Kenneth Copeland
Kenneth Copeland | |
---|---|
Kenneth Copeland vuonna 2011 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 6. joulukuuta 1936[1] Lubbock, Texas |
Kansalaisuus | yhdysvaltalainen |
Ammatti | televisioevankelista |
Siviilisääty | naimisissa |
Puoliso |
Gloria Copeland (vih. 1963–) Cynthia Davis (1958–1961) Ivy Bodiford (1955–1958) |
Lapset | John Copeland, Terri Pearsons ja Kellie Copeland-Kutz |
Aiheesta muualla | |
Kotisivu | |
Kenneth Copeland (s. 6. joulukuuta 1936, Lubbock Texas) on yhdysvaltalainen kristitty televisioevankelista ja uskonnollisen Kenneth Copeland Ministries (KCM) -organisaation perustaja. Copeland lukeutuu karismaattiseen liikkeeseen. Hän on tunnettu kiistanalaisesta opetuksestaan, jota on myös sanottu menestysteologiaksi.[2][3] Copeland kääntyi kristinuskoon marraskuussa 1962 ja toimi aluksi Oral Robertsin lentäjänä. Hän on opiskellut Oral Roberts -yliopistossa ja myös muun muassa Kenneth E. Haginin johdolla.[1]
Opetus ja kritiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sivustollaan Copelandin organisaatio julistaa muun muassa uskovansa uskovien ihmisten pelastuvan Kristuksen veren tähden, uskovien ikuiseen pelastukseen ja kadotettujen ikuiseen kadotukseen. Järjestö julistaa myös ihmisten parantumista Jeesuksen nimen kautta, vesikastetta, sekä siitä erillistä Pyhän Hengen kastetta.[4] KCM:n motto "Jeesus on Herra" perustuu Roomalaiskirjeen jakeeseen 10:9.[5]
Paavo Hiltunen ja Leo Meller kritisoivat Copelandia vuonna 1992 opista, jonka mukaan Jeesuksen fyysinen kärsimys olisi "maksanut hinnan" ihmisen ruumiin tarpeista, kuten paranemisesta. Hiltusen ja Mellerin mukaan kyseessä on harhaoppi, jonka mukaan Kristuksen veri ei riitä ihmisten lunastukseksi. Copeland on heidän mukaansa opettanut myös, että Kristus "otti päälleen saatanan luonnon", eli käytännössä maksoi synnit saatanalle, eikä kristinuskon Jumalalle. Hiltunen ja Meller myös kertovat Copelandin kutsuneen Kristukseen uskovia ihmisiä pieniksi jumaliksi.[3]
Liiketoiminta ja politiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Copelandia on kritisoitu liiketoiminnastaan, muun muassa osakeyhtiönsä konkurssin jäljiltä maksamattomista palkoista[2], ja organisaationsa kalliista yksityislentokoneesta, jota on väitetty käytetyn myös yksityiskäyttöön.[6]
Copeland on tehnyt myös omia lännenelokuvia, joissa hän itse esiintyy pääosassa Wichita Slimin roolissa.[7]
Copeland tuki presidenttiehdokas Mike Huckabeen vaalikampanjaa vuonna 2008.[8]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kenneth ja Gloria Copeland avioituivat 1963. Heillä on kolme lasta, John Copeland, Terri Pearsons ja Kellie Copeland-Kutz, joka toimii myös julistajana.[1] Copeland on ollut naimisissa kahdesti aikaisemmin: ensimmäisen kerran Ivy Bodifordin kanssa 1955–1958 ja toisen kerran Cynthia Davisin kanssa 1958–1961.[9]
Copeland on yksi Yhdysvaltain rikkaimmista televisioevankelistoista. Arviot hänen omaisuudestaan vaihtelevat 300–760 miljoonan dollarin välillä.[10][11] Copeland asuu Fort Worthissa tontilla, jossa on kirkon lisäksi yksityinen lentokenttä, lentokonehalli ja Copelandin seurakunnan omistama usean miljoonan dollarin arvoinen kartano.[12] Copelandilla on käytössään useampi yksityislentokone.[11] Tontista ei makseta kiinteistöveroa.[13]
Suomennetut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kielen voima (The Power of the Tongue). Suomentanut Aino Helin. Uskon Sanan Kustannus Oy, 1988. ISBN 951-95790-7-9
- Tervetuloa perheeseen (Welcome to the Family). Suomentanut Aino Helin. Uskon Sanan Kustannus Oy, 1987. ISBN 951-95790-4-4
- Vapaaksi pelosta (Freedom from Fear). Suomentanut Aino Helin. Uskon Sanan Kustannus Oy, 1988. ISBN 951-95790-6-0
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Kenneth Copeland Ministries www.biographyministries.com. Viitattu 3.9.2009. (englanniksi)
- ↑ a b Brett Shipp: Televangelist couple at center of debt controversy 3.5.2006. Dallas: WFAA-TV. Arkistoitu 10.2.2009. Viitattu 3.9.2009. (englanniksi)
- ↑ a b Paavo Hiltunen, Leo Meller: Eksyttäjät, Kenneth Copeland: uusin uskonführer, s. 92, 94-95. Helsinki: Kuva ja Sana, 1992. ISBN 951-9204-78-4.
- ↑ What We Believe kcm.org.uk. Kenneth Copeland Ministries Europe. Viitattu 3.9.2009. (englanniksi)
- ↑ A Historic Moment: JESUS IS LORD! 10.6.2009. KCM.
- ↑ Brett Shipp: Jet flight records spur Copeland ministry questions 28.2.2007. Dallas: WFAA-TV. Arkistoitu 7.9.2007. Viitattu 3.9.2009. (englanniksi)
- ↑ The Wichita Slim Trilogy collection The Movie Db. TMDb. Viitattu 20.2.2023.
- ↑ Frank Lockwood: Copeland allowed fundraiser where preachers had gathered Arkansas Democrat Gazette. 29.1.2008. Viitattu 3.9.2009. (englanniksi)
- ↑ Who is Kenneth Copeland's wife Gloria and does he have children? The US Sun. 10.11.2020. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)
- ↑ Kenneth Copeland, wealthiest US pastor, lives on $7M tax-free estate New York Post. 17.12.2021. Viitattu 4.8.2024. (englanti)
- ↑ a b Would you believe it? 8 of the richest pastors of 2024 – net worths, ranked South China Morning Post. 27.4.2024. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)
- ↑ Televangelist's family prospers from ministry NBC News. 27.7.2008. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)
- ↑ Kenneth Copeland, America's wealthiest pastor, pays no taxes on $7 million mansion NEWS4SA. 17.12.2021. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)
|