Keskustelu:Stella Christine

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ei jaksaisi näitä päiväperhoja kyseenalaistaa aina, kun sitten joku itkee että on peräti osallistunut johonkin kilpailuun. Siinä se sitten onkin. Korkki74 (keskustelu) 7. elokuuta 2019 kello 04.34 (EEST)[vastaa]

Ainakin nyt kuluvana vuonna vaikuttaisi jotain tapahtuvan, kun on pitkäsoittokin tulossa. Esimerkiksi sen tiedon tuossa tuohon tekstiin jo lisäilinkin, kun sattumalta Tuoreista muutoksista tämän nyt bongasin. --Sjiilimuokk. | juttelu | 7. elokuuta 2019 kello 05.30 (EEST)[vastaa]

Tulin vilkaisseeksi tuota Suomiviihde-lähdettä, ja sen Viihdeuutiset osio on puffisivusto eikä sitä pitäisi käyttää lähteenä. "ViihdeUutisiin voi kuka tahansa lähettää - - tiedotteita ja puffijuttuja vapaasti"[1] --AJuurikkala (keskustelu) 7. elokuuta 2019 kello 06.16 (EEST)[vastaa]

Täytyypä muutella nyt ehkäpä tuota pikaa noita lähteitä. Muualla vain ei aivan kaikkea näyttäisi uutisoitavan, mitä tuolla. Varsin paljon artisti kertoo kuitenkin esimerkiksi blogissaan https://stellachristine.blogspot.com/ – sitä voinee kai lähteenä käyttää? --Sjiilimuokk. | juttelu | 7. elokuuta 2019 kello 07.34 (EEST)[vastaa]
Nyt on lähteet vaihdettu. Sopisiko nämä aiemmat kommentit kumittaa historian kirjoihin tämän keskustelun nykyisestä versiosta, että näkymä pysyisi selkeänä ja tiiviinä? --Sjiilimuokk. | juttelu | 7. elokuuta 2019 kello 11.47 (EEST)[vastaa]
Kommenttien kumittaminen poistaisi ne historian kirjoista. Pikemminkin artikkeli kaipaisi tiivistämistä. Tietosanakirjan idea ei ole paisuttaa merkitystä vaan kertoa lyhyesti pääkohdat: osallistuminen laulukilpailuun, taustalaulajana toimiminen ja muutama sinkku. Omakustanteiden merkittävyyteen vaikea ottaa kantaa.Matthäus Gehägeberg (keskustelu) 7. elokuuta 2019 kello 12.52 (EEST)[vastaa]
Ok, taas tuli uutta tietoa. Mitään suuren suuria karsimistarpeita en artikkelissa kokenut olevan, mutta tunnistin silti eräitä ongelmakohtia ja rönsyjä, joita hetki sitten poistelinkin. (Samalla muutakin pienehköä päivitystä.) Tulkitsin myös, että aikoinaan artikkeliin liitetylle tynkä-mallineelle ei enää ollut perustetta, joten otin sen pois. Itse laittamaani Kesken-mallinetta en kuitenkaan vielä poistanut (ehkä jotain voisi vielä kehittää; kenties jopa kuva, jos niin sanotusti kaikki taivaankappaleet ovat oikeassa asennossa.)  ;-) --Sjiilimuokk. | juttelu | 7. elokuuta 2019 kello 15.35 (EEST)[vastaa]

No niin, heti parani kun hiukan potkaisi. Vielä tosin ei merkittävyys täyty mun mielestäni, mutta jos kerran tekee albumia niin olkoon (Tosin on tuon mukaan tehnyt sitä jo yli vuoden). Odotellaan nyt sitten tulisko sitä albumia. Korkki74 (keskustelu) 7. elokuuta 2019 kello 18.18 (EEST)[vastaa]

Todettakoon kuitenkin, että itse asiassa yksi vuosi on verraten lyhyt aika tänä päivänä pitkäsoittoalbumien tekoon. Se ilmenee muun muassa googlailemalla, puhumattakaan erinäisistä haastatteluista vaikkapa Soundi-lehdessä, ja jopa joistakin Wikipedia-artikkeleista. Ennen oli toisin – vielä 1990-luvulla vuosi oli jo melko pitkä aika, 1980-luvulla selvästi ylipitkä. Varsin tavallista on, että nykyään albumien tekoon liittyviä yksityiskohtia, kuten teknisiä ja jakelumenettelyasioita, hierotaan pitkään ja hartaasti, esimerkiksi reilut kaksi vuotta. Näin on kiitos musiikkimyyntitulojen romahtamistrendin kiihtymisen erityisesti sitten 2000-luvun puolivälin. Yksi esimerkki elävästä elämästä: Virta-yhtye, jonka toisen pitkäsoittoalbumin (vuodelta 2016) tekeminen vei kolmisen vuotta: https://www.soundi.fi/uutiset/virran-viemaa-hurmoksen-tuomaa-virta-yhtye-nayttaa-millaista-on-musiikki-jazzin-tuolla-puolen (Soundi / Saku Schildt 28.11.2016) --Sjiilimuokk. | juttelu | 8. elokuuta 2019 kello 15.00 (EEST)[vastaa]
Kai se riippuu niin monesta. Tässä on kesäkuun lopulta äänitelty töiden ohessa albumia ja nyt se on siinä vaiheessa että kaikki instrumentit on sisässä. Tietty joku Rihanna hioo biisejään monen tuottajan kanssa vuosikausia tehden samalla kaikkea muuta. Mut kyllä mä näkisin sen niin että jos ei sitä albumia ala tulemaan ennen joulua niin pistetään artikkeli merkittävyysarviointiin. Joulumarkkinoillehan on järkevääkin tähdätä. Korkki74 (keskustelu) 8. elokuuta 2019 kello 17.34 (EEST)[vastaa]