Keskustelu:Titus (apostoli)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Onko artikkeli otsikoitu oikein? Pitäisikö otsikon pikemminkin kuulua esimerkiksi Titus (Raamattu)? Ainakaan Titus ei kuulunut alkuperäisten 12 apostolin joukkoon, mutta onko myöhemmässä kirkollisessa perinteessä, tai ainakin joissakin kirkkokunnissa, kuitenkin tullut tavaksi nimittää häntäkin apostoliksi? Paavalia kyllä nimitetään Raamatussakin apostoliksi (esim. Room. 1:1), vaikkei hänkään kuulunut alkuperäisten 12 apostolin joukkoon. Mutta esimerkiksi tällä sivustolla: [1] on mahdollista etsiä kaikki Raamatun kohdat, joissa jokin sana tai nimi esiintyy, kirjoittamalla nimi hakusana-kenttään, ja saatoin todeta, ettei Tituksesta käytetä apostoli-nimistystä yhdessäkään niistä jakeista, joissa hänet mainitaan. -KLS (keskustelu) 4. tammikuuta 2014 kello 10.59 (EET)[vastaa]

P.S. Mikäli haluatte tarkistaa asian, siihen hakukenttään kannattaa kirjoittaa nimi muodossa Titu*. Silloin sivuston ohjelma etsii kaikki Raamatun kohdat, joissa esiintyy jokin sana, joka alkaa Titu-, siis tämän nimen kaikki taivutusmuodot. Voidaan todeta, että Titus mainitaan erinäisiä kertoja Paavalin kirjeissä, muissakin kuin kirjeessä Titukselle, mutta ei muualla Raamatussa, ei siis esimerkiksi Apostolien teoissa. -KLS (keskustelu) 4. tammikuuta 2014 kello 11.10 (EET)[vastaa]
Kuten sivulla apostoli todetaan, niin sanan määritelmä on monitulkintainen ja ei tuo mielestäni väärin ole. Titus (Raamattu) olisi kuitenkin mielestäni selkeämpi. GNIS 52 (keskustelu) 4. tammikuuta 2014 kello 12.01 (EET)[vastaa]
Esim. tuossa ekassa viitteessä puhutaan apostoli Tituksesta. Raamatusta en tiedä. Mutta joo, passaa siirtää kyllä. Roquai (keskustelu) 4. tammikuuta 2014 kello 13.11 (EET)[vastaa]