon tehonsa vuoksi niitä ei käytetty laivojen vahingoittamiseen, mutta ihmisiä vastaan ne toimivat paremmin tai yhtä hyvin kuin musketit. Kiertohakatykki oli käyttökelpoinen myös vastustajan aluksen purjeiden rei'ittämiseksi. Purjeiden vahingoittaminen hidasti vastustajan laivaa, ja siitä tuli myös kömpelömpi.

Siviilikäytössä kiertohakatykit kuuluivat usein valaanpyyntialusten varustukseen. Ensimmäistä kertaa niitä käytettiin valaanpyyntiin 1731. Tuolloin piilukkoiset kiertohakatykit olivat epävarmoja kaikilla muilla paitsi tyynellä ja sateettomalla säällä. 1770-luvulla Royal Society of Arts of England tarjosi palkkion sille, joka kehittäisi parannellun version tehostaakseen valaanpyyntiä. Uusista versioista tehokkaaksi osoittautui George Wallis Juniorin 1815 kehittämä kahdella piilukolla varustettu versio, jossa saranalla varustettu kansi suojasi lukkoa kastumiselta. Seuraava menestyksekäs versio oli birminghamilaisen asesepän William Greenerin 1837 kehittämä Greener-tykki, joka levisi brittialusten lisäksi amerikkalaisiin valaanpyyntialuksiin.^[1]