Keltti (Kuusankoski)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Keltti on kylä ja kaupunginosa Kuusankoskella Kouvolassa, Kymenlaaksossa Kymijoen varrella. Kylä on laajaa maaseutualuetta ja sijaitsee Kuusankosken, Kouvolan keskustan, Elimäen ja Iitin välimaastossa. Keltti on osa Maunukselan rekisterikylää, ja se liitettiin Iitistä Kuusankoskeen vuonna 1931.[1] Kylässä on asukkaita noin 200.lähde? Lähimmät palvelut ovat Kuusankosken keskustassa (Kuusaalla), Tervaskankaalla ja Korjalassa, joihin on matkaa 2–5 kilometriä. Keltissä kylätoiminta on aktiivista. Siellä sijaitsee Keltin Myllytupa ja Keltin nuoret ry (vuonna 1969 perustettu nuorisoyhdistys), joka nykyisin toimii myös Keltin kyläyhdistyksenä. Kymijoessa Keltin kohdalla sijaitsee vuosina 1939–1940 rakennettu Keltin voimalaitos, sekä Keltin jätevedenpuhdistamo, joka on valmistunut vuonna 2014.

Keltti oli yksi niistä rajakohdista, mistä alkoi venäläisten hyökkäyksellä Suomen sota. Kenraalin Nikolai Bagrationin komentamasta 21. divisioonasta neljä pataljoonaa tuli rajan yli Suomen puolelle 21. helmikuuta 1808.

Keltissä nykyisen Kymen Paviljongin nurkalta kulki 1200-luvulta vuoteen 1810 Ylinen Viipurintie jatkuen sitten Kymijoen toisella rannalla Ruotsulan puolella. Kulkijat vietiin Kymijoen yli lautalla. Tämän tien uoma on nähtävissä maastossa vielä nykyisinkin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuusankosken kirja, s. 158-159

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.