Keuhkot
Keuhkot (lat. pulmo, mon. pulmones) ovat kaksi elintä, jotka kuuluvat hengityselimiin; muita osia ovat ylä- ja alahengitystiet. Ylähengitysteihin kuuluvat nenä sivuonteloineen, nielu ja kurkunpää. Alahengitysteihin kuuluvat henkitorvi, pääkeuhkoputket ja näistä haarautuvat pienemmät keuhkoputket.
Keuhkojen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keuhkojen tehtävä on tuoda elimistöön soluhengityksessä tarvittavaa happea ja poistaa soluhengityksen tuottamaa hiilidioksidia. Tätä tapahtumaa kutsutaan hengittämiseksi. Keuhkot kuuluvat myös erityselimiin, koska ne poistavat elimistöstä hiilidioksidin lisäksi muitakin kaasumaisia kuona-aineita. Rintakehä ympäröi keuhkoja, alapuolella on pallealihas (diaphragma). Kun pallea jännittyy, lihas vetäytyy alemmas ja keuhkoihin muodostuu alipaine, jolloin keuhkoihin virtaa ilmaa. Normaalissa uloshengityksessä ei tarvita lihasten työtä, vaan keuhkot palautuvat alkuperäiseen muotoonsa omaa kimmoisuuttaan. Ihminen hengittää vuorokauden aikana tuhansia litroja ilmaa.
Keuhkoihin pääsevät kulkeutumaan hiukkaset, jotka ovat kooltaan pienempiä kuin 5 mikrometriä.[1]
Keuhkojen rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keuhkokudos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keuhkot muodostuvat lohkoista, joihin jokaiseen tulee oma keuhkoputkensa. Ihmisen vasen keuhko jakautuu kraniaaliseen ("päänpuoleinen" eli ylälohko) ja kaudaaliseen ("hännänpuoleinen" eli alalohko) lohkoon, oikea keuhko jakautuu kraniaaliseen ja kaudaaliseen lohkoon sekä keskilohkoon. Märehtijöillä, sialla ja lihansyöjillä vasen keuhko jakautuu kraniaaliseen ja kaudaaliseen lohkoon, joista kraniaalinen lohko jakautuu edelleen kraniaaliseen ja kaudaliseen osaan. Oikea keuhko näillä eläinlajeilla jakautuu kraniaaliseen ja kaudaaliseen lohkoon sekä keski- ja välilohkoon. Hevosella vasen keuhko jakautuu kraniaaliseen ja kaudaaliseen lohkoon. Oikea keuhko jakautuu kraniaaliseen ja kaudaaliseen lohkoon sekä pieneen välilohkoon. Lohkot erottaa toisistaan sidekudoksinen väliseinä.
Keuhkojen sisäpinnalla on keuhkoportiksi kutsuttu alue, jonka kautta keuhkoihin kulkevat keuhkoputket ja verisuonet. Keuhkoportin alueella on myös runsaasti imusolmukkeita.
Keuhkokudos muodostuu lähinnä alveoleista, joissa tapahtuu kaasujen vaihto veren ja hengitysilman välillä. Lisäksi keuhkokudoksessa on runsaasti alveolien välissä kulkevia hiussuonia, laskimoita, valtimoita sekä imusuonia, jotka kulkevat keuhkoihin keuhkoputkien mukana keuhkoportista. Alveolien pinnalla oleva ohut nestekerros aiheuttaa keuhkojen pinnalle pintajännityksen, jonka seurauksena keuhkot pyrkivät vetäytymään kasaan. Erilaistuneet keuhkosolut erittävät kuitenkin alveolien pinnalle proteiiniseos surfaktanttia, joka vähentää pintajännitystä.
Keuhkopussi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Keuhkopussi
Keuhkoja ympäröi umpinainen kaksilehtinen keuhkopussi (pleura), joka vähentää hengitysliikkeiden aikana syntyvää kitkaa.[2] Keuhkopussin sisempi lehti myötäilee keuhkokudoksen reunaa, kun taas ulompi lehti on kiinnittynyt rintaontelossa keuhkoja ympäröiviin rakenteisiin, kuten kylkivälilihaksiin. Ulomman ja sisemmän lehden väliin jää keuhkopussinontelo eli pleuratila, jossa vallitsevan pienen alipaineen ansiosta keuhkopussin lehdet pysyvät toisiaan vasten. Tämän vuoksi rintakehän tilavuuden laajeneminen sisäänhengityksen yhteydessä laajentaa myös itse keuhkojen tilavuutta. Ns. ilmarinta on tila, jossa keuhkopussinontelon alipaine syystä tai toisesta katoaa. Seurauksena on hengityksen huomattava vaikeutuminen, kun rintakehän laajeneminen sisäänhengityksen yhteydessä ei johdakaan keuhkojen laajenemiseen.
Keuhkoputket[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Keuhkoputket
Kumpaankin keuhkoon johtaa oma pääkeuhkoputkensa, jotka kulkevat sisään keuhkonportiksi kutsutun alueen kautta. Pääkeuhkoputket haarautuvat keuhkoputkiksi, keuhkoputket ilmatiehyiksi ja ilmatiehyet keuhkorakkuloiksi eli alveoleiksi, joissa kaasujen vaihto hengitysilman ja veren välillä tapahtuu. Ihmisellä on noin 300 miljoonaa keuhkorakkulaa.[3]
Keuhkoputkien seinämä muodostuu sileästä lihaksesta ja sidekudoksisesta tukirakenteesta. Kaikkein pienimpien keuhkoputkenhaarojen ympärillä ei ole lainkaan sileälihaskerrosta. Pääkeuhkoputkissa taas sileää lihasta ja sidekudosta suojaa lisäksi ohut lasirustoa oleva kerros.
Keuhkojen verenkierto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koska keuhkojen tehtävä on suorittaa kaasujen vaihtoa veren ja hengitysilman välillä, koko verenkierrossa kiertävä verimäärä kulkee keuhkojen kautta. Sydämen oikeasta kammiosta lähtevää, keuhkojen kautta kulkevaa ja sydämen vasempaan eteiseen palaavaa verenkiertoelimistön osaa kutsutaan usein pieneksi verenkierroksi; siinä valtimoissa eli tuovissa suonissa on elimistön kudoksista tulevaa vähähappista verta, ja laskimoissa eli vievissä suonissa on happipitoista verta.
Pienen verenkierron päävaltimot eli keuhkovaltimot haarautuvat siis sydämen oikeasta kammiosta ja kulkevat keuhkoihin keuhkonportin kautta. Sisällä keuhkoissa valtimot haarautuvat pienemmiksi valtimoiksi, siten, että kutakin keuhkoputkenhaaraa seuraa vierellä oma valtimon haaransa. Saavuttaessaan keuhkorakkulat valtimot muodostavat hiussuoniverkoston, joka ympäröi ohutseinäisiä keuhkorakkuloita. Kaasujen vaihto tapahtuu juuri veren kulkiessa hiussuonien läpi. Hiussuonet kuroutuvat yhteen laskimoiksi, joista muodostuvat edelleen keuhkolaskimot. Myös keuhkolaskimot kulkevat keuhkoportin kautta, ja kuljettavat lopulta hapekkaan veren sydämen vasempaan eteiseen.
Koska pienen verenkierron kautta keuhkoihin tuleva veri on kudoksissa kiertäessään luovuttanut valtaosan ravinteistaan, tätä kautta tuleva veri ei riitä tyydyttämään keuhkokudoksen omaa energiantarvetta. Siksi keuhkoihin tulee myös ohuita valtimonhaaroja isosta verenkierrosta. Niiden kautta keuhkot saavat riittävästi ravinteita toimintansa ylläpitämiseen.
Keuhkojen tilavuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Keuhkojen tilavuudet
Keuhkojen tilavuutta mitataan spirometrillä. [4] Spirometrillä saadaan selville FVC- ja FEV1-arvot. FVC (nopea vitaalikapasiteetti) kuvaa uloshengitetyn ilman maksimi-ilmamäärää. FVC- arvo kertoo myös keuhkojen koosta eli tilavuudesta. PEF-mittarilla mitataan ilman maksimivirtausta.
Keuhkotaudit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keuhkosyöpä on yksi yleisimmistä keuhkosairauksista.lähde? Merkittävin syy keuhkotauteihin on tupakka. Radon ja asbesti ovat tupakoinnin jälkeen yksiä merkityksellisimmistä keuhkosyövän lähteistä.[5]
Astma on keuhkoputkien limakalvojen tulehdussairaus, johon liittyy keuhkoputkien vaihtelevaa ahtautumista. Yskä, limaneritys, hengityksen vinkuminen ja hengenahdistus ovat tyypillisiä oireita. Astma on lasten yleisin pitkäaikaissairaus. Lääkehoitoa vaativista pitkäaikaissairauksista astma on toiseksi yleisin verenpainetaudin jälkeen. Astma voi liittyä allergiaan tai olla sisäsyntyistä.[6]
Muita sairauksia ovat bronkiektasia, idiopaattinen keuhkofibroosi, ilmarinta, infektioastma, keuhkoahtaumatauti, keuhkolaajentuma, keuhkoparenkyymisairaudet, keuhkopussitulehdus, keuhkoputkentulehdus, keuhkoödeema, pölykeuhko, rasitusastma, SARS ja äkillinen hengitysvaikeusoireyhtymä.
Keuhkoja voidaan tutkia röntgentutkimuksilla ja tähystämällä. Keuhkoputken tähystämistä kutsutaan bronkoskopiaksi.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Sisäilmayhdistys: Hiukkasmaiset epäpuhtaudet
- ↑ Hengitys BI4 - Ihmisen biologia. Nettilukio. Viitattu 7.3.2009.
- ↑ Keuhkot Ihmisen biologia, Nettilukio
- ↑ Keuhkojen toimintakokeet. Viitattu 5.3.2009.
- ↑ Keuhkosyöpä kaikkisyovasta.fi. Viitattu 11.09.2016.
- ↑ Astma Allergia- ja astmaliitto
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Keuhkot Wikimedia Commonsissa
Veri | Sydän → Aortta → Valtimot → Hiussuonet → Laskimot → Onttolaskimot → Sydän → Keuhkovaltimorunko → Keuhkot → Keuhkolaskimo → Sydän