Keskustelu:Tatu Kosonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tavallinen muusikko, voi varmaan poista. --Kalmo 29. marraskuuta 2010 kello 19.36 (EET)[vastaa]

Olen luultavasti hätiköinyt tämän artikkelin perustamisen kanssa, ja ainakin olisi pitänyt kerätä paremmat lähtötiedot. Tarkoitukseni oli laajentaa artikkelia myöhemmin. Kososen merkittävyys lienee paremminkin kulttuurituotannon puolella, tai valokuvataiteessa, kuin musiikissa. Itse olen kuitenkin enemmän tekemisissä musiikin kanssa, ja ajattelin laatia vaihtelun vuoksi artikkelin tällaisesta "taka-pirusta". Vaikuttaa siltä, että miehen ympärillä tapahtuu paljon, kulttuuri vaikuttaja. Aloitin musiikista.

Löysin seuraavanlaista tukea säilyttämisen kannalta. Taiteen aluekeskuksen perustaminen ja vakiinnuttaminen on iso juttu. Kaakkois-Suomen valokuva keskuksessa on viiden vuoden aikana nähty paljon näyttelyitä (ikävä kyllä en löytänyt tarkkaa luetteloa, sellainen oli joskus heidän kotisivuilla), mutta merkittäviä yksityisnäyttelyitä muistan ainakin Matti A. Pitkäsen, Stefan Bremerin ja Timo Kelarannan (suuria nimiä). Kososen panostus tuon keskuksen lienee aika paljon enemmän kuin "varapuheenjohtaja".

Saimaan kameraseuran puheenjohtajana Kosonen on toiminut vuodesta 2008. Vaikka kyseessä ei ole ammattilaisten järjestö, on toiminta alueellisesti merkittävää.

Panostus näkyy hyvin verrattuna siihen että vuonna 2007 ko. porukkaan kuului viisi jäsentä eikä toimintaa ollut kun ketään ei kiinnostanut

Myönnän senkin, etten ollut perillä merkittävyysvaatimuksista, enkä ole sitä vieläkään kuvataiteilijoiden osalta. Onko merkittävyys perusteena esim. oma näyttely, saatu apuraha, julkaistu kirja vai pääsy kokoelmiin? Kosonen on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä esim. valokuvakeskuksissa eri puolilla Suomea ja toiminut valtakunnallisten valokuva kilpailuiden tuomarina ja ollut apuraha lautakunnissa.

Ehdotan artikkelin säilyttämistä ja laajentamista. En kuitenkaan vastusta nyt poistoa tai pyydä äänestystä, koska artikkelinhan voi myöhemmin palauttaa, jos/kun tilanne muuttuu vaikkapa levytysten myötä. Kyseessä on (mitä ilmeisemmin) nouseva tähti.

-- ak 1. joulukuuta 2010 kello 13.33 (EET)

allekirjoitan

-- Nik 2. joulukuuta 2010 kello 00.20 (EET)[vastaa]