Kemi (Viena)
| Kemi Кемь, Kem |
|
|---|---|
 Sergei Mihailovitš Prokudin-Gorskin valokuva Kemistä vuodelta 1916. |
|
 vaakuna |
|
.svg) Karjalan tasavalta Venäjällä, alla kaupungin sijainti tasavallassa. |
|
  Kemi |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Venäjä |
| Tasavalta | Karjalan tasavalta |
| Piiri | Kemin piiri |
| Kaupungiksi | 1785 |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | kaupunki |
| – Hallinnon tyyppi | kaupunkikunta |
| Pinta-ala | |
| – Kokonaispinta-ala | 1 980,98 km² |
| Väkiluku (2011) | 14 500 |
| Aikavyöhyke | UTC+3 (MSK) |
| Postinumero | 18661x |
| Suuntanumero(t) | +7 81458 |
.svg)
Kemi eli Vienan Kemi[1] (ven. Кемь, Kem) on kaupunki, kaupunkikunta ja Kemin piirin hallinnollinen keskus Karjalan tasavallassa Venäjällä. Se sijaitsee Vienanmereen laskevan Kemijoen suussa 434 kilometriä Petroskoista pohjoiseen[2]. Kaupungissa on 13 800 ja kunnassa 14 500 asukasta (vuonna 2011)[3].
Maantiede ja ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kemin kunnan pinta-ala on 1 980,98 neliökilometriä[4]. Se rajoittuu lounaassa Kemin piirin Vääränkosken, pohjoisessa Kuuseman ja idässä Papinsaaren maalaiskuntiin sekä etelässä Belomorskin piirin Sosnavitsan maalaiskuntaan[5]. Pinta-alasta suurin osa on metsää[6].
Seutu kuuluu Vienanmeren alankoon. Suurin joki on Kemijoki, joka on liikennöintikelpoinen Kemin kaupunkiin asti.[7] Kemijoella on Putkinskojen ja Usmanalankosken patoaltaat. Sen sivujokia ovat Pueta ja Levis.[8] Hyötykaivannaisiin kuuluvat savi, amfiboliitti ja turve[9].
Kemissä vallitsee meri-ilmasto. Talvi on pitkä ja leuto, kesä lyhyt ja viileä. Sää on usein epävakaa, pilvinen ja sateinen. Helmikuun keskilämpötila on –10,8 °C ja heinäkuun +13,8 °C. Vuotuinen sademäärä on keskimäärin 410,3 millimetriä.[7]
Asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaupungin lisäksi kuntaan kuuluvat Vuotsaskosken (ven. Votšaž) sekä Kemin ja Uhtuan välisellä maantiellä sijaitsevat 6. ja 14. kilometrin asutukset, joista jälkimmäinen tunnetaan myös nimellä Sokol[10]. Vuotsaskosken lähistöllä ja Uhtuan tien varrella on kymmenen huvila- ja puutarhapalsta-aluetta[11]. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan kunnan asukkaista 84 % on kansallisuudeltaan venäläisiä, 3 % valkovenäläisiä, 3 % karjalaisia ja 2 % ukrainalaisia[12].
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kemin kauppias- ja käsityöläisasutus mainitaan ensimmäisen kerran 1400-luvulla. Se kuului Novgorodin posadnikan leskelle Marfa Boretskajalle, joka vuonna 1450 lahjoitti alueen Solovetskin luostarille. 1500-luvun puolivälistä lähtien Kemi oli Kuolan kihlakuntaan kuulunut luostarin esikaupunki. Vuonna 1571 sinne rakennettiin puinen linnoitus, joka 1500–1600-lukujen vaihteessa joutui puolalaisten ja ruotsalaisten hyökkäysten kohteeksi. Tsaari Aleksei Mihailovitš määräsi vuonna 1657 Solovetskin luostarin rakentamaan uuden puisen linnoituksen, joka seuraavana vuonna torjui ruotsalaisten yrityksen tunkeutua Vienanmeren rannikolle. Suuressa Pohjan sodassa Kemin linnoituksella oli tärkeä strateginen merkitys.[2]
1700-luvun loppupuolelta lähtien Kemi oli huomattava laivanrakennuksen, merenkulun ja kalastuksen keskus. Vuodesta 1764 lähtien se kuului Arkangelin, vuodesta 1784 Aunuksen[2] ja vuodesta 1799 jälleen Arkangelin lääniin[13]. Vuonna 1785 Kemistä tuli kihlakuntakaupunki. 1800–1900-lukujen vaihteessa seudulla alettiin harjoittaa puunhankintaa ja -uittoa. Vuonna 1888 perustettiin Papinsaaressa sijaitseva Kemin saha.[2]
Liikenne, talous ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaupungin kautta kulkee Muurmannin rata, josta haarautuu sivurata Kemin satamaan. Kemin asema on rautatiepiirin keskus. Lännessä kaupungin ohittaa Pietarin ja Murmanskin välinen M18-valtatie, jonka kautta kulkee maantie Uhtualle ja Suomen rajalle Lonkkaan. Kemistä on linja-autoyhteydet Papinsaareen, Kostamukseen, Louhen ja Tšuupan kautta Kantalahteen sekä Belomorskin, Segežan ja Karhumäen kautta Petroskoihin. Myös kaupungin sisällä on linja-autoliikennettä. Uhtuan maantien varrella sijaitsee lentokenttä.[14]
Tärkeimmät teollisuudenalat ovat puunjalostus (Kemin saha ja puunjalostustehdas), sähköntuotanto (Kemijoen vesivoimalaitokset) sekä rakennusteollisuus. Kaupungissa toimii myös öljyvarasto, leipätehdas sekä kalanviljelylaitos ja -jalostamo.[15][16]
Kemissä on neljä keskikoulua ja iltakoulu, musiikki- ja urheilukoulut sekä lasten ja nuorten harrastuskeskus. Sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluu palvelukeskus sekä piiri- ja rautatiesairaalat. Kulttuurilaitoksia ovat viisi kerhotaloa, kaksi kirjastoa ja kotiseutumuseo. Paikallislehtenä ilmestyy Sovetskoje Belomorje. Toimivan Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen katedraalin lisäksi kaupungissa on miesluostari ja evankelinen kirkko.[17]
Nähtävyydet ja matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kemillä on historiallisen kaupungin status[15]. Sen alueella on useita muinaisia ja keskiaikaisia asuinpaikkoja[18]. Keskustassa on säilynyt 1800–1900-lukujen vaihteen puisia asuintaloja. Rakennusmuistomerkkejä ovat 1700-luvun alussa rakennettu puinen Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen katedraali, 1600-luvulta peräisin oleva Pyhän kolminaisuuden tsasouna, Marian ilmestyksen kirkko (1882–1904) sekä 1700-luvulla pystytetty kihlakunnankassa, joka on kaupungin vanhin tiilirakennus.[15] Historiallisia kohteita ovat Kemin linnoituksen sijaintipaikka Kemijoen saarella sekä Venäjän kansalaissotaan ja toiseen maailmansotaan liittyvät hauta- ja muistopaikat. Proletarski-prospektilla on vuonna 1961 pystytetty komsomoljohtaja Viktor Mininin patsas.[19]
Kaupungissa toimii 90-paikkainen Kuzova-hotelli ja eräitä muita majoituspalveluja[20]. Matkailu suuntautuu lähinnä Solovetskin luostariin sekä kaupungin edustalla sijaitsevalle Kuzovasaarten luonnonsuojelualueelle[21].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Generalnyi plan Kemskogo gorodskogo poselenija Kemskogo munitsipalnogo raiona Respubliki Karelija: Materialy po obosnovaniju v tekstovoi forme gorodkem.narod.ru. Viitattu 17.2.2013. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ http://kaino.kotus.fi/eksonyymit/index.php?a=listaus&hakunimi=Kemi
- ↑ a b c d Goroda Rossii: entsiklopedija, s. 187. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-026-6.
- ↑ Generalnyi plan, s. 3–4.
- ↑ Generalnyi plan, s. 3.
- ↑ Generalnyi plan, s. 10.
- ↑ Generalnyi plan, s. 71.
- ↑ a b Generalnyi plan, s. 12.
- ↑ Generalnyi plan, s. 16.
- ↑ Generalnyi plan, s. 16–17.
- ↑ Generalnyi plan, s. 4.
- ↑ Generalnyi plan, s. 42.
- ↑ Haku vuoden 2010 väestönlaskennan tietokannasta (vieras-kirjautumisella) std.gmcrosstata.ru. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 18.2.2014. (venäjäksi)
- ↑ Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (CD-rom): Kem, gorod. Moskva: Adept, 2002 (alkuperäisjulkaisu 1890–1907).
- ↑ Generalnyi plan, s. 27–29.
- ↑ a b c Karelija: entsiklopedija. Tom 2, s. 50. Petrozavodsk: Petropress, 2009. ISBN 978-5-8430-0125-4.
- ↑ Generalnyi plan, s. 47–49.
- ↑ Generalnyi plan, s. 31–36.
- ↑ Generalnyi plan, s. 25–26.
- ↑ Generalnyi plan, s. 24–26.
- ↑ Generalnyi plan, s. 34–35.
- ↑ Kem – sait goroda: Turizm kem.onego.ru. Viitattu 17.2.2013. (venäjäksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kemin kaupungin sivusto (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi)
- Epävirallinen kaupunkisivusto (venäjäksi)
- Kemin piirin sivusto (venäjäksi)
| ||||||
| ||||||||||||
| Vienan Karjala |
| ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Aunuksen Karjala |
|