Keskustelu:Virvatuli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Olisi hyvä tietää, mistä lähteestä esimerkki on otettu? --Samulili 17. toukokuuta 2005 kello 08:16:41 (UTC)

Tämän jutun olen kuullut entisessä kotikaupungissani Joensuussa henkilöiltä, jotka väittävät tuntevansa kyseisen ilmiön silminnäköjöitä. Olen kiinnostunut tällaisista kertomuksista, joten haastattelin tyyppejä aika perusteellisesti. Esimerkillä ei siis ole sen virallisempaa lähdettä. Jos kirjoittajan itsensä kuulema kertomus ei kelpaa, niin voidaan se toki poistaakin. Myönnän, että itse kuullun kertomuksen laittaminen on pöhköä, ja arvelinkin, että sanomista tulee. Kyse on kuitenkin sen verran yleisiä piirteitä omaavasta virvatulikertomuksesta, että ajattelin, että sen voisi laittaa ikään kuin esimerkiksi siitä, millaisia nämä kertomukset yleensä ovat. Mukana ovat niin outo valo, valon katoaminen lähestyttäessä, kuin myös tarinaan liitetty kummitusjuttu.
Samoin voitaisiin kysyä, voinko kirjoittaa juhannustaiasta, jonka olen kuullut mummoltani. Olen siis kirjoittanut siihen artikkeliin vain yleisiksi tuntemiani taikoja, mutta olisiko tämä mahdollista? Tuohirulla 17. toukokuuta 2005 kello 17:45:35 (UTC)
Jopa tieteellisissä teoksissa voidaan käyttää mainitsemiasi lähteitä, mutta olisi hyvä viitata lähteeseen (tässä tapauksessa tiettyihin henkilöihin). Paras lähdeviittaus olisi tietenkin viittaus johonkin tutkimukseen, mutta tärkeintä on, että lukija pystyy arvioimaan tällaisia yliluonnollisia tarinoita myös niiden lähteen perusteella. --Samulili 17. toukokuuta 2005 kello 23:48:47 (UTC)

Tähän osoittaa jonkin verran linkkejä, mutta siirto täsmenteettömälle nimelle on silti perusteltu.--Urjanhai (keskustelu) 6. marraskuuta 2016 kello 18.39 (EET)[vastaa]