Khadija El-Mardi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Khadija El-Mardi
Henkilötiedot
Syntynyt1. helmikuuta 1991
Kansalaisuus  Marokko
Nyrkkeilijä
Aktiivisena 2014–
Painoluokka 75 kg
Mitalit
Amatöörinyrkkeily
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Ulan-Ude 2019 75 kg

Khadija El-Mardi (s. 1. helmikuuta 1991 Casablanca) on marokkolainen amatöörinyrkkeilijä.

El-Mardi aloitti kilpauransa vuonna 2014. Hän osallistui samana vuonna ensimmäistä kertaa maailmanmestaruuskilpailuihin, kun hän otteli Jejun MM-kilpailuissa 75 kg sarjaan. Hän voitti ensimmäisellä kierroksella brasilialaisen Flavia Terezan ja toisella kierroksella saksalaisen Andrea Strohmaierin, mutta hävisi puolivälierissä alankomaalaiselle Nouchka Fontijnille 3–0.[1] Kaksi vuotta myöhemmin Astanan MM-kilpailuissa El-Mardi voitti ensimmäisellä kierroksella Christine Desmondin 3–0 ja toisella kierroksella kanadalaisen Ariane Fortinin 2–0, mutta hävisi jälleen puolivälierissä, nyt taiwanilaiselle Chen Nien-chinille 3–0.[2] El-Mardi pääsi ottelemaan samana vuonna järjestettyihin Rio de Janeiron olympialaisiin 75 kg sarjaan. Hän hävisi ensimmäisen ottelunsa kazakstanilaiselle Dariga Shakimovalle 3–0.[3][4][5]

El-Mardi otteli MM-kilpailuissa jälleen Ulan-Udessa 2019. Hän voitti ensimmäisessä ottelussaan venäläisen Galina Golovchenkon ja toisessa ottelussa valkovenäläisen Victoriya Kebikavan. El-Mardi voitti puolivälieräottelussaan turkkilaisen Şennur Demirin 3–2, mutta hävisi välierävaiheessa walesilaiselle Lauren Pricelle 5–0.[6] Vuonna 2020 Bel Ahbib varmisti paikan Tokion olympialaisten 75 kg sarjaan voitettuaan Afrikan olympiakarsintaturnauksen.[7]

Huhtikuuhun 2021 mennessä El-Mardi on kilpaillut amatööriurallaan 16 ottelua, josta on voittanut 20.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. AIBA Women’s World Boxing Championships Jeju 2014 - Women's Middle (75kg) (pdf) AIBA. Arkistoitu 26.9.2020. Viitattu 19.4.2021. (englanniksi)
  2. AIBA Women’s World Boxing Championships Astana 2016 - Women's Middle (75kg) (pdf) AIBA. Arkistoitu 1.3.2020. Viitattu 19.4.2021. (englanniksi)
  3. Middleweight (69-75 kilograms), Women Olympedia. Viitattu 19.4.2021. (englanniksi)
  4. Amateur Boxing - Khadija El-Mardi TheSports.org. Viitattu 19.4.2021. (englanniksi)
  5. a b Khadija El-Mardi BoxRec. Viitattu 19.4.2021. (englanniksi)
  6. AIBA Women’s World Boxing Championships 2019 - Women's Middle (75kg) (pdf) AIBA. Arkistoitu 19.4.2021. Viitattu 19.4.2021. (englanniksi)
  7. Boxing Road to Tokyo African Qualification - Women's Middle (69-75kg) (pdf) Athlete365. Viitattu 1894.2021. (englanniksi)