Kettutytöt

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kettutytöt on puhekielessä käytetty nimitys suomalaisille turkistarhoille iskuja tehneistä eläinaktivisteista. Alkuperäiset kettutytöt olivat Kirsi Kultalahti, Mia Salli ja Minna Salonen,[1] jotka päästivät vuonna 1995 satoja kettuja irralleen eräillä turkistarhoilla Pohjanmaalla.

Vaasan hovioikeus tuomitsi Kultalahden, Sallin ja Salosen yhdeksän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin kolmesta törkeästä vahingonteosta, vahingonteosta ja tarpeettoman kivun ja tuskan tuottamisesta eläimelle. Tuomio annettiin 30. joulukuuta 1996. Lisäksi heidät tuomittiin maksamaan vahingonkorvauksena lähes 800 000 markkaa.[2]

Kettutytöt on myös vuonna 1997 valmistunut suomalainen televisioelokuva, jonka on ohjannut Hannu Heikinheimo. Elokuvan aihepiiri liittyy turkiselinkeinoon ja eläinaktivismiin.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kettutytöt eläneet vuosia velkavankeudessa 10.10.2003. Iltasanomat. Viitattu 24.10.2013.
  2. Lehtonen, Marko-Oskari: Muistatko heidät? Kettutyttöjen 20 vuoden velkavankeus päättyy Iltalehti.fi. 3.2.2016. Viitattu 21.6.2016.
  3. Kettutytöt Yle. Viitattu 26.5.2016.
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.