Keskustelu:Projektiivinen testi

Ludwig Klagesin grafologinen analyysi 1900-luvun alusta on projektiivisen testauksen teoria ja tulkintajärjestelmä. Ottamatta kantaa sen toimivuuteen tai toimimattomuuteen, sitä on käytetty eri puolilla maailmaa laajalti, nykyään tosin lähinnä epävirallisissa yhteyksissä. Mikäli Klagesin teoria haluttaisiin rajata pois tästä joukosta, voitasiin esimerkiksi Warteggin piirrostestiä vaatia poisrajattavaksi samoilla argumenteilla. Molemmat perustuvat metodologisesti samankaltaiseen olettamukseen: testattavan piirtämien tuotosten ajatellaan sisältävän projektioita hänen henkilökohtaisista ominaisuuksistaan, ja että tulkitsijan on omaksumansa teorian avulla mahdollista poimia nämä projektiot testattavan tuottamasta materiaalista. Kummankaan toimivuutta ei ole voitu kunnolla osoittaa empiirisillä tutkimuksilla, joskin huomautettava kuitenkin on, että kummankin käyttöön voi liittyä voimakkaitakin subjektiivisia kokemuksia toimivuudesta. Täysin eri asia on se seikka, että toinen näistä on viime aikoihin asti ollut monien psykologien käyttämä tutkimusmenetelmä ja toinen taas yleensä ei. Artikkeleissa asian tiedot tulisi esitellä mahdollisimman neutraalisti ja kaikilta näkökulmilta, välttäen sortumista esitettyjen tietojen tarkoitushakuisiin värittämisiin oman käsityksensä mukaisiksi ja osallistumatta erilaisten koulukuntien sisäisiin riitoihin. Kommentin jätti 213.214.155.10 (keskustelu – muokkaukset).

Omassa lähteessäsi tosin grafologia (Klages nimeltämainiten) oli luokiteltu kohtaan "ilmaisuanalyysi".[1] En oikein näe neutraalina rinnastaa ilmeisen selvästi falsifioitu & ei enää käytössä oleva menetelmä näihin muihin. Ja jos koulukuntakiistoista puhutaan, niin Ojanen (joka kyllä luokittelee grafologian projektiiviseksi testiksi) lienee kyllä osallisena niihin tässä asiassa aika vahvasti. --Marimba 3. lokakuuta 2006 kello 19.02 (UTC)

Sitä paitsi grafologia ei ole testi, sillä se ei koostu standardoidusta ärsykeaineistosta. Toisekseen se ei missään tapauksessa kuulu tunnetuimpien testien listalle. Samoin kuin ei Wartegg myöskään, jonka käyttö on enemmänkin suomalainen erityispiirre. --Marimba 4. lokakuuta 2006 kello 11.31 (UTC)

On syytä huomioida, että monilla oppialoilla keskeisiin paradigmoihin vaikuttavat tutkimukseen perustuvan tiedon ohella valitettavasti myös oppialan yleinen tieteellinen kulttuuri, halu profiloitua tiedeyhteisön silmissä tekemällä muiden arvostamaa tutkimusta ja toisaalta myös suoranainen pyrkimys leiriytymiseen tiettyjen auktoriteettien ympärille. Tämä ei kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita tutkimustulosten vääristelyä, vaan enemmänkin sitä laajempaa kehystä, jossa tiedettä tehdään ja jonka mukaan se siten hermeneuttisesti pyrkii värittymään. Tieteen määrittelyn sisältämä itseäänkorjaavuus ei siten aina kaikilta osin toteudu. Tämän toteaminen voi aiheuttaa ärsyyntymistä ja puolustautumisreaktioita, mutta sen kiistämistä voitaisiin kutsua tekopyhyydeksi. Käsitteet "ilmeisen selvästi falsifioitu" tai vastaavasti "ilmeisen selvästi hyväksytty" ovatkin ongelmallisia tässä kontekstissa sen vuoksi, että historian aikana muovautunut joidenkin projektiivisten testien hyväksyttävyys tai toisten falsifiointi on voinut liittyä enemmänkin näihin paradigmojen muodostumiseen liittyviin sivuilmiöihin. Kuten sanottu, projektiiviset testit voitaisiin tietty puritaaninen näkokulma ottamalla todeta falsifioiduiksi luonnontieteen kannalta riittämättömän tieteellisen evidenssin puuttuessa. Sen, miksi näin ei kaikissa piireissä ole tehty, voidaan katsoa todistavan mm. oppialan sisäisistä kiistoista ja toisaalta tieteen ulkopuolisten vaikutteiden merkityksestä vallitseviin paradigmoihin.

Mitä yleisellä tasolla tulee tutkimuksiin näiden testien luotettavuudesta, voidaan myös kyseenalaistaa tällaisten tutkimusten relevanssi metodologiselta kannalta. Jos tutkittavina asioina on ilmiöitä, joiden merkityssisältö ilmenee ainoastaan subjektiivisina kokemuksina ihmisten välisissä suhteissa, voidaanko ylipäätään näitä ilmiöitä tai niiden mittaamiseksi kehitettyjä menetelmiä pitää objektiivisina. Ja voidaanko tällaisten menetelmien toimivuutta tutkia objektiivisesti siten, että tulosten pohjalta voitaisiin tehdä merkitseviä induktiivisia yleistyksiä, jos kerran itse kokemuksetkin toimivuudesta ovat subjektiivisia? Ja jos tällaisia yleistyksiä on tehty, voidaanko omaksutun metodologisen lähestymistavan tuloksena loppujen lopuksi päätyäkään muuhun tulokseen kuin siihen, ettei riittävää evidenssiä ole. Asian voi siis täten käytännössä kääntää myös päälaelleen. Voi esimerkiksi pohtia, millä tavoin voitaisiin kvantifioida jonkun henkilön 'elämänkokeneisuuden' taikka 'epäkypsyyden' taikka 'sosiaalisuuden' tai epäsosiaalisuuden' aste siten, että tietyllä testimenetelmällä tehdyn kvantifioinnin oikeellisuuden tai ylipäätään relevanssin voisi jälkeenpäin osoittaa tai kiistää muuten kuin subjektiivisilla väitteillä. Kommentin jätti 137.163.145.226 (keskustelu – muokkaukset).

Tällä perusteella, sikäli kuin ymmärrän, voitaisiin koko persoonallisuuspsykologia määritellä alueeksi, jolla tutkimuksen objektiivisuus on mahdotonta saavuttaa. --Marimba 4. lokakuuta 2006 kello 08.00 (UTC)

Eräänlaisena esimerkkinä voisi ottaa tilanteen, jossa haluttaisiin kehittää luonnontieteelliset kriteerit täyttävä tutkimusmenetelmä sille, millainen musiikki luokitellaan barokkimusiikiksi ja millainen romantiikan ajan musiikiksi, tai vielä pitemmälle vietynä millainen musiikki luokitellaan "auringonnousua kuvaavaksi" ja millainen "kevätmetsää kuvaavaksi". Voitaisiin kehitellä fysikaalinen menetelmä, jolla pyrittäisiin erilaisten kehittyneiden spektrianalyysien ja fouriersuodatusten avulla etsimään tiettyjä säännönmukaisuuksia tästä sekamuotoisten siniaaltojen vektorisummasta jota ääneksi ja musiikiksi myös kutsutaan. Olisi varsin todennäköistä, ettei tällaisella sinänsä omassa lajissaan huippuunsa hiotulla ja oman oppialansa luotettavuusvaatimukset täyttävällä tutkimusmenetelmällä voitaisi eksaktisti osoittaa tiettyä musiikkia kuuluvaksi tiettyyn subjektiivisesti määriteltyyn kategoriaan, joka kuitenkin "on olemassa" vaikka onkin subjektiivinen. Tulos olisi siis tältä omaksumaltamme näkökannalta, ettei näitä kategorioita ole olemassa tai että kategoriat ovat liian epämääräisiä täyttääkseen luonnontieteelliset kriteerit. Onko kysymys menetelmää valittaessa tehdystä tietoisesta poisrajaamisesta vaiko siitä, että tutkimusmenetelmä on 'oikea', mutta tulokset 'vääriä' - vai onko ylipäätään koko tutkimuksella merkitystä ja toisaalta millaista merkitystä ylipäätään tavoitellaan? Kommentin jätti 137.163.145.226 (keskustelu – muokkaukset).

Ongelmana päättelyissäsi onkin mielestäni juuri se, että otat yleiseksi tieteen kriteeriksi luonnontieteen menetelmät ja vaatimukset. Psykologia ei tosiaan niitä kaikilta osa-alueiltaan täytä. Syynä voi olla joko a) psykologian kypsymättömyys tieteenä, epätieteellisyys tms. tai b) luonnontieteellisten menetelmien kykenemättömyys tavoittaa tietyn tyyppisiä ilmiöitä (kuten oma esimerkkisi myöskin osoittaa). Eihän kukaan tosissaan kuitenkaan väitä, että musiikkia ei voisi luokitella, tai että ne luokittelut eivät voisi olla tieteellisiä (vaikka eivät sitä välttämättä ole; niiden täytyy täyttää oman tieteenalansa kriteerit). Allekirjoittaisitko muuten viestisi, se helpottaisi keskustelun seuraamista (painikkeesta yläreunassa, toinen oikealta; näkyviin jää aika ja IP-numerosi, kun sinulla ei ole nimimerkkiä). --Marimba 4. lokakuuta 2006 kello 08.00 (UTC)

Vai pitäisikö ajatella niin, että rajataan tällaisten subjektiivisia ilmiöitä hyödyntävien ja hieman luonnontieteellisen tiedon rajamaille asettuvien teorioiden käyttö muuhun kuin ihmisten elämän kannalta joskus merkittävienkin arviointien ja päätösten tekemiseen? Lainsäätäjä on omalta osaltaan ottanut tähän kantaa asettamalla työelämässä käytettäville testeille luotettavuusvaatimuksen, joka vähentänee osaltaan projektiivisten testien käyttöä ja merkitystä maassamme.Kommentin jätti 137.163.145.226 (keskustelu – muokkaukset).