Keskustelu:Marko Rajamäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tietojen tulkinta ja lähteistys[muokkaa wikitekstiä]

Jos lähde kertoo, että sopimus on yksivuotinen ja myös, että se on kauden loppuun, pitää molemmat tiedot kertoa, tai sitten voi "bluffata" niin, että jättää kertomatta miten pitkästä sopimuksesta on kyse. Tässä uutisen ap toimijoina olivat käsittääkseni asioista vain hyvin vähän ymmärtävä vastuuorganisaatio (Liiga), joka copypastaa lähteitä kerrtomatta asiasta vain vähän enemmän ymmärtävän tiedottajan (PS Kuopio) höpötykset. Yle ilmeisesti copypastaa Liigalta. On hyvin mahdollista, että Rapa on pystynyt höynäyttämään kupsilaisia tekemään sopimuksen 1.5.2014 – 30.4.2015, mutta tuollainen sopimus olisi jo aika erikoinen ja todellinen uutinen.

Ja wikipediassa tosiaankin edellytetään kunkin artikkelin yhteydessä kaikki tiedot lähteistettäviksi. Tuo tekee Suomi-futiksesta tässä mediassa kirjoittamisen varsin ikäväksi, varsinkin kun lähteitä pitäisi löytyä suomalaisilta lajitoimijoilta. Muissa keskustelufoorumeissa on erilaiset säännöt, mutta niin on niiden tietojen luotettavuuskin erilaista tasoa. Voit aina ehdottaa, että futiksen osalta fiwikissä luovuttaisiin lähteistysvaatimuksista. --ACFCjne Kuopio (keskustelu) 12. syyskuuta 2014 kello 13.23 (EEST)[vastaa]

Oletan, että kenellä tahansa artikkelin lukijalla on tarpeeksi maalaisjärkeä ymmärtää sanat 'yksivuotinen sopimus' käsittämään yhtä kautta ilman turhaa muodollisuuksien kanssa kikkailua. Orjallinen lähteiden noudattaminen on tässä tapauksessa turhaa.
Wikipediassa lähteistäminen ei edelleenkään ole itse tarkoitus. Jos jokaisen lauseen ja tiedon perään pitäisi tunkea viite, tulisi kokonaisuudesta sekavaa ja se vahingoittaisi artikkelin yleistä luettavuutta. Fmurto (keskustelu) 12. syyskuuta 2014 kello 13.28 (EEST)[vastaa]
Toki lähteistys on joillekin vaikeaa, ja suomalaisfutiksessa asiallisten lähteiden löytäminen on erityisen vaikeaa. Mutta jos osaa lähteistää, ei tule käsittääkseni ollenkaan sekava. Eli asiat, jotka ovat vaikeita lähteistää, jätetään kertomatta tai jätetään kerrottaviksi niille, jotka kykynevät lähteistämään fiwikisäännöillä. Aika monet lisäksesi ovat fiwikin lähteistämisvaatimulksille Suomifutiksen osalta viitanneet kinthaalla jo ajat sitten. Tuohon voit aina yrittää vedota, jos lähteistäminen ei kuulu mielestäsi sinullekaan. --ACFCjne Kuopio (keskustelu) 12. syyskuuta 2014 kello 13.44 (EEST)[vastaa]
Ei ole kyse vaikeudesta, vaan esimerkiksi tietolaatikon sekavuudesta ilman mitään merkittävää hyötyä artikkelin lukijalle, kun laatikko vilisee kymmeniä viitemerkintöjä. Puhut lähteistämiskäytännön laiminlyönnistä monen osalta, mutta ongelmasi on toisessa ääripäässä. Uhraat mieluummin sujuvan ja ymmärrettävän kokonaisuuden orjallisten lähdemerkintöjen sekaan. Äläkä yritä laittaa sanoja suuhuni lähteistämisen tarpeettomuudesta. Fmurto (keskustelu) 12. syyskuuta 2014 kello 13.59 (EEST)[vastaa]

Asioiden etenemistapa fiwikissä on löytää ensin konsensus. Sitten viedään riita eteenpäin, joku asioita paremmin tunteva tai äänestämällä katsotaan miten on oikea tapa menetellä. Eli laittamasi tietojen osalta alat etsiä hyväksyttäviä lähteitä. Koko median laadun kannalta voit myös yrittää paikkailla edellisten bluffareiden lisäämiä tietoja. Pelimiehet ja VL.com on tässä aika hyvä, junnuvuodet kannattaa lähtökohtaisesti unohtaa, Rapan junnuajoilta ei löydy esim. kasvatusrahalomakkeita.--ACFCjne Kuopio (keskustelu) 12. syyskuuta 2014 kello 14.11 (EEST)[vastaa]

Rajamäen osalta voit löytää junioriajasta tietoa Turun piirin vuosikertomuksien junioreiden tekniikkakilpailutuloksista. Fmurto (keskustelu) 12. syyskuuta 2014 kello 14.13 (EEST)[vastaa]
Täällä muokkaus etenee jotenkin seuraavasti: jos aiot jonnekin fiwikiin kirjoittaa tietoja esim. junnuseuroista ja –vuosista, kerrot lähteiksi esim. mainitsemasi vuosikertomukset. Miten lähteet esittää, pitää jokaise kirjoittajan osata tehdä itse, ja esittämistapoja voi olla monia. Oleellista on, ettei täällä esitä tietoja, jotka eivät ole luotettavia eli lähteet ovat asialliset ja että tiedot ovat tarkistettavissa. --ACFCjne Kuopio (keskustelu) 12. syyskuuta 2014 kello 14.26 (EEST)[vastaa]
Omien muokkausteni tiedot ovat luotettavia ja tarkistettavia, jos tilanne sellaista vaatii. Mitään lisähyötyä vaikkapa Suomen kansalaisuuden lähteistämistä Suomen maajoukkueessa pelanneelle pelaajalle ei tule. Kuten myös tässä tapauksessa Ylen uutisen semantiikan kanssa kikkailu, mikä saattaa sekoittaa lukijaa, vaikka oikeasti kyseessä on yksiselitteinen asia. Yksivuotinen viittaa suomalaiseen jalkapallovuoteen ja Rajamäen sopimus kestää tällä hetkellä tämän jalkapallovuoden loppuun. Jokaisen Turun piirin vuosikertomuksen, jossa Rajamäki esiintyy juniorina merkitseminen viittaukseksi artikkeliin ei myöskään tue lisäarvoa, paitsi ehkä niille, joille lähteistys on itsetarkoitus. En usko tavallisen Rajamäen artikkelin lukijan olevan kiinnostunut siitä, mistä dokumentista miehen junioriajat on varmistettu. Fmurto (keskustelu) 12. syyskuuta 2014 kello 14.33 (EEST)[vastaa]
Harrastin itse samantyylistä inttämistä kuin Sinä yllä, kun aloin kirjoitella tänne. Suomiseurafutis on ala-arvoisesti tiedotettu ja dokumentoitu sadan vuoden ajan, ja näkyy jatkuvan samalla tasolla. Suomifutiksen mustaa aukkoa on tullut lisäksi syventämään wikipedia, joka näkyy toimivan täysin samoilla periaatteilla kuten aiemmin tehtiin ja edelleen tehdään muussakin Suomen futismediassa.
Olen tullut päätelmään, että vain meistä itse kukin kirjoittamalla faktoja musta aukko pienenee, ja lähteistyksestä kiinni pitäminen on jokaiselle avoimen nimimerkeillä kirjoitettavan tietosanakirjan ainoa varma tapa asiatiedon levittämiseen. --ACFCjne Kuopio (keskustelu) 12. syyskuuta 2014 kello 15.06 (EEST)[vastaa]
Kun lähteistäminen nousee itsetarkoitukseksi, kuten suomalaisten maajoukkuepelaajien kansalaisuuden lähteistämisvaatimukset, ei olla jalkapallokulttuurin vaan semantiikan puolella. Fmurto (keskustelu) 12. syyskuuta 2014 kello 16.26 (EEST)[vastaa]