Kiasma (rakennus)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kiasma
Kiasman sisäänkäynti.
Kiasman sisäänkäynti.
Osoite Mannerheiminaukio 2
Sijainti Kluuvi, Helsinki
Koordinaatit 60°10′18″N, 024°56′13″E
Rakennustyyppi museo
Valmistumisvuosi 1998
Suunnittelija Steven Holl
Urakoitsija Seicon Oy
Omistaja Senaatti-kiinteistöt[1]
Haltija Kansallisgalleria
Käyttäjä Nykytaiteen museo Kiasma
Runkorakenne betoni, teräs
Bruttoala 12 000 m²
Tilavuus 70 000 m³
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Nykytaiteen museon rakennuksen Kiasman on suunnitellut yhdysvaltalainen arkkitehti Steven Holl, joka voitti museon suunnittelusta käydyn arkkitehtikilpailun vuonna 1993.

Rakennus sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa naapureinaan muun muassa monumentaaliset Postitalo, Sanomatalo, Eduskuntatalo ja Musiikkitalo. Kiasma on arkkitehtuurillaan herättänyt keskustelua ja sitä on epävirallisissa "Helsingin rumin talo" -kilpailuissa sovitettu kärkisijallekin. Toisaalta Aalto-yliopiston julkisten rakennusten professori Teemu Kurkela arveli Kiasmassa voivan olla klassikkoainesta. Hänen mukaansa rakennuksen arvostus tulee vasta myöhemmin.[2]

Kiasma on suunniteltu kahdella mantereella: hankkeessa toimi projektiarkkitehtina vuosina 1993–1995 Hollin toimistossa New Yorkissa suomalainen arkkitehti Vesa Honkonen. Vuoden 1995 jälkeen Honkonen muutti työskentelemään Suomeen, jossa suunnittelua oli jo hoitanut arkkitehtitoimisto Juhani Pallasmaa Ky:ssä Timo Kiukkola.[3] Arkkitehtuurin perusajatuksena toimii Töölönlahden vesiaiheen sekä maisema-arkkitehtoonisen asemakaavan jatkaminen Kiasman alueelle. Kiasma on osa Töölönlahden kulttuurirakennusten sarjaa. Rakennuksen massa sekä ympäröivän kaupunkitilan geometria pyrkivät nivoutumaan toisiinsa.

Toinen arkkitehtuurin perusajatuksista liittyy hiljaiseen tilaan, jossa keskikokoista mittakaavaa edustavat tilat on varattu taiteelle. Listat, saumat sekä muut rakenteelliset yksityiskohdat piilottamalla arkkitehti on halunnut luoda puhtaita näyttelysaleja, joissa taideteokset ovat pääroolissa. Sitä vastoin käytävätilojen viimeistellyt porrasaskelmien reunat sekä kiertyneet ovenkahvat ilmentävät rakennuksen arkkitehtuuria.[4]

Tilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiasmassa on museotiloja 9 100 m² ja rakennuksen kokonaispinta-ala on noin 12 000 m². Tilavuudeltaan rakennus on 70 000 m³. Ihmiskehon mittasuhteet määrittelevät tilojen mitoitusta. Ihmisen katseen korkeudeksi on valittu 165 cm:n keskiarvo, joka on yksi arkkitehtuurin lähtökohdista.[5] Valon käyttö on merkittävässä roolissa osana arkkitehtuuria. Arkkitehtuuri ei pyri hallitsemaan luonnonvaloa, vaan sää vaikuttaa museorakennuksen valaistukseen, tilan kokemukseen. [6] Rakennus voidaan pimentää verhojen avulla. Merkittävä osa keinovalosta on ohjattu museotilaan epäsuorasti niin sanottujen valotaskujen avulla. Kiasma-rakennus valaisee myös sitä ympäröivää kaupunkitilaa ikkunoiden ja valoaukkojen kautta. Sisäseinissä esiintyvä aukotus syntyy näyttelytilojen tarpeiden mukaan. Rakennusmateriaaleista tärkeimpiä ovat betoni, teräs, lasi ja alumiini. Rakennushankkeen edetessä tehtiin paljon materiaalitutkimusta etenkin soveltuvan lasimateriaalin löytämiseksi. Kiasman runko on terästä. [7]

Kiasma valittiin vuoden 1997 Betonirakenteeksi. Palkinnon saivat Steven Holl Architects ja arkkitehtitoimisto Juhani Pallasmaa Ky.[8]

Rakennushanke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtikilpailu nykytaiteen museon rakennuksen suunnittelemiseksi julistettiin syksyllä 1992.[5] Kilpailu oli tarkoitettu Pohjoismaista ja Baltiasta kotoisin oleville arkkitehdeille. Kilpailussa oli mukana kutsuttuina myös viisi kansainvälisesti tunnustettua arkkitehtia. Kilpailuehdotuksia jätettiin 516. Vuonna 1993 valittiin toteutettavaksi yhdysvaltalaisen Steven Hollin ehdotus Chiasma.[5]

Tällöin Suomessa elettiin syvintä lama-aikaa. Ulkomaalaisen arkkitehdin menestyminen tärkeässä kilpailussa oli monelle suomalaiselle arkkitehdille kova koettelemus. Chiasma-ehdotus herätti arkkitehtipiireissä ankaraa arvostelua. Vastaavaa ammattidebattia arkkitehtuurista ei Suomessa koettu sitten Dipolin valmistumisen 1960-luvulla. Arvokeskustelun lisäksi kyse oli myös arkkitehtien edunvalvonnasta. Hollin ehdotuksesta löydettiin suunnitteluvirheitä ja monenlaisia puutteita. Sitä pidettiin leikittelevänä, jopa kevytmielisenä. Suomessa ei oltu totuttu arkkitehtuurissa veistoksellisiin ratkaisuihin. Ennen Kiasmaa Raili ja Reima Pietilän suunnittelema Tampereen kaupungin pääkirjasto Metso oli saanut kielteisiä arvioita nimenomaan veistoksellisuudestaan. Seuraavaksi syytettiin kaupunkisuunnittelijoita ja kilpailuinstituutiota. Sen jälkeen arkkitehdit alkoivat pitää Kiasmaa kiinnostavana rakennuksena, mutta sijoituspaikkaa pidettiin vääränä. Lopuksi kiisteltiin Mannerheimin patsaasta. Arkkitehdit eivät olleet enää siinä mukana, vaan käytiin kansalaiskeskustelua siitä, oliko uusi rakennus sopiva patsaan taustaksi. Museota vastustavaan adressiin kerättiin nimiä vuonna 1994.[9]

Vilkkaan julkisen keskustelun saattelemana Kiasman rakennustyöt aloitettiin 1996 ja museon avajaiset olivat 30. toukokuuta 1998. Avajaisviikonloppuna kävijöitä oli noin 30 000.[5][10]. Rakennuksen pääurakoitsija oli Seicon.[11] Rakennusbudjetti oli 38 miljoonaa euroa, sen ajan rahassa 227 miljoonaa Suomen markkaa[5].

Vielä ennen rakennustöitä ja niiden aikana käytiin keskustelua, jossa rakennuksen sijoitusta Mannerheimin ratsastajapatsaan ja Postitalon väliin, osittain entisen Mannerheiminaukion päälle arvosteltiin liian ahtaaksi ja sopimattomaksi. Kiasman väitettiin pilaavan Mannerheimin ratsastajapatsaan ympäristön ja taustan. Pienimuotoinen kansanliike nousi vastustamaan museon rakentamista, mutta kohu asian ympärillä laantui. Myös Ars 06 -näyttelyä varten tehdyt ulkoseinän teippaukset saivat osakseen vähäistä vastustusta.

Kuvia Kiasmasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://yhteiskuntavastuuraportti2010.senaatti.fi/kiinteistovarallisuus/arvokiinteistot
  2. Mäkinen, Taina: Kisa rumimmasta rakennuksesta kiristyy. Metro-lehti, 9.9.2011. Sanoma News. Artikkelin verkkoversio Viitattu 9.2.2013.
  3. Henkilökuvassa – Vesa Honkonen. Betoni-lehti, 2009, nro 4, s. 63–65. Betoniteollisuus ry. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 9.2.2013.
  4. Honkonen, Vesa: "Steven Holl/ Nykytaiteen museo / Helsinki." Rakennustieto Oy, 1998, sivu 16.
  5. a b c d e Nykytaiteen museon julkaisuja 117
  6. Lighting with Steven Holl
  7. Honkonen, Vesa: "Steven Holl/ Nykytaiteen museo / Helsinki." Rakennustieto Oy, 1998, sivu 82.
  8. Aiemmat kilpailut: Vuoden betonirakenne on valittu vuodesta 1970 lähtien Betoniteollisuus ry. Viitattu 9.2.2013.
  9. Koho, s.133–134
  10. Sanna Rekola, Kiasman verkkosivut, Kiasma-lehti 0, 1997. Viitattu 29.6.2007
  11. Rakennusliike Peabin verkkosivut, Kiasma, nykytaiteen museo Viitattu 4.2.2012

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]