Kesäharso

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kesäraunikki)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kesäharso
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Raunikit Gypsophila
Laji: elegans
Kaksiosainen nimi

Gypsophila elegans
M.Bieb.

Katso myös

  Kesäharso Wikispeciesissä
  Kesäharso Commonsissa

Kesäharso eli kesäraunikki (Gypsophila elegans) on kohokkikasvien (Caryophyllaceae) heimoon kuuluva ruohovartinen kasvi. Lajia käytetään myös koristekasvina.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksivuotinen kesäharso kasvaa 20–50 cm korkeaksi. Kasvi on puhtaanvihreä, kalju ja haarova. Lehtien muoto vaihtelee pitkulaisista lähes tasasoukkiin ja ne ovat 3–13 mm leveät. Kukinto on harsu, runsaskukkainen viuhko. Kukkaperät ovat monta kertaa verhiön pituisia. Verhiö on 3–5 mm pitkä, kellomainen, valkojuovainen ja viisiliuskainen. Ulkoverhiö puuttuu. Terälehdet ovat valkoisia tai punertavia, kynnellisiä ja 8–15 mm pitkiä. Emin vartaloita on kaksi kappaletta. Suomessa kesäharso kukkii heinä-elokuussa. Hedelmä on neliliuskaisesti aukeava kota.[1][2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäharso on alun perin kotoisin Vähästä-Aasiasta ja Kaukasukselta, mutta sitä tavataan monin paikoin muuallakin villiintyneenä uustulokkaana, muun muassa Fennoskandiassa.[3] Suomessa kesäharso on harvinainen viljelykarkulainen tai satunnainen uustulokas eri puolilta maata Etelä-Lappia myöten.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Villiintyneenä kesäharsoa tavataan pihoilla, joutomailla ja lastauspaikoilla.[1][2]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäharsoa viljellään kesäkukkana puutarhoissa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 122.
  2. a b Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 153.
  3. a b Den virtuella floran: Sommarslöja Viitattu 13.9.2012. (ruotsiksi)
  4. Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Kesäharson levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 13.9.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]