Kellokanervat
| Kellokanervat | |
|---|---|
Puukellokanerva (Erica arborea) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophyta |
| Lahko: | Ericales |
| Heimo: | Kanervakasvit Ericaceae |
| Suku: | Kellokanervat Erica L., 1753[1] |
| luokitusjärjestelmä: | APG III |
| Katso myös | |
Kellokanervat (Erica)[2] on kanervakasveihin kuuluva kasvisuku. Sukuun kuuluu yli 800 lajia. Sen edustajat ovat lähinnä Euraasian ja Afrikan lauhkeiden ja subtrooppisten alueiden varpuja ja pensaita. Useita suvun lajeja käytetään koristekasveina.
Kuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kellokanervat ovat ainavihantia varpuja, pensaita tai pieniä puita. Lehdet ovat ruodillisia, nahkeapintaisia, yleensä ripsilaitaisia ja säteittäin asettuneita.[1]
Versojen kärjissä tai hangoissa sijaitsevat kukinnot ovat terttumaisia; terttuja, sarjoja tai huiskiloita. Kukinnoissa on yleensä 10–30 kukkaa. Kukat ovat kaksineuvoisia ja säteittäissymmetrisiä. Sekä verho- että terälehtiä on 4–5. Terälehdet ovat verholehtiä pidempiä, ja lähes koko pituudeltaan yhteenkasvaneita, antaen kukalle kellomaisen muodon. Heteitä on kymmenen. Emin vartalo on pitkä ja kapea.[1]
Hedelmä on yleensä rakenteeltaan kota, joillakin lajeilla kuitenkin luumarjamainen. Siemenet ovat pieniä ja siivettömiä.[1]
Lajeja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kellokanervien sukuun kuuluu lähteestä riippuen noin 800–900 lajia.[1][3] Lähisukuinen kanerva (Calluna vulgaris) luettiin aiemmin kuuluvaksi kellokanervien sukuun, mutta nykyään sitä pidetään yksin oman sukunsa edustajana. Joitakin tunnetumpia tai suomeksi nimettyjä kellokanervalajeja ovat:
|
|