Suomen keskiaikaiset kivikirkot
Suomen keskiaikaiset kivikirkot ovat luonnonkivestä rakennettuja keskiaikaisia kirkkoja, joiden pohjakaava on useimmiten suorakaiteen muotoinen. Rakennusaineena on yleensä ollut graniitti. Suomen vanhimmat kivikirkot on rakennettu Ahvenanmaalle 1200-luvun lopussa. Vanhin niistä on 1275–1285 rakennettu Jomalan kirkko, joka on samalla koko Suomen vanhin kivirakennus.[1] Manner-Suomessa ryhdyttiin rakentamaan kivikirkkoja 1400-luvun alussa, aluksi Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle.
Varhaiset kivikirkot saivat vaikutteita Gotlannin kirkoista, ja kirkkojen perustyyppi lienee vakiintunut 1300-luvulla. Suorakaiteen muotoisten kirkkojen pohjoissivulla oli sakaristo ja eteläsivulla asehuone. Sisäkattona oli aluksi puinen tynnyriholvi, tiiliholvit yleistyivät vasta 1400-luvulla. Sisätilaltaan kirkot ovat joko yksi-, kaksi tai kolmilaivaisia. Päätykolmiot on muurattu tiilistä ja koristeltu myöhäisgoottilaisin komeroaihein. [2]
Kivikirkkojen ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aikalaislähteet kertovat Suomen keskiaikaisista kivikirkoista mitättömän vähän. Ainoastaan muutamia kirjallisia tietoja on säilynyt, joista useimmat ovat kirkkojen rakenteissa itsessään. Yli 95 prosenttia kirkoista joudutaan ajoittamaan muilla keinoilla. Luonnontieteellisten keinojen lisäksi rakennuksia voidaan ajoittaa rakennusten tyyli- ja muiden piirteiden perusteella, mikä vaatii kirkkojen huolellista tarkastelua. Ilman tätä tuntemusta rakennuksista ei voi myöskään ottaa tieteellisesti perusteltuja näytteitä luonnontieteellisen ajoituksen pohjaksi.[3]
Ensimmäisen kerran kirkkoja tutki Suomen muinaismuistoyhdistys, jonka retkikunta tarkasteli Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan kirkkoja vuonna 1871. Retkikunnan johtaja Emil Nervander julkaisi myöhemmin esityksen, jossa hän jakoi kirkkoja ryhmiin kansainväliseen tyylitutkimukseen tukeutuen. Hänen mukaansa pyörökaariaukkoiset kirkot edustivat vanhaa romaanista tyyliä, kun taas suippokaariaukot edustivat uudempaa gotiikkaa. Nervander antoi kirkoille vuosilukuajoituksen tämän jaon perusteella. Hämmennystä tosin aiheutti se, että esimerkiksi hänen vanhimpina pitämissään Nousiaisten ja Maarian kirkoissa oli vääränmuotoisia, suippokaarisia aukkoja. Nousiaisten kirkko oli Nervanderin mukaan rakennettu piispa Henrikin ajalla 1150-luvulla.[3]
Keskiaikaisista kirkoista tuli 1800- ja 1900-luvun taitteessa kansallisia muistomerkkejä, joilla oli kansallisen identiteetin kannalta merkitystä vertailtaessa sivistyksen tasoa länsimaiden ja erityisesti Skandinavian maiden kanssa. Markus Hiekkasen mukaan nationalistisista syistä kivikirkkojen oli suotavaa olla mahdollisimman vanhoja, ellei ollut täysin kiistattomia perusteita sille, että jotkut kirkot osoittautuivat nuoremmiksi. Jo 1800-luvulla oli pyritty todistamaan suurimman osan kivikirkoista kuuluvan 1100- ja 1200-luvuille.[3]
Iikka Kronqvist tutki Suomen keskiaikaista rakentamista 1920-luvulta 1940-luvun alkuun hyvin paljon. Hän arvosteli voimakkaasti aikaisempaa tutkimusta ja toi esiin oman tulkintansa. Kronqvistin mukaan kirkoissa näkyvät rakennussaumat olisivat olleet osoituksia erittäin pitkistä rakennusajoista ja rakennustyö olisi alkanut monella paikkakunnalla jo vuoden 1300 paikkeilla. Kronqvistin teoria julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1948, eikä teoriasta esitetty juuri lainkaan arvostelua, vaan se oli 1990-luvun alkuun asti yleisesti hyväksytty malli. Vasta myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että muuraussaumat merkitsivät ainoastaan sitä, että kivikirkon rakentaminen oli jaettu teknisiin osiin, jotka kuitenkin oli tehty nopeasti toisensa jälkeen. Myös luotettavat ajoitusmenetelmät, kuten vuosirengasajoitus ovat osoittaneet monet kirkot luultua nuoremmiksi.[3]
Arkeologi ja keskiajan tutkija Markus Hiekkanen on 1990-luvun puolivälistä lähtien esittänyt kivikirkoille ajoituksia, joiden mukaan kivikirkot ovat huomattavasti nuorempia kuin aikaisemmin on arvioitu. Hiekkanen on koonnut kivikirkkojen rakennuselementeistä uudenlaisen, kattavan typologian ja perustellut arvionsa vuosirengasajoituksella. Hiekkanen on saanut osakseen arvostelua muun muassa Åsa Ringbomilta, joka on ajoittanut Ahvenanmaan kirkkoja suhteellisen uudella kalkkilaastimenetelmällä. Ålands kyrkor -hankkeessa on menetelmän avulla jotkut kirkot ajoitettu Hiekkasen esittämiä arvioita vanhemmiksi. Laastiajoitusmenetelmä on kuitenkin vielä kehitysasteella, eikä sitä toistaiseksi voida pitää varmana luonnontieteellisenä ajoitusmenetelmänä.[4]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Nurminen, Maija (toimituspäällikkö): Spectrum tietokeskus. 11. osa. WSOY, 1976. ISBN 951-0-07250-8.
- Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1117. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Juha Sinivaara: Suomen keskiaikaiset kivikirkot.
- Keskiajan kivikirkot kertovat pitkään jatkuneesta asutuksesta - Rakennusperintö.fi (Arkistoitu – Internet Archive).