Keskustelu:Suomen pääministeri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuvassa jossa ovat kaikki pääministerit ja heidän puolueet Paasikivi merkitään keskustalaiseksi, vaikka hän oli kokoomuslainen. II ja III hallituksessaan hän toimi ammattiministerinä.

--Nasu288 7. huhtikuuta 2007 kello 11.51 (UTC)

Ei vielä vanhasen kakkosta[muokkaa wikitekstiä]

Vanhasen toista hallitusta ei ole vielä olemassa, ei ennen kuin presidentti sen nimittää. Suomen nykyinen hallitus on Vanhasen hallitus, joka nimiettiin vuonna 2003. Nyt täällä annetaan ymmärtää että Vanhasen II olisi jo nimitetty ja olisi nykyinen hallitus.

Rytin I hallitus[muokkaa wikitekstiä]

Suomen poliittinen historia 1809-2003 -kirjan mukaan Rytin I hallitukseen tulivat "IKL:ää lukuunottamatta kaikki puolueet". Kirjan takana olevan hallituslistan mukaan siihen kuului kaksi kokoomuslaista ministeriä. Ilmeisesti pari ammattiministereistä (ainakin Paasikivi) on tässä kirjassa katsottu kokoomuslaisiksi. Varmaankin hallituksella on sota-aikana ollut myös kokoomuksen tuki. Pitäisikö merkintätapaa jotenkin muuttaa?

Mielestäni se, että peräkkäisistä nimistä on poistettu linkit, on sivun ulkoasun kannalta huono ratkaisu. Sitä paitsi, ketä ne linkit häiritsevät?

--Nasu288 19. heinäkuuta 2007 kello 23.15 (UTC)


Luettelon toinen taulukko peittää näkyvyyttä kapeammalla (jo 1024 pikselin) näyttötarkkuudella häiritsevästi - siirrettävä alemmas?

Taulukon värit[muokkaa wikitekstiä]

Osa väreistä on liian tummia, mikä vaikeuttaa lukemista. Varsinkin sininen teksti tummansinisellä pohjalla on vähän hankala. En osaa itse niitä muuttaa. --Kaldur 1. huhtikuuta 2011 kello 21.29 (EEST)[vastaa]

poistin värit. Gopase+f 1. huhtikuuta 2011 kello 21.40 (EEST)[vastaa]

Pääministerien puolisot[muokkaa wikitekstiä]

Eikös Paavo Lipponen ollut aikaisemminkin naimisissa? Onko tuohon siis tarkoitus kerätä kaikki? 85.217.15.109 23. huhtikuuta 2011 kello 03.39 (EEST)[vastaa]

Mutta onko Kyllikki Virolainen pääministerin puoliso, kun Virolainen ei ollut pääministeri ollessaan naimisissa Kyllikin kanssa?--Urjanhai 23. huhtikuuta 2011 kello 06.15 (EEST)[vastaa]

Kuuluuko muuten puolisoluettelo lihavoida? Poistin lihavoinnit, kun en nähnyt niille perustetta.--Urjanhai 23. huhtikuuta 2011 kello 06.16 (EEST)[vastaa]

Erehdynkö, vai eikös tuo Ahti Karjalaisen vaimo ole kuollut jo vuosia sitten? Muistelisin nähneeni Hietaniemen hautausmaalla hautakivessä molempien nimet, vai muistanko nyt sitten väärin? --Risukarhi 23. huhtikuuta 2011 kello 10.46 (EEST)[vastaa]
Huvittava tapaus: Kävin hautausmaalla uudestaan tarkistaakseni asian. Hauta löytyi, mutta hautakivi olikin poissa, mahdollisesti huollettavana. Haudalla oli seurakunnan jättämä muistutuslappu, jossa luki "Päivi Helinä Karjalainen" − eli hän on siis kuollut, ilmeisesti jopa ennen miestään, jos hauta on hänelle alkujaan ostettu. Tosiaan hieman erikoinen (joku voisi sanoa makaaberikin) tapa selvittää asioita Wikipediaan. Nyt pitäisi se kuolinvuosi vielä saada selville jostain. --Risukarhi 15. toukokuuta 2011 kello 13.06 (EEST)[vastaa]
Nyt hautausmaalla käydessäni totesin hautakiven olevan palautettu: Päivi Karjalainen olikin kuollut vasta tänä keväänä, 5.3.2011. Epäilen, että nimi oli valmiiksi hakattuna kivessä jo sitä ennen, sillä olen mielestäni nähnyt sen siellä aiemminkin. Taas huomattiin, kuinka ihmisen muisti johtaa harhaan. Lisäsin kuolinvuoden artikkeliin, en viitsinyt ilmoitta hautakiveä lähteenä – olisi näyttänyt vähän oudolta. --Risukarhi 11. heinäkuuta 2011 kello 11.58 (EEST)[vastaa]

Miksi tuossa aikajanassa näkyy värien selitykset vain viidelle puolueelle? Esim. RKP, liberaalit ja virkamiehet näkyisivät olevan lähdekoodissa samoin merkittyinä, mutta eivät näy selitystaulukossa. Mikä mättää? --Risukarhi 28. kesäkuuta 2011 kello 12.57 (EEST)[vastaa]

Korjasin tuota vähän. -- Jniemenmaa 28. kesäkuuta 2011 kello 16.36 (EEST)[vastaa]

Itse aikajana menee kronologiassa uusimmasta vanhimpaan, mutta vieressä oleva luettelo menee toisinpäin. Olisi loogista yhtenäistää esitystapa. --89.27.103.116 17. marraskuuta 2011 kello 00.33 (EET)[vastaa]

Luettelo pääministereistä eliniän mukaan[muokkaa wikitekstiä]

Miksei ole enää pitkään aikaan ollut luetteloa pääministereistä eliniän mukaan? Se oli mielestäni hyvä luettelo ja mielenkiintoinen. Englanninkielisestä Wikipediasta löytyy luettelo useiden maiden pääministereistä eliniän mukaan. Omitti86 (keskustelu) 30. maaliskuuta 2014 kello 05.52 (EEST)[vastaa]

Jäätteenmäen kuva[muokkaa wikitekstiä]

Voisiko joku vaihtaa tuon Jäätteenmäen kuvan johonkin asiallisempaan kuten esim. vaalimainos tai virkakuvaan. Tuo lenkkikuva ei oikeen mielestäni ole sopiva tähän yhteyteen. --Tohtori Koira (keskustelu) 18. toukokuuta 2014 kello 15.05 (EEST)[vastaa]

Onko vaalipiiri olennainen tieto?[muokkaa wikitekstiä]

Näyt taulukossa näkyy olevan osalle pääministereitä tieto vaalipiiristä, ja vieläpä hassussa muodossa esim. "Oulu" = Oulun läänin eteläinen vaalipiiri. Mielestäni tuollainen tieto epäolennaista ja artikkelin taulukkoon kuulumatonta triviaa. Eihän kukaan pääministeri ole mikään vaalipiirinsä edustaja. Yhtä hyvin voitaisiin luetella tusinan verran joitain muita satunnaisia, tässä yhteydessä yhtä merkityksettömiä triviatietokja. Ja lisäksihän suuri osa pääministereistä ei edes ole ollut kansanedustajia pääministeriksi tullessaan. Ehdotan, että tämä epäolennainen ja pääministeriä ei mitenkään määrittävä silpputieto poistettaisiin. Tämä ja moni muu paljon tärkeämpi tieto kustakin pääministeristä löytyy kyllä kunkin pääministerin henkilöartikkelista.--Urjanhai (keskustelu) 15. joulukuuta 2019 kello 11.35 (EET)[vastaa]

Tehty. --URunICon 15. joulukuuta 2019 kello 14.11 (EET)[vastaa]