Keräkurmitsa
| Keräkurmitsa | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Eukaryootit Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Rantalinnut Charadriiformes |
| Alalahko: | Kahlaajat Charadrii |
| Heimo: | Kurmitsat Charadriidae |
| Suku: | Eudromias |
| Laji: | morinellus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Eudromias morinellus |
|
 |
|
| Katso myös | |
Keräkurmitsa (Eudromias morinellus) on pienikokoinen pohjoisen kahlaajalintu.
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keräkurmitsan rinta ja kylki ovat kuparinruskeita, selkäpuoli suklaanruskea. Leuan alla on selvä valkea nauha, alaperä on valkoinen. Mahanalus on musta. Jalat ovat keltaiset ja lyhyt nokka musta. Pituus on 20–26 senttimetriä, siipien kärkiväli 45–65 senttimetriä ja paino 85–140 grammaa.
Vanhin Suomesta löydetty rengastettu keräkurmitsa on ollut yli 8 vuotta vanha.[3]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keräkurmitsa pesii tuntureilla Pohjois-Norjasta Itä-Siperiaan ulottuvalla vyöhykkeellä sekä vuoristoalueilla, kuten Alpeilla ja Skotlannin ylämaalla. Muualla Suomessa sitä tavataan muuttomatkoillaan. Suomessa pesii tuntureilla noin 2 000 paria. Euroopassa pesimäkanta on 18 000 – 40 000 paria. Maailman populaation suuruus on 49 000 – 210 000 yksilöä. Talvehtii Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä Marokosta Iraniin.
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pesimäaikana keräkurmitsat pysyvät avotuntureissa, muuttomatkoillaan ne viihtyvät ruohikkoisilla mailla kuten niityillä, laitumilla ja viljapelloilla, talvehtimisalueet ovat arolla.
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keräkurmitsa tekee pesänsä painanteeseen paljaalle maalle, ja munii siihen 3 munaa. Kumpikin puoliso hautoo noin 3½ viikkoa, koiras aktiivisemmin. Poikaset ovat pesäpakoisia. Koiras yksin huolehtii niistä, ja ne ovat lentokykyisiä 4 viikon ikäisinä.
Hautovaa keräkurmitsaa on vaikeata havaita, sillä sen suojaväritys on tehokas ja pakoetäisyys minimaalinen: Se lähtee pakoon usein vasta jalan alta. Hautovaa lintua on usein mahdollista jopa kosketella sen siitä erityisesti häiriintymättä.
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keräkurmitsat syövät hyönteisiä ja pieniä selkärangattomia.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. III. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-857506-8
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ BirdLife International: Eudromias morinellus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 23.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 567. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.8.2021).
- ↑ Ikäennätykset Luonnontieteellisen keskusmuseon Rengastustoimisto. Viitattu 24.7.2012.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Erkki Pulliainen, Lennart Saari, Paavo S. Tunkkari. Keräkurmitsa : Värriötunturin lintu. Oulun yliopisto 1992.
- Wilkie, A. O. M. 1981: Keräkurmitsan hautomisrytmistä ja käyttäytymisestä Norjassa. – Ornis Fennica 58:11–20.
- Keräkurmitsa Lintukuva-verkkopalvelussa
- LuontoPortti: Keräkurmitsa (Charadrius morinellus)
- ITIS: Charadrius morinellus (englanniksi)