Keltainen vaara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Keltainen vaara (engl. Yellow Peril) on varsinkin 1900-luvun alussa käytetty rotuun viittaava värimetafora, jolla tarkoitettiin taloudellista, valtiollista ja sivistyksellistä vaaraa, jonka katsottiin uhanneen valkoisen rodun asuttamia länsimaita tuolloin voimakkaasti eteenpäin pyrkineiden itäaasialaitsen, "keltaisen" eli mongolidisen rodun taholta.[1]

Huolta aiheutti erityisesti se, että kiinalaiset työmiehet osoittautuivat varsinkin Australiassa, Etelä-Afrikassa ja Yhdysvaltojen läntisissä osavaltioissa ahkeruutensa ja vähäisten vaatimustensa vuoksi vaarallisiksi kilpailijoiksi valkoisille. Tämän vuoksi näissä maissa rajoitettiinkin kiinalaisten ja Yhdysvalloissa myös japanilaisten maahanmuuttoa. Japanin nopea valtiollinen ja taloudellinen nousu sekä Kiinan herääminen herättivät myös huolta. Japanin pelättiin, joskin aiheettomasti, vähitellen syrjäyttävän sekä Euroopan että Yhdysvallat kokonaan Itä-Aasian kaupasta. Aiheeton oli myös pelko, että Eurooppaa ja Amerikkaa olisi uhannut Kiinasta ja Japanista lähtevä suoranainen väkivaltainen kansainvaellus, joskin ilmeisestä oli, että saatuaan sotalaitoksensa kuntoon Kiina alkaisi esiintyä maailmanpolitiikassa entistä voimakkaampana ja itsenäisempänä tekijänä.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b ”Keltainen vaara”, Tietosanakirja, 4. osa (Kaivo–Kulttuurikieli), s. 683–684. Tietosanakirja Oy, 1909-1922. Teoksen verkkoversio.