Kenneth Gangnes

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Kenneth Gangnes vuonna 2015.
Kenneth Gangnes vuonna 2015.
Maa:  Norja
Miesten mäkihyppy
Lentomäen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Kulm 2016 joukkuekilpailu
Hopeaa Hopeaa Kulm 2016 henkilökohtainen kilpailu

Kenneth Gangnes (s. 15. toukokuuta 1989 Gjøvik) on norjalainen uransa lopettanut mäkihyppääjä. Seuratasolla hän edusti Kolbu Kameratene -seuraa.[1]

Gangnesin ensimmäinen kilpailu maailmancupissa oli Lillehammerissa 7. maaliskuuta 2008 käyty kilpailu, jossa hän sijoittui 37:nneksi. Maailmancupin pisteille hän pääsi ensimmäisen kerran 5. joulukuuta 2009 oltuaan Lillehammerissa 30:s. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran Vikersundin lentomäessä helmikuussa 2015 oltuaan seitsemäs. Kolmen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran 5. joulukuuta 2015 oltuaan Lillehammerin yhden kierroksen normaalimäen kilpailussa toinen. Ensimmäisen voittonsa hän saavutti samassa mäessä seuraavana päivänä. Lisäksi hän on sijoittunut toiseksi Garmisch-Partenkirchenin uudenvuodenpäivän kilpailussa 2016, Willingenissä 10. tammikuuta 2016, Vikersundissa 12. helmikuuta 2016 ja Wisłassa 4. maaliskuuta 2016 sekä kolmanneksi Engelbergissä 20. joulukuuta 2015, Innsbruckissa 3. tammikuuta 2016 ja Titisee-Neustadtissa 12. maaliskuuta 2016. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli kolmas kaudella 2015–2016.[1]

MM-kilpailuista hänellä on lentomäestä henkilökohtaisen kilpailun hopeaa ja joukkuekilpailun kultaa Kulmista vuodelta 2016.[1]

Continental Cupissa Gangnes on voittanut kaksi osakilpailua, molemmat Engelbergissä joulukuussa 2011. Nuorten MM-kilpailuissa hän oli normaalimäen henkilökohtaisessa kilpailussa viides Zakopanessa 2008.[1]

Gangnes ilmoitti uransa lopettamisesta keväällä 2019, mutta hän ei ollut kilpaillut mäkihypyssä enää lokakuun 2017 jälkeen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kenneth Gangnes Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. Arve Lote: Sjå oversikta: Desse vinterutøvarane legg opp etter sesongen NRK. 3.4.2019. Viitattu 14.4.2019. (uusnorjaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.